perjantai 23. helmikuuta 2018

TOMAATTINEN PEURAMAKKARAKEITTO JA PORKKANAINEN PATALEIPÄ

En tiedä teistä, mutta mä rakastan ulkona syömistä. Sitä, ettei tarvitse itse laittaa (vaikka tykkäänkin), eikä varsinkaan siivota keittiössä. Ja sitten kun joskus harvoin, eli yleensä lomalla, näitä luksushetkiä tulee muutama peräkkäin, niin heti jo iskee hinku päästä omaan keittiöön puuhamaan. Ja aika usein myös - kehtaankohan tätä edes myöntää - tulee ikävä myös omia keitoksia ihan maunkin puolesta. Ei niin, että kuvittelisin olevani mikään huippukokki, mutta kyllä mä aika usein vähän petyn ravintolassa. Joku pieni yksityiskohta on mun maun mukaan tehty "väärällä" tavalla tai ruoka on vähän mautonta. Tavallaan varmaan hienoa, että tykkään niin paljon itse tekemästäni ruuasta (ja meidän miehet varsinkin), mutta toisaalta joskus olisi kiva olla vähän vähemmän vaativa ravintola-asiakas. Koskaan en valita (ellei siis ole ihan oikeaa syytä), mutta salaa mielessäni mietin, miten tämänkin olisin tehnyt vähän paremmin. Heh, mua ei ainakaan voi moittia siitä, että olisin turhan vaatimaton :)


Nyt ei takana ole mitään suurempia pettymyksiä, ihan vaan hinku päästä kokkailemaan. Eilen tehtiin pizzaa lapsen ja hänen yökyläilykaverinsa toiveesta ja tänään vihdoinkin pääsin testaamaan keittoa, joka on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa. Löysin joku aika sitten pakastimesta (meidän pakastin on kyllä ehtymätön yllätysten arkku) peuramakkaraa, jonka alkuperästä mulla ei ole kuin harmaa aavistus. Muistelen, että olen sen viime kesänä ostanut jostain maatilakaupasta ja laittanut sitten pakkaseen, vissiin tämä keitto mielessäni. Kesällä ei raskaat keitot kuitenkaan maistu ja niinhän se paketti sitten hautautui tuonne pakastimen syövereihin. Nyt kun sen löysin, päätin kokeilla ja hyväähän siitä tuli. Ihan peruskeitto, mutta jotenkin toi peuramakkara ja nämä pakkaset yhdistettynä saivat keiton nousemaan ihan toisiin sfääreihin, kuin mihin tavallinen makkarakeitto pääsee. Peuraa löytää makkaraosastolta aika harvoin (lue: never, ainakaan meidän kaupoissa), mutta tähän varmasti käy ihan mikä tahansa muu erikoismakkara. Miksei tavalliset nakitkin, mun mielestä reilusti maustettu nakkikeitto on tosi hyvää arkiruokaa.


Oheen leipaisin leivän, mikä on mulle aika harvinaista ja myös se on harvinaista, että leipä onnistui. Nämä pataleipäohjeet ovat kyllä niin supersimppeleitä ja onnistuvat aina, joten pitäisi leipoa joka viikonloppu! Itsehän en viikolla kauhean usein kaipaa leipää, mutta viikonloppuisin mulle kyllä maistuu tuore rapeakuorinen hiivaleipä. Porkkana teki leivästä ihan supermehevän ja vaikka nostatusta ei tällä kertaa tullutkaan kuin n. kahdeksan tuntia, niin leipä onnistui kuitenkin tosi hyvin. Kokemuksesta kyllä suosittelen, että tuo ohjeessakin mainittu 12 - 24 tuntia tuottaa parhaan tuloksen. Porkkanaisen pataleivän ohjeen löydät täältä. Samainen ohje löytyy Rouva Kasviksen ihanan ihanasta (juu, ei mikään vahinko tuo tuplaylisana, se on oikeasti ihana) keittokirjasta, suosittelen lainaamaan kirjastosta tai ostamaan itselle! Saatoin ihan vahingossa ostaa sen Tampereen reissulla, vaikka olenkin kirjojen ostolakossa...

Tomaattinen (peura)makkarakeitto

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
pieni juuriselleri
5 perunaa
paketti peura- tai muuta riistamakkaraa (tai esim. bratwurstia)
200 g paseerattua tomaattia
lihalientä maun mukaan (haluatko keiton vai muhennoksen?)
suola
ripaus sokeria (taittamaan tomaatin happamuutta)
mustapippuri
2 tl savupaprikaa
1 rkl kuivattua ruohosipulia
1 laakerinlehti
silputtua persiljaa
öljyä paistamiseen

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja viipaloi/kuutioi porkkana, selleri ja perunat. Viipaloi makkarat.

Kuumenna öljytilkka kasarissa ja käristä makkaroita hetken aikaa, lisää sipulit ja laske lämpöä. Kypsyttele noin 10 minuuttia. 

Nosta lämpöä, lisää mausteet, pyöräyttele pannulla hetken aikaa. Lisää juurekset ja perunat, sekoittele mausteisessa sipuli-makkara -seoksessa hetken aikaa, lisää paseerattu tomaatti ja lihaliemi. Kiehauta ja anna porista täydellä noin 5 minuuttia, laske sitten lämmöt alas ja hauduttele kannen alla tunnin verran. 

Maista välillä ja tarkista nesteen määrä. Kiehauta porisevaksi ennen tarjoilua ja ripottele pinnalle reilusti silputtua persiljaa. Tarjoa tuoreen leivän kanssa.




Huomenna mä lähden kuulkaas pitkästä aikaa Helsingin yöhön! Saattaa siis olla, että musta ei kuulu muutamaan viikkoon, haha 😂 No jos nyt sitten kuitenkin, mielessä pyörii nyt jo Annukan innoittamana "päivä kanssani" -postauksen tekeminen. Mietin vaan, että mikäköhän seuraavien viikkojen päivistä olisi lähinnä normaalia, aika paljon kaikenlaista härdelliä tiedossa loman loputtuakin... Mutta joo, katsotaan minä päivänä pääsette hyppäämään mun kyytiin!

Ihanaa viikonloppua teille!
💗


keskiviikko 21. helmikuuta 2018

PÄÄSISKÖ TAKAISIN TÖIHIN LEPÄÄMÄÄN, PLIIS!!!

Huhhuijakkaa, täällä on kuulkaa pahemman laatuinen lomauupumus päällä ja viikko on vasta puolillaan. No joo, vähän vitsillä tietenkin - ihanaa tietenkin olla vapaalla, mutta tiedättekös, että kun meidän elämä on arkena niin tasaista, rauhallista ja voisi jopa sanoa tapahtumaköyhää, niin tällainen "koko ajan menossa" -loma tuntuu aika uuvuttavalta. Tänään jopa käväisi mielessä, että ihanaa kun ensi viikolla pääsee takaisin töihin lepäämään 😄

Monen muun makuun viime päivät ovat varmaan olleet ihan normimeininkiä, mutta mua jo vähän hengästyttää. Viime viikko töissäkin oli melkoinen härdelliviikko penkkareineen ja wanhojen päivineen ja siitä sitten silpaisin suoraan abiristeilylle. Tämä oli mulle jo ties miten mones risteily ja toisin kuin kaikki kauhistelevat, nämä ovat tosi kivoja reissuja. 1500 abia ahtautuneena yhteen laivaan tarkoittaa toki ihan käsittämätöntä määrää älämölöä, vauhtia ja vikkeliä tapahtumia, mutta tunnelma on ihan älyttömän hauskan railakas. Ajatelkaa - ovat juuri saaneet 12 vuoden koulu-urakan päätökseen ja koko elämä on edessä. Mitä nyt välissä kevään viimeiset kirjoitukset ja monella pääsykokeet, mutta se riemun määrä, mikä porukasta tuolla laivalla huokuu, on liikuttavaa. Tietenkin aina muutamia ylilyöntejä sattuu, mutta sitä varten me aikuiset siellä ollaan; että pidetään huolta ja katsotaan, että tyyppi pääsee turvallisesti nukkumaan. Kun vertaa tavalliseen ruotsinlaiva-iltaan, niin valitsen abit ehdottomasti.

Risteilyn jälkeen olikin sitten kaikenlaista sukulaistytön synttäriä sun muuta härdelliä, kunnes eilen lähdettiin nuorenherran kanssa minilomalle Tampereelle. Ihan vaan semmoiselle junalla perille, asettuminen hotelliin (Tammer ❤), shoppailua, syömistä, museoita, lisää syömistä ja junalla takaisin. Kävelyä Tampereen keskustassa, paitsi että pureva pakkanen kyllä hieman haittasi ulkoilua; meidän makuun oli jo vähän turhan kylmää, kiitos vaan. Suositus kahdesta kivasta museosta tähän väliin: sekä Vakoilumuseo että Pelimuseo ovat molemmat tosi kivoja paikkoja, niihin kannattaa ehdottomasti mennä käymään, jos Tampereen suunnalle eksyy. Itse asiassa tuo Vapriikki on paikka, missä saa kulumaan useamman tunnin, koska sieltä löytyy pelimuseon lisäksi kaikkea muutakin kivaa.
Suunnilleen ainoa peli museossa, jonka minä tunnistin :D
Hotelli Tammerin alakerrassa oleva Trattoria Tammerin puisto on tosi kiva ravintola, jossa söimme illallisen. Ainoa miinus (jonka saman miinuksen annan monelle muullekin paikalle) on se, että annokset ovat niin järjettömän kokoisia. Minä olen kova syömään ja jaksan vähän "miehekkäämmänkin" annoksen, mutta kyllä tämä on jo vähän liikaa... Olin syönyt tuosta kuvan annoksesta jo niin paljon, että olin jo aika täynnä ja kuten huomaatte, lautanen näyttää siltä, että se olisi vasta aloitettu. Harmittaa aina heittää ruokaa pois, mutta ei sitä ihminen pysty itseään syömään kipeäksi kuitenkaan.


Reissu oli tosi kiva (tuo nuoriherra on ihan parasta matkaseuraa ❤), mutta ei tässä vielä kaikki. Viikonloppuna lähdemme miehen ja ystäväpariskunnan kanssa Helsinkiin viettämään iltaa ja yövymme sielläkin hotellissa. Veikkaan, että sunnuntaina kun pääsen kotiin, olisin valmis aloittamaan yhden todellisen lomaviikon eli sellaisen, että vaan olla möllöttäisin kotona tekemättä mitään. No, ihan kivaa ohjelmaahan tämä kaikki on ollut, eli en mä ihan oikeasti valita :) Ihan retuperällä on kuitenkin ollut kaikkien blogikavereiden seuraaminen - tai olen kyllä eri väleissä lueskellut teidän kirjoituksia, mutta mitään en ole ehtinyt kommentoimaan, vaikka moneen olisin halunnut. Puhumattakaan siitä, että koti olisi ollut hyvä siivota pitkästä aikaa ja ruokaakin olisi ollut kiva tehdä ihan itse enemmän, vähän jo tökkii muiden kokkailut. Loppuviikosta kokeilen (jos ehdin...) yhtä keittoideaa, jos onnistuu niin kuin kuvittelen sen onnistuvan, tiedossa on ihana pakkaspäivien soppaohje.

Niin, oliko mulla jotain erityistä asiaa...? No ei, kunhan nyt vaan halusin tulla moikkaamaan ja höpöttämään hetkeksi. Niin ja pitää muuten myös kertoa, että olen ollut vähän pulassa sen lupailemani niukisteluviikon ruokapäiväkirjan kanssa... Saatte kyllä aiheesta postauksen jossain vaiheessa kuten lupasin ja kerron sitten, mikä siinä on ollut niin vaikeaa, mutta ihan vaan näin väliaikatietoja niille, jotka sitä odottavat. Mutta hei, nyt iltaruuan pariin, kuullaan taas kunhan keretään!

Miten teillä menee? 
Onko siellä ruudun takana muita lomalaisia? 
💗

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

AVAINHETKI

Hei, aivan ihanaa ystävänpäivää teille kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! 
Olen ihan älyttömän iloinen teistä kaikista ja siitä, että olen saanut tutustua niin moneen mahtavaan tyyppiin blogin kautta. 
Osaa teistä en tunne lainkaan, mutta tiedän, että olette siellä ja jo se on tärkeää. Osan kanssa vaihdan säännöllisesti kuulumisia ja saan teidän kommenteistanne ja blogeistanne tosi paljon iloa, ajatuksia, pohdittavaa ja uutta näkökulmaa maailmaan ja omaan elämääni. 
Onneksi tämä meidän oma ystävänpäivämme on nimenomaan juuri sitä, ystäviin keskittyvä. Vaikka alkuperäinen Valentines day 💓 on tietenkin myös suloinen, niin pidän tosi tärkeänä sitä, että tämä meidän päivämme muistuttaa siitä, että rakkaus on niin paljon enemmänkin, kuin vain sitä romanttista laatua.

Rakkauteen liittyy tämä tämänpäiväinen postauskin ja ihan vahingossa se osuu tähän ystävänpäivälle. Aloitetaanpa sillä, että pyydän sua pysähtymään nyt hetkeksi ja kelaamaan elämääsi taaksepäin. Mieti, mikä hetki, päätös tai teko sun menneisyydessä on ollut jollain tavalla tosi tärkeä. Merkityksellinen. Ratkaiseva. Se avainhetki, joka on määrittänyt sun elämän suunnan. Löydätkö sen hetken muistoistasi?

Teemme ihan valtavan määrän päätöksiä päivittäin. Osa niistä on tosi pieniä, eikä niillä ole vaikutusta kuin siihen, että mitä esimerkiksi tänään illalla syödään. Osa on vähän isompia ja ne saattavat vaikuttaa vaikka siihen, missä vaiheessa pidät ensi kesän lomasi. Joku päätöksistä vaikuttaa loppuelämääsi ja tajuat sen jo päätöksen teon hetkellä; lopetatko työsi ja otat vastaan uuden työtehtävän, joka muuttaa jokaisen arkipäiväsi eläkepäiviisi asti (ja sen jälkeenkin) - tai sitten et.

Koskaan et voi kuitenkaan tietää sitä, mitä kaikkea muuta päätöksestäsi seuraa. Riippumatta siitä, onko päätös pieni vai iso, sillä voi olla isot tai pienet seuraukset. Ja tämähän on ihmisen elämässä ihan valtavan kiehtova - ja ihan sairaan pelottava - asia: mikä tahansa hetki voi olla avaintekijä tulevaisuutesi kannalta. Voi olla, että päätös syödä tänään roskaruokaa sen sijaan, että menet kauppaan ja kokkaat illalla kaksi tuntia, on joko täysin merkityksetön tai sitten se voi ratkaista sen, oletko paikalla, kun esim. kaupassa tapahtuu ryöstö, jonka takia joudut pahoinpidellyksi yrittäessäsi estää ryöstöä. Kesälomapäätös vaikuttaa joko siihen, onko sulla kiva loma tai ei tai sitten se saa aikaan sen, että olet töissä juuri silloin, kun siellä käy se huippurekrytoija, joka nappaa sut mukaan tiimiinsä ja muuttaa sun elämän suunnan. Työpaikan vaihdos joko saa aikaan sen, että saat vähän enemmän palkkaa vähän mukavammasta työstä, mutta arki pysyy ennallaan, tai sitten sen, että päädyt uuden työpaikkasi huippuosaajaksi ja saat siirron Pariisiin, lisää liksaa viisi tonnia kuussa ja elämäsi muuttuu sellaiseksi, kuin olit sen aina unelmoinut (olettaen siis tietenkin, että tuo on se sun unelma).

Tai ihan mitä vaan. Ehkä jo tajuatte mun pointin? Seurauksia ei voi koskaan ennustaa. Hyvä voi kääntyä pahaksi, paha hyväksi. Tärkeä voi osoittautua mitättömäksi ja mitätön elämää tärkeämmäksi jutuksi. Mutta sitten niistä tärkeistä jutuista joku jossain vaiheessa on se kaikista tärkein. Se, joka muuttaa sun elämän suunnan kokonaan - joko hyvässä tai pahassa, mutta pysytään nyt niissä positiivisissa ja mietitään niitä hyviä. Joku päätös saa aikaan sellaisen perhosvaikutuksen, että se muuttaa sun loppuelämän.

Rupesin miettimään tätä eilen, ihan tavallisena tiistaina. Päivä oli ollut pitkä ja rankka kaikille ja aika väsyneenä kokoonnuimme yhteisen iltaruuan äärelle. Jutut olivat ihan normihöpötystä, ei mitään tajunnanräjäyttävää "käymme tällaista älykästä keskustelua tässä ruuan äärellä" -tyyppisiä (hah, meillä aika harvoin muutenkaan...) ja ruokana oli arkisesti nakkeja ja ranskalaisia. Minähän päätän meillä yksinvaltiatarmaisesti aina illan ruuan ja mulla oli ollut roskaruokafiilis. En kuitenkaan yleensä kaipaa hesejä tai mäkkäreitä ja koska meillä ei täällä pikkukaupungissa kauhean hehkeitä vaihtoehtoja ole, niin pitkästä aikaa olin muistanut nakit ja ranut. Siinä sitten istuttiin, vedettiin napaan niitä nakkeja ja hölötettiin jotain. Ja sitten se iski, ihan salamana kirkkaalta taivaalta ja niin voimakkaasti, että henki meinasi salpautua. Se ajatus siitä, että ilman sitä avainhetkeä (tai mun tapauksessa kahta) silloin muinoin, en nyt istuisi tässä. Näiden rakkaimpieni kanssa, joiden puolesta antaisin toisen käteni, jalkani, munuaiseni ja itse asiassa vaikka molemmat munuaiseni, jos ne vaan suostuisivat ottamaan ne. Olen toki usein muistellut näitä hetkiä, mutta eilen niiden merkitys iskeytyi tajuntaani voimakkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Ja nimenomaan se, kuinka pienistä päätöksistä silloin oli kyse ja kuinka mielettömät niiden seuraukset ovat kuitenkin olleet.


Melkein 20 vuotta sitten lähetin työhakemuksen paikkaan, johon silloinen pätevyyteni ei itse asiassa olisi riittänyt. Mietin, etten taatusti saa tuota työtä, mutta koska mulla on vielä yksi kirjekuori ja siihen liimattu postimerkki jäljellä, niin laitanpahan nyt hakemuksen menemään tuonnekin. Noin viikko sen jälkeen, puhelin soi ja katsoin, että tuntematon numero. En juuri sillä hetkellä olisi pystynyt puhumaan puhelimessa, mutta jostain syystä päätin vastata puheluun. Soittaja oli silloinen rehtorimme, joka pyysi minut työhaastatteluun. Näiden kahden, todella pienen päätöksen seurauksena, pääsin töihin kouluun, jossa olen edelleen ja joka on osoittautunut unelmieni työpaikaksi. Olen saanut valtavan määrän ihan mahtavia työkavereita, joiden kanssa päätin lähteä viettämään baari-iltaa noin 12 vuotta sitten. Päädyimme baariin, johon en olisi ikinä päätynyt ilman tuota pikkukaupunkia ja työporukkaa ja siellä päädyin juttelemaan miehen kanssa, joka pyyhkäisi jalat altani alta aikayksikön. Sen miehen, jota olin odottanut koko elämäni. Ei mennyt aikaakaan, kun olin raskaana ja rakensimme taloa. Reilu kymmenen vuotta sitten synnytin pojan, joka on muuttanut elämääni enemmän, kuin kukaan tai mikään ja tehnyt minut isänsä kanssa onnellisemmaksi, kuin olisin koskaan voinut kuvitella olevani. Ja nyt sitten eilen yhtäkkiä istuin näiden tyyppien kanssa samassa pöydässä syöden nakkeja ja ranskalaisia, puhuen nokkahuilun soittamisen vaikeudesta, Enni Rukajärvestä ja nauraen jollekin maailman tyhmimmälle vitsille.


Avainhetket. Ne hetket, kun printtasin vielä sen yhden hakemuksen ja vastasin siihen yhteen tuntemattomaan numeroon. Avainhet, jotka muuttivat koko elämäni ratkaisevasti. Kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni? Eilen tämän jysähtäessä tajuntaani, koin hetkellisen lähes kauhun tunteen siitä ajatuksesta, että entäpä jos olisin jättänyt sen hakemuksen lähettämättä? Entä jos en olisi vastannut puhelimeen? En olisi nyt minä, tällainen minä kuin nyt olen. En olisi nyt tässä. Minulla ei olisi elämässäni tuota lasta, tuota miestä, tätä kotia, tätä elämää, noita lapsipuolia ja heidän lapsiaan. En tiedä, mitä minulla olisi, enkä haluakaan tietää, koska en haluaisi mitään muuta kuin tämän.

Ja tämä kaikki oli kiinni vain niistä kahdesta pienestä päätöksestä!

Oletko koskaan miettinyt näitä? 
Osaatko sanoa, mikä on ollut sun elämän avainhetki?
💗
 
p.s. kuvien lähteet unohtui ottaa talteen tällä kertaa...


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

SINNE MENI!

Hohhoijaa, kaikki varmaan ovat kokeneet sen hetken, kun onnistuu sössimään tietokoneella jotain ja hävittämään jonkun tärkeän tiedoston tai kuvan. Tai useampiakin. Joo, minä myös ja nyt tänä aamuna tein ihan uuden ennätyksen ja aluevaltauksen tässä sössimishommassa ja deletoin täältä eilen illalla kirjoittamani ja jo julkaisemani jutun! Ai että ottaa nuppiin, sinne meni suurin osa postauksesta taivaan tuuliin!

Mähän olen aikamoinen kielipoliisi oman tekstini suhteen. Vaikka kirjoitan usein ihan tarkoituksella puhekielellä ja käytän kieliopillisesti ei niin oikeita rakenteita, nekin ovat aina tarkkaan harkittuja juttuja. Tykkään pyöritellä ja muokata omaa tekstiäni pitkään, ennen kuin julkaisen sen ja muokkaan usein jo valmista tekstiä vielä kertaalleen luonnospuolella. Joskus harvoin teen pieniä muutoksia vielä julkaisemisen jälkeenkin. Eilen illalla lukaisin jutun läpi vielä julkaisemisen jälkeen ja huomasin siinä pari semmoista rakenteellista mokaa, joiden takia kirjoittamani ei auennut lukijalle niin, kuin sen oli tarkoitus aueta. En enää illalla jaksanut palata tekstiin, joten päätin tänä aamuna tehdä tarvittavat pari pientä muutosta. No tulikin sitten vähän isompi muutos, kun onnistuin tosiaan hävittämään suurimman osan tekstistä...

Se mitä ei ole tullut aikaisemmin mainittua on, että mulla on aika paha luki- ja hahmotushäiriö. Mitään diagnoosia ei ole koskaan tehty, mutta veikkaan sen olevan virallisesti jonkinlaista sanasokeutta. Siksi oikoluen aina kaiken kirjoittamani wordin puolella: copypeistaan tekstin täältä Bloggerista, siirrän wordin puolelle ja annan tietokoneen löytää sitten kaikki kirjoitusvirheet. Valikoin virheistä ne, jotka pitää oikeasti korjata ja ne, jotka saavat jäädä ja palaan sitten Bloggerin puolelle tekemään tarvittavat korjaukset. Pitkä tarina lyhyesti: sähelsin, hävitin tekstin täältä Bloggerista, hätäännyin ja sähelsin - ja hävitin sen myös wordin puolelta. Mitä siis tästä opimme? Hitto, sen minkä kaikki tietävät jo valmiiksi: älä sähellä, äläkä missään tapauksessa ala panikoimaan, jos jotain menee pieleen.

No, näin nyt pääsi käymään ja asiaa on ihan turha harmitella, kun vahinko on jo tapahtunut. Enkä kyllä ala kirjoittamaan tekstiä enää uudestaan, ainakaan nyt. Saatan palata aiheeseen uudestaan myöhemmin, mutta jos nyt kirjoittaisin jutun uudestaan, siinä olisi vain osa siitä, mitä yritin eilen sanoa. Aiheena oli motivaatio, mistä ja miten se muodostuu ja miten sen saisi heräämään. Ehkä joku teistä ehti lukea tekstin eilen illalla tai tänä aamuna? Vaikka kyse ei nyt tietenkään ollut mistään suuresta eurooppalaisesta romaanista, harmittaa tietenkin ihan älyttömästi.

Eilisen postauksen alku kuitenkin säästyi, joten julkaisen sen nyt tähän loppuun, koska siinä oli vinkki ihan superhyvästä reseptistä. Kuvat myöskin tietenkin ovat tallessa, joten ne saan mukaan myös.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *  * *

Mä rakastan salaliittoteorioita! Tiedättehän, niitä "kuussa ei olla käyty" -juttuja, jotka on ihan foliohattutouhua, mutta kun niitä rupeaa lukemaan, niin ne tempaisevat mukaansa ja hetken kuluttua sitä huomaa itsekin miettivänsä jotain Amerikan lipun sojottamista väärään suuntaan Kuun pinnalla. Eksyttiin kerran opiskelijoiden kanssa just noille kuuhullujen nettisivuille ja meillä meni loppujen lopuksi koko tunti siihen, kun lueskeltiin ja naureskeltiin niitä juttuja.

Salaliitot voi olla myös sellaisia positiivisia juttuja; että joku jossain seuraa sua ja auttaa sitten aina oikealla hetkellä. Vai miten muuten selitätte sen, että juuri kun olin torstaina ostanut kaupasta kuhafileitä ja piparjuurta ajatuksena tehdä niistä epämääräisesti jotain perjantai-iltana, niin samana päivänä ilmestyneessä Glorian ruoka & viini -lehdessä oli resepti sekä kuharulliin että piparjuurikasviksiin?? Niih, siinä teille salaliittoa parhaimmillaan hyvä herrasväki! Siellä ne Gloriassa ovat ennakoineet mun toimet ja ajatelleet, että autetaan nyt naista mäessä, kun se kuitenkin tekisi niistä s***nan kalliista kuhafileistä jotain tylsää ja tavallista ruokaa!


No kuulkaa, ei tullut tylsää eikä tavallista, vaan ihan älyttömän hyvää. Siis semmoista, että voisi kutsua juhlaruuaksi. Että tee tätä, kun sun luo tulee spesiaalivieraita syömään. Ja kata ne vähän paremmat lautaset pöytään ja kaiva kaapista kankaiset lautasliinat esiin, ihan arki-iltanakin!

 
En ole nyt reseptinkirjoitustuulella, mutta koitan muistaa postata ohjeen joskus myöhemmin. Löytyy siis uusimmasta Glorian ruoka&viini -lehdestä, oma versioni oli siitä hitusen muokattu. Kasvikset tein palsternakasta, ruusukaalista ja vihreistä pavuista. Kalaa käytin kahta sorttia, mikä oli tosi kiva lisä ruokaan niin ulkonäön kuin maunkin puolesta. Luulisin, että ohje päivittyy Soppa365 -sivulle piakkoin, eikös kaikki Glorian ohjeet päädy sinne nykyjään? Reseptit ovat nimeltään "Pinaatilla ja tateilla täytetyt kuharullat" ja "Piparjuurikasvikset". Suosittelen!

****************

Tämän ihan tavallisen, tyhjänpäiväisen höpinän sain siis pelastettua eli ei tälläkään kertaa mitään syvällisempää tai järkevämpää. Tuntuu, että olen nyt jo pidempään kirjoittanut ihan vaan tavallista löpinää, kun mitään kauhean järkevää sanottavaa ei ole tuntunut olevan. Paitsi eilen illalla, mutta universumi nyt päätti, että ei ollut sen aika :) Loppuun vielä kuvat ihan maailman parhaasta kääretortusta: ihan perus unelmatorttu, täytteenä rahkaa ja vadelmaa. Kääretorttua pitäisi muistaa tehdä useamminkin, se onnistuu aina ja on aina ihanan makuista!




Onko tietokoneen kanssa säheltäminen sulle tuttua? 
Oletko onnistunut joskus hävittämään jotain tosi tärkeää tiedostoistasi 
tai kuten minä, jo valmiiksi kirjoittamasi tekstin? 

Kaikesta huolimatta, kivaa laskiaissunnuntaita kaikille!
💗

torstai 8. helmikuuta 2018

TÄYDELLISET BROILERIPULLAT

Jeps, otsikko lupaa taas pal-jon, tiedetään tiedetään! Antakaas kun selitän - nyt ei ole kyse siitä, että tässä olisi maailman paras kanapullaresepti tai edes mitenkään erikoinen tai ihmeellinen. Kyse on siitä, että peruspullien tarkka resepti piti saada talteen. Tai siis tässä tapauksessa pihvien, kuten kuvasta huomaatte.


Lihapullat kaikissa muodoissaan ovat ihan maailman parasta ruokaa. Niitä voi syödä sellaisenaan salaatin (ja avocadon ja fetapalan) kanssa lounaalla, sellaisenaan uunissa paahdettujen juuresten ja hummuksen kanssa, hauduttaa kermassa ja syödä muusin kanssa, hauduttaa tomaattikastikkeessa ja syödä pastan kanssa, piilottaa tacojen, tortillojen tai patongin väliin. Niitä voi käydä napsimassa salaa jääkaapista päivällä tai yöllä ja niitä voi pakastaa ilman, että niiden maku tai rakenne muuttuvat. Niitä voi tehdä naudanlihasta, sikanaudasta, lampaanlihasta, broilerista tai kalkkunasta. Ja NYT tuleekin se ainoa ongelma: mikään edellä mainituista jutuista ei tuota tyydytystä, jos lihapullat eivät maistu hyviltä tai varsinkaan jos ne ovat pliisun makuisia.

Teen lihapullat aina naudanlihasta, koska sitä uskaltaa maistaa pikku nokareen raakana. Kuten tiedätte, teen tosi harvoin mitään ruokaa ihan tismalleen ohjeen mukaan ja samaa pätee lihapulliin. Taikinaa voi kuitenkin pikkaisen maistaa ja todeta, että suolaa, pippuria, paprikaa, yrttejä tai millä nyt oletkin tällä kertaa päättänyt pullat maustaa, on sopiva määrä. Mun kärsivällisyys ei riitä (varsinkaan arki-iltana) minkään testipullien paistamiseen. Mutta broileri/kalkkunapullien kanssa testikypsennys on pakko tehdä, koska tipuja ei voi syödä pientäkään määrää raakana. Niinpä mulla tulee tehtyä broilerista lihapullia aika harvoin, koska niiden lopputulos on aina vähän arpapeliä. Nyt siis päätin testata kerralla ja kirjata ylös sen täydellisen broileripullareseptin, jotta siihen voi palata aina halutessaan. Eli nyt noudatetaan ohjetta ihan tarkasti, jotta lopputulos on sitä, mitä halutaan.

Ohje on sillä tavalla aika tylsä, että ei näissä ole mitään erityistä eksoottista makua tai tvistiä yhtään mihinkään suuntaan. Nämä ovat ihan peruspullia ❤ Taikinaan voi sitten halutessaan lisätä vaikka yrttejä tai thaikkumakuja tai tulisuutta lisää. Mutta perusmassan ohje on tässä. Muistakaa se, että jos minä sanon "täydellinen", kyseessä on mun täydellinen. Mun mielestä broilerissa pitää olla sopivassa suhteessa suolaa, mustapippuria, paprikaa, currya, kurkumaa ja valkosipulia. Mun maku on myös melko suolainen (huomioi tämä!!) ja mausteinen, joten jos olet miedompi tyyppi, vähennä mausteiden määrää. Mutta muista, että silloin sun pitää tehdä se testipulla ennen kuin voit kypsentää koko satsin!


Ja vielä yksi juttu ennen kuin päästään varsinaiseen ohjeeseen. Määrä on aika jäätävä: 800 g tipujauhelihaa. Tämä johtuu ihan vaan siitä, että mun mielestä kaikkia lihapullia kannattaa tehdä aina kerralla iso määrä. Eihän sen nyt mikään älyttömän iso homma ole se pullien pyörittely, mutta on siinä oma vaivansa. Ja koska nämä kuitenkin kestävät sen pakastamisen niin hyvin, niin teen aina kerralla ison määrän. Syömme pullia kaksi päivää peräkkäin ja loput pakastan annospusseissa itselleni lounasruuaksi. Kuten jo alussa totesin, lihapullat ovat ihan loistavaa lounasruokaa salaatin, fetapalan, vaikkapa avocadon ja miksei vaikka nokareen hummusta kanssa.

Kypsennän kaikki lihapullat yleensä aina uunissa. Tällä kertaa kuitenkin käytin paistinpannua (koska se testipala piti joka tapauksessa paistaa) ja kuten kuvista näkyy, en tehnyt pullia, vaan pihvejä. Kyllähän toi paistaminen tuo oman kivan lisämakunsa, mutta uunissa kypsentäminen on tietenkin huomattavasti helpompaa.

Broileripullien perusohje

800 g broilerin (tai kalkkunan) jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä raasetttuna 
nokare voita paistamiseen
1 prk kermaviiliä
1 muna
1 dl korppujauhoja
1 dl ketsuppia
1 tl suolaa
1 rkl soijaa
mustapippuria myllystä reilusti
4 rkl kuivattua ruohosipulia 
2 rkl currya
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl kurkumaa
1/2 tl chilihiutaleita
(öljyä paistamiseen)

Hauduta sipulit kypsäksi nokareessa voita. Anna jäähtyä.

Sekoita kermaviili, muna, korppujauhot ja kaikki mausteet isossa kulhossa. 
Anna korppujauhojen turvota hetki, lisää sitten jauheliha ja sipulit. Sekoita massaksi.

Muotoile taikinasta pullia tai pihvejä. Paista halutessasi paistinpannulla tai kypsennä uunipellillä (175 astetta), kunnes pullat ovat kypsiä (aikaa menee reilu puoli tuntia riippuen pullien/pihvien koosta). Tarkista kypsyys ennen syömistä!


Ihmettelette ehkä postauksen kuvitusta! Mähän olen ihan surkea näissä valokuvausjutuissa ja olen huomannut, että mulla ei oikein kärsivällisyys riitä kuvaamisen omatoimiseen opettelemiseen. En ole myöskään kauhean innostunut kameran käytöstä, vaan tykkään räpsiä kuvat kännykällä tai pädillä. Törmäsin mainokseen valokuvauskurssista, jolla opetellaan ruokakuvaamista kännykällä ja mikä parasta, kurssi kestää vain 2,5 tuntia. Ilmoittauduin kurssille heti ja odotan sitä nyt ihan innoissani (se on vasta huhtikuussa, joten tovi pitää vielä jaksaa odottaa). Ilmoittautumisen yhteydessä pyydettiin lataamaan kameraan kuvanmuokkausohjelma ja voi hyvänen aika, mitä kaikkea sillä voikaan tehdä!! Joo, tiedän - tämä ei todellakaan ole mikään uusi juttu, mutta mä tulen näissä teknisissä asioissa aina vähän jälkijunassa. Tai tämän asian suhteen taitaa olla niin, että kaikki junat meni jo ja mä olen jäänyt seisomaan asemalle... Puolustukseksi täytyy sanoa, että lukio-opintojen sähköistymisen myötä joudun töissä opettelemaan niin paljon uutta koko ajan, ettei aikaa ja energiaa vastaaviin juttuihin vapaa-ajalla oikein ole ollut. No, nyt mulla kuitenkin on kännykässä ohjelma, jolla voin kuvia muokata ja vaikka en vielä edes ole opetellut sitä lainkaan, sai sillä ihan vaan parilla klikkaamisella jo vaikka mitä aikaiseksi. Ehkä mulla ja blogin kuvilla kuitenkin vielä on toivoa!

Mutta hei, viikonloppu häämöttää jo! 
Ja talviloma myös, olen just varannut mulle ja lapselle hotellihuoneen Tampereelta. 
Mies ei pysty lomailemaan, joten lähdetään sinne kahdestaan minilomalle. 
Onko teillä jotain hyviä Tampere-vinkkejä?

Kivaa loppuviikkoa kaikille!
 💗

lauantai 3. helmikuuta 2018

ALKUVIIKON HELPPO BROILERI-PERUNAVUOKA

Tämä on taas kerran niin helppo ja yksinkertainen resepti, että meinasin kokonaan jättää julkaisematta. Tunnen välillä jonkinlaista "huonommuutta" näiden supersimppelien reseptien takia, tai ainakin sellaista tunnetta, että en kehtaisi kutsua itseäni ruokabloggaajaksi. Mutta miehen yllyttämänä päätin kuitenkin julkaista tämän, hän totesi, että juuri tällaisia ruokia ihmiset haluavat tehdä - yksinkertaisia ja hyviä. Ja ihan totta, niinhän se on. Kun vielä tarkemmin asiaa mietin, niin tämähän on se, mistä olen kymmeniä kertoja kirjoittanut ja mistä koko Harkittuja herkkuja -blogin ajatus alun perin lähti liikkeelle; hyvä ruoka ei ole mitään rakettitiedettä, eikä sen valmistamiseksi tarvitse olla hyvä keittiössä tai osata tehdä ruokaa. Tämän helpompaa ei ruuan laittaminen nimittäin voi olla, kokeile vaikka! Nimesin tämän arkiruuaksi ohjeen helppouden takia, mutta meillä kyllä syötiin tätä lauantai-iltana. Joten jos kaipaat viikonlopuiksi astetta parempaa ruokaa, niin tämä sopii myös siihen tehtävään oikein hyvin.

Veikkaan, että tämä resepti päätyy myös tulevan niukisteluviikon listalle, koska rahaa tähän kolmen hengen ruokaan meni alle viisi euroa. Kolmen broilerin koipireisipalan paketti maksaa vähän reilu kolme euroa plus siihen päälle perunat, sipulit ja mausteet. Lisukkeita jäi vielä ylikin ja seuraavana päivänä niiden joukkoon voi nakata pakkasesta valmiiksi kypsennettyä broileria tai syödä ne vaikka kasvispihvien seurana. Eli alle vitosella puolentoista päivän ruoka kolmelle, aika hyvin! Edellyttää tietenkin, että sulla on samanlainen maustekaappiarsenaali kuin mulla eli tuohon ei varsinaisesti ole laskettu mausteiden osuutta mukaan. Suosittelen muuten laajaa maustevarastoa, koska silloin voit milloin tahansa tehdä mistä tahansa raaka-aineesta maistuvaa. Mausteiden käytön kanssa kannattaa olla rohkea ja heitellä niitä ennakkoluulottomasti ruuan sekaan. Olen tästäkin jo aiemmin puhunut, reseptien maustemäärät ovat yleensä alakanttiin - kokeile, maistele ja opettele oma tapasi maustaa ruokaa. Kirjoitin aiheesta (ja muistakin vinkeistä) täällä, käy ihmeessä kurkkaamassa!

Ennen kuin päästään ohjeeseen, vielä yksi paasauksen aihe. Käytä koipireisipaloja, jotka eivät ole valmiiksi marinoituja! Jostain syystä ne ovat vielä edullisempia, kuin nämä naturellit (mitä en tajua!), joten ymmärrän, että niiden ostaminen houkuttaa sen takia. Ja tiedän kyllä, että ei se valmismarinadi ketään tapa, mutta lupaan tämän ruuan olevan sata kertaa parempaa ilman sitä marinadin teollista takamakua. Valitettavaa kyllä naturelleja ei aina ole kaupassa, siirrä silloin tämän ruuan tekeminen seuraavaan kertaan. Tai käytä broilerin rintafileitä, mutta silloin ruoka ei ole yhtä edullinen eikä yhtä maukas.

Hetki ennen uuniin menoa...

Broileri-perunavuoka

3 broilerin koipireisipalaa
6 kiinteää perunaa
2 sipulia
3 isoa valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suola
mustapippuri
curry
paprikajauhe
kuivattua ruohosipulia
2 laakerinlehteä
1/2 litraa kanalientä

Työnnä pari sormea koipireisien nahan ja lihan väliin ja irrota nahka varovasti lihasta. Ripottele muodostuvaan taskuun suolaa, pippuria, currya, paprikaa ja oliiviöljyä ja hiero mauste-öljytahna lihaan. 
Huom! tämä vaihe sujuu huomattavasti helpommin, jos saat paikalle apukokin, joka ripottelee mausteet ja itse voit keskittyä käsien sottaamiseen. Muista pestä kädet huolellisesti kuumalla vedellä ja saippualla raa'an broilerin käsittelyn jälkeen (kynsien aluset myös)!

Lado broilerit uunivuokaan. Kuori perunat ja lohko ne neljään osaan. Tee sama sipuleille. Viipaloi valkosipulin kynnet. Heitä perunat ja sipulit broilerin kanssa limittäin vuokaan. 
Kaada kanaliemi päälle ja ripottele pinnalle ruohosipulia. Jos ruohosipulia ei löydy, ei hätää! Sujauta laakerinlehdet vuokaan ja työnnä vuoka uuniin 175 asteeseen.

Kypsennä 1,5 - 2 tuntia. 
Valele broileria välillä liemellä ja kääntele perunoita ja sipuleita niin, 
että ne lilluvat liemessä ihan umpsukkelissa 
(kyllä, tommoinen sana on olemassa - ainakin meidän perheessä!).
Tarkkaile nesteen määrää; jos ruoka alkaa kuivua, lisää loraus kiehuvaa vettä ja peitä vuoka foliolla.

Itse tykkään perata lihat koipireisipaloista erillisellä lautasella ennen kuin alan syömään. 
Muista varottaa syöjiä broilerin hennoista luista!

... ja vähän aikaa uunista tulon jälkeen :) En tietenkään muistanut kuvata ruokaa ennen, kuin ruvettiin syömään!


Tämän jälkeen mahaan ei olisi mahtunut enää murustakaan, mutta sovittu mikä sovittu - meillä oli vähän myöhemmin jälkkäriksi pannukakkua. Oi nam, se on kyllä herkkujen herkku! Ja kaikista parhaalta se maistuu seuraavana aamuna kylmänä - sunnuntaiaamun syntinen aamupala, vaviskaa terveelliset banaanipannarit ❤ Tykkään itse pannarista eniten itse tehdyn karviaishillon kanssa (ja mun pitää kokin oikeudella saada se vähän kärtsännyt kulmapala!), mies haluaa mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja lapsi syö pannarinsa mansikkahillolla. En yleensä juo maitoa (muuta kuin lorauksen aamukahvissa), mutta pannarin (ja lettujen) kanssa on ihan pakko saada jääkylmää rasvatonta maitoa. Laitan tyhjän lasin jäähtymään pakkaseen etukäteen, jotta maito pysyy taatusti jääkylmänä koko nautinnon ajan. Tämä yhdistelmä, vehnä ja maito, on takuuvarma mahakivun aiheuttaja, mutta se on kestettävissä, jos loppuillan saa viettää makuuasennossa. Pari kertaa vuodessa tämä epämukavuus pitää kärsiä, niin herkkua pannari on!


Ehkäpä joku teistä ehtii napata tämän sunnuntairuuaksi? 
Toivottavasti viikonloppu on sujunut kaikilla hyvin! 
💗

torstai 1. helmikuuta 2018

KOLME HUONOA

Tammikuussa blogeissa kirjoitettiin kivoja juttuja otsikolla Kolme hyvää asiaa. Itsekin tartuin haasteeseen ja tykkäsin kovasti - positiivisten asioiden miettiminen on aina kivaa. Juttua kirjoittaessani mietin kuitenkin, että tästähän saisi myös sellaisen negatiivisen version, mutta en sitten nössöys-puuskissani sitä kirjoittanut, vaikka olinkin juuri todennut, että omassa blogissa on hyvää se, että saan kirjoittaa mitä haluan. Oman katon alla asusteleva Tuula oli kuitenkin rohkeampi kuin minä ja listasi täällä hyvien asioiden vastapainoksi myös niitä huonoja.

Sen lisäksi, että tämän voi tietenkin ottaa ihan vaan hauskana läppänä, niin mun mielestä tämä on hyvä aihe. Ei niin, ettenkö olisi aina se lasi on puoliksi täynnä -tyyppi, mutta kyllä elämään kuuluu - ja saakin kuulua - myös niitä negatiivisia asioita. On taitolaji pitää hyvät ja huonot asiat balanssissa; jos niitä huonoja alkaa miettiä liikaa, ne valtaavat mielen ja alkavat syödä positiivista energiaa. Toisaalta, jos yrittää liikaa hampaat irvessä keskittyä vain niihin hyviin, elämä saattaa ruveta tuntumaan vähän feikiltä. Omien tunteiden piilottaminen ei koskaan ole hyvä asia, varsinkaan jos niitä tunteita ei myönnä edes itselleen. Jostain ne joskus kuitenkin kumpuavat pintaan jonain yön pimeänä hetkenä ja vyöryvät päälle kuin pikajuna.

Mun mielestä on erityisen tärkeää osata tunnistaa huonot asiat itsessään, mutta ilman ylilyöntejä kuitenkin. Moni osaa tehdä kymmenien kohtien luettelon, missä soimaa ja haukkuu itseään, mutta se siinä luettelossa juuri onkin pielessä; se on siihen soimaamiseen keskittyvä. Tiedättehän, olen ruma, huono, läski jne. Tästä mollaamisesta pitäisi päästä eroon, mutta on kuitenkin tärkeää tunnistaa itsestään ihan realistisesti ne piirteet, jotka eivät ihan aina kestä päivänvaloa ja ennen kaikkea, joiden kehittämiseen voisi panostaa. Saan usein kuulla kauhean vastalauseiden myrskyn, jos kritisoin itseäni, mutta kuulijoilta menee usein ohi se, että en ole varsinaisesti haukkunut itseäni, vaan nimenomaan kritisoinut. Ja usein mielestäni rakentavasti.

Niin että tässä vähän huonoa kaiken kivan vastapainoksi, olkaa hyvä! Ja hei, älkää ottako liian tosissanne tai antako negatiivisuuden vallata päiväänne.

Kuva täältä
Kolme huonoa asiaa päivässäni:

Just kun luulin, että talvi on ihana, taivaalta sataakin taas liukasta yhdistettynä hurrikaaniluokan myrskyyn. En oikeasti jaksaisi tätä talvea enää hetkeäkään (kun se kerran ei suostu olemaan semmoinen kiva Disney-talvi).

Tänään on laskujen maksamispäivä. Aina yhtä ankeaa touhua!

Tänään on tiedossa myös kokeiden korjaamista. Aika masokistista yhdistää laskujen maksaminen ja kokeiden korjaaminen samalle päivälle! Ainoastaan lipeäkalan syöminen menee inhottavuudessaan kokeiden lukemisen ohi...

Kolme huonoa asiaa minussa:

Kärsivällisyyteni ja pitkäjänteisyyteni ovat luokkaa miinus kahdeksan asteikolla nollasta kymppiin.  Olen herkkä innostumaan kaikesta uudesta, mutta toteutus jää yleensä uupumaan, koska jos se ei ole valmis viimeistään huomenna (mieluiten jo tänään), en vaan jaksa. Mielenkiinto lopahtaa alta aikayksikön ja tilalle tulee jotain uutta.

Tähän liittyy se, että olen ihan loistava suunnittelemaan asioita, mutta paska toteuttamaan niitä. Elämäni kirjasta löytyy kymmeniä, ellei satoja, loistavasti suunniteltuja projekteja ja juttuja, mutta olen niistä onnistunut toteuttamaan ehkä neljä. Koska edellinen kohta.

Olen pahimmillani aika dominoiva sosiaalisissa tilanteissa. Parhaimmillani toki porukan hauskuuttaja ja viihdyttäjä, mutta aika usein käy niin, että otan tilanteen haltuun vähän turhankin tehokkaasti ja viihdyn keskipisteenä liian pitkään.

Kolme huonoa asiaa elämässäni:

Nyt on pakko myöntää, että tämä on optimistisuudestani ja positiivisuudestani johtuen ihan älyttömän hankala kohta... Ei mulla oikeasti ole huonosti mikään asia, mieleen tulee ennemminkin asioita, jotka voisivat olla vielä vähän paremmin tai jotka vaan syystä tai toisesta ärsyttävät. En osaa tähän listata mitään, mikä sopisi otsikon alle, joten käytän kirjoittajan oikeuttani ja hyppään tämän kohdan yli.

Kolme huonoa asiaa tänä vuonna:

Näyttää ikävästi siltä, että tälle vuodelle ei ole tiedossa kunnollista lomareissua mihinkään Tallinnaa tai Tukholmaa pidemmälle. Vuoteen mahtuu muutama iso rahareikä, jotka taitavat imeä matkakassan aika tyhjäksi. (Toisaalta, nyt kun olen pyöritellyt mielessäni edellisessä postauksessa lupaamaani niukisteluruokapäiväkirjaa, olen havahtunut siihen, että kunnollisella suunnittelulla saisin varmaan meidän ruokamenoista nipistettyä niin paljon, että niillä rahoilla pääsisi suht pitkälle. Tämä kuitenkin vaatii suunnitelmallisuutta keittiössä ja niiden suunnitelmien toteuttamista ja ... no, katso ylempää!)

Kuva täältä
Pitäisi hankkia uusi auto ja se v**ttaa. Olen täysin riippuvainen autosta, mutta toisaalta pidän sitä vain peltikasana, joka kuljettaa mut paikasta toiseen. Ajatus siitä, että autoon tulee uppoamaan ihan älytön määrä rahaa (koska olen toisaalta täysin kyllästynyt rotiskoihin, joita pitää koko ajan olla korjaamassa) ottaa nuppiin oikein kunnolla!

Pari muutakin pakollista rahareikää ärsyttävät. Tiedän, että kun ne on toteutettu, tulen olemaan supertyytyväinen, mutta etukäteen ihistää ja ahistaa.

Kolme huonoa asiaa blogissani:

Susihuonot kuvat, ihan surkeat! Multa puuttuu a) silmää esim. hienojen ruokakuvien asettelulle ja toisaalta b) kärsivällisyys valokuvaamisen harjoitteluun.

Aiheet ovat taatusti välillä kiviäkin kiinnostaa -tyyppisiä! En usko, että ketään kauheasti nappaa lukea mun kalenterimaniasta tai ei päätä eikä häntää -tyylisiä juttuja (kuten kyllä lukijatilastoista käykin ilmi, hahaaa). Tämän kääntöpuolena on kuitenkin sieltä kivojen juttujen puolelta se, että mun blogi, mun jutut. Onneksi fiksut lukijat tajuavat, että kaikkea ei tarvitse lukea - jos ei kiinnosta, hyppää yli.

Höpöttäminen. Osa ehkä tykkää, mutta veikkaan, että moni kyllästyy kuoliaaksi jo ennen kuin pääsen varsinaiseen aiheeseen. Tämä on yksi lisä noihin huonoihin asioihin itsessäni: kun alan kertomaan jotain juttua, pohjustan sitä niin pitkään, että kuulijat ovat ehtineet häippästä paikalta (tai saada raivarin) ennen kuin pääsen itse aiheeseen. Olisiko tässä yksi syy siihen, miksi olen alkanut opettajaksi? Opiskelijoiden on pakko kuunnella ja saan siitä höpöttämisestä vielä kaiken lisäksi palkkaa. Ihan parasta!

Kuva täältä
Tämmöistä tällä kertaa. Tartutko haasteeseen vai alkoiko ärsyttää?

Hetkellisestä negailusta huolimatta toivottelen kaikille ihanaa ja halipusihattaroilla kuorrutettua torstaita ja lähestyvän viikonlopun odottelua!

💗