PAREMPAA VUOTTA 2017

Tein vuosi sitten klassisen mokan ja asetin tulevalle vuodelle hurjasti odotuksia. Osa oli ihan järkeviä, mutta loput ihan liian ylimitoitettuja ja epärealistisia. En onneksi niistä kauhean paljon huudellut ääneen, en täällä enkä muuallakaan - hyvä niin, koska vuosi 2016 osoittautui aika kehnoksi. En sano, että se olisi ollut huono, mutta parempiakin on ollut ja toivottavasti tulee myös tulevaisuudessa.

Käyn läpi jonkunlaista muutosprosessia pääni sisällä. Se alkoi jo pari vuotta sitten ja tuntuu jatkuvan aina vaan suurempana. En tiedä onko kyse (surullisen)kuuluisasta keski-iän kriisistä vaiko mistä, mutta jotain tapahtuu ja jatkuvasti. En kuitenkaan suostu kriiseilemään enää aiheesta (niinkuin ehkä tein vuosi sitten?), vaan annan elämän viedä. Niin olen tehnyt lähes koko elämäni ajan ja aina se tie on minut vienyt perille. Ja yleensä myös kohti jotain parempaa ja ihanaa. Oli siis ihan turha yrittää viitoittaa sitä tietä itse liian tarkasti!

Noin vuosi sitten kirjoittamassani tekstissä hapuilin aihetta, mutta olin hakotiellä. Jo silloin kuitenkin mielessäni pyöri lause Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti -kirjasta ja tuo lause on "piinannut" minua koko tämän kehnon vuoden ajan. Piinannut, mutta hyvällä tavalla. En ole ymmärtänyt, mitä se kohdallani tarkoittaa ja olen työstänyt asiaa koko vuoden ajan. Nyt alan vähitellen käsittämään mistä kohdallani on kyse.

En kuitenkaan meinaa sortua samaan virheeseen kuin viime vuonna. En aseta itselleni yhtäkään tavoitetta, yhtäkään tienviittaa tai yhtäkään kieltoa. Jatkan onnellista elämääni kuten ennenkin ja luotan siihen, että olen oivaltanut mihin olen matkalla. Ja kuten viime vuonnakin, ajattelen yhä, että päämäärällä ei niinkään ole väliä, matka sinne on se, mikä merkitsee.

Niin, mikä se lause olikaan?

Haluan muuttaa elämääni muuttamatta elämääni.

En ala avaamaan lausetta yhtään, jokainen tulkitkoot sen omalla tavallaan. Joillekin se ei varmastikaan merkitse mitään, toinen saattaa saada siitä saman kipinän kuin minä. Joku tulkitsee lauseen kirjaimellisesti, toinen näkee syvemmälle.

Kaikille teille siellä ruudun takana ihanaa alkavaa vuotta 2017!! Olkoot se onnellinen ja täynnä kaikkea sitä, mikä tekee Sinut onnelliseksi <3

Kuva täältä

IHANAA JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2017

Postaustahti on ollut loppuvuoden kiireistä johtuen olematon, eikä mulla nytkään ole sen kummempaa asiaa, kuin että OIKEIN IHANAA JOULUA KAIKILLE TEILLE <3 Vuosi 2016 oli mulle monella tavalla melko haastava ja hieman alavireinenkin, joten toivon niin itselleni kuin kaikille lukijoille onnellista ja ilon täytteistä vuotta 2017! Omalta osaltani teen ainakin yhden uuden vuoden lupauksen: yritän löytää aikaa blogin kirjoittamiseen paljon enemmän kuin tänä vuonna.

Nauttikaa joulun ruuista hyvällä omalla tunnolla :) Blogissa tiedossa vähän tiukempi tammikuu, mitä ruokapuoleen tulee!

Pus ja hali!

Kuva täältä

KUN AAMUKAHVI HERKUKSI MUUTTUI

Miten te aloitatte aamunne ja kuinka tarkkoja olette siitä, että aamupala on "oikeanlainen"? Mä olen itse ihan hirveän tarkka ja nirso aamuisin, kaiken pitää olla just niinkuin eilenkin. Normaalisti olen hyvin ennakkoluuloton maistelemaan uusia juttuja, mutta auta armias, jos joku yrittää tunkea aamulla mun nenän eteen jotain uutta!

Ja tämä koskee varsinkin kahvia. Sen pitää olla just oikeanlaista: vähän liian vahvaksi keitettyä ja sitä pitää saada kolme kupillista maidolla. Eikä millä tahansa maidolla, vaan Valion ykkösmaidolla. Mikään muu ei kelpaa, muuten päivä on pilalla. En yleensä juo kahvia myöhemmin päivällä, joten mikään kahviaddikti en ole, mutta aamulla en kyllä herää ilman sitä.

Eilen aamulla koitti se kauhun hetki, joita pääsee sattumaan kerran tai pari vuodessa. Eli maito oli loppu. APUA!!!!! Äärimmäisessä hädässä kelpuutan myös muut kuin ykkösmaidon, mutta nyt ei ollut mitään. Meinasi itku päästä, koska mustana en pysty kahvia juomaan. Olen mieluummin sitten vaikka ilman.

Multa löytyy nykyjään aina jääkaapista purkki kauramaitoa (vai onko se virallinen nimitys kaurajuoma?), koska tykkään käyttää sitä leivonnassa. Viimeksi olin vahingossa ostanut suklaa-kauramaitoa, joka odotteli vielä kokeiluun pääsyä (ajattelin surauttaa välipalaherkuksi banaanin kanssa). Aamukahvipaniikissani päätin kokeilla sitä kahvin sekaan ja hei - siitähän tuli tosi hyvää!! Ei se aamua pelastanut ihan täysin, mutta pysyin sentään hengissä. Hah, taas on niin first world problems, että...

En kyllä ala tuota käyttämään aamuisin sen makeudesta johtuen, mutta voisin kuvitella juovani tuommoisen herkkukahvin viikonloppuna brunssilla tai iltapäiväkahvina. Tai miksei vaikka jälkkärinä pienen suklaakakkupalan kera?

Kääk, nyt rupesi tekemään mieli suklaakakkua! Viimeisimmässä Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä oli ihan mielettömän ihana resepti vadelma-suklaakakusta ja se on nyt kummitellut mun mielessä pari päivää. Pitäisiköhän uhmata jumalia ja kokeilla sitä, vaikka surkea kakkumaakari olenkin. Onko joku jo ehtinyt tehdä kyseisen kakun?

Kuva räpsäisty Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä (8/2016)

Hei ihanaa päivää teille kaikille!! Täällä paistaa aurinko, jihuuuu. Vaikka sisällä joudunkin istumaan (koeviikko, silloin ope istuu koko päivän, mikä on ihan tyhmää), niin onhan toi näkymä ikkunasta ihan erilainen tällaisena päivänä. Ihan melkein hymyilyttää:)

Hymyä teillekin!

 

ÄLÄ VÄITÄ VASTAAN!

On kaksi tahoa, joille ei koskaan pidä ruveta väittämään vastaan: toinen on äiti (tähän pakettiin kyllä usein kuuluu myös isä) ja toinen on tiede. Molemmat ovat aina kiistatta oikeassa, eikä taitavinkaan väittelijä voita näitä kahta, kun keskustellaan tärkeistä asioista. Tieteelliset faktat pystytään todistamaan - no, tieteellisesti - ja äitien tietous on osa sukupolvien ketjua, jota ei aina tarvitse edes perustella. "Koska äiti sanoo niin" on kortti, jonka äiti voi heittää pöytään, eikä asiasta enää keskustella :) Mistä nyt puhutaan? No unesta, tuosta ilmaisesta ihmelääkkeestä ja kaiken parantavasta voimasta.

Rakastin nuorempana tätä pimeää aikaa. Oikein odotin kesällä syksyn kuukausia ja sitä, että minua häiritsevä jatkuva valo alkaa hämärtymään ja muuttuu lopulta pimeydeksi. Heräsin kesän jälkeen henkiin samalla tavalla kuin useimmat keväällä; olin intoa ja puhtia täynnä, nautin kuulaasta syyssäästä ja jopa talven pakkasista. Ja ennen kaikkea siitä pimeydestä! Kun muutama vuosi sitten aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa kaamosväsymyksen oireita, oli kuin vanha ystäväni olisi pettänyt minut pahimmalla mahdollisella tavalla. Yhtäkkiä pimeys tuntuikin taakalta ja voimalta, joka pusertaa kaiken energian musta pois. Eikä tämä tullut mitenkään pikkuhiljaa hissukseen vaan kunnon kertarytinällä.

Kuva täältä

Terveyden ja hyvinvoinnin "pyhä kolminaisuus" on oikeastaan hyvin yksinkertainen yhtälö. Nuku riittävästi + syö terveellisesti + liiku säännöllisesti = voit hyvin. Mitään sen kummempia kikkoja ei tarvita, mutta harvalla tämä paketti kuitenkaan on kunnossa. Yleensä epäkohtaa yritetään lähteä purkamaan väärästä päästä eli liikunnan puolelta. Ja nyt, älä ymmärrä tätä väärin: en tietenkään sano, että siinä olisi mitään väärää, että lähtee marraskuuiltana sysipimeään metsään lenkille tai raahautuu jumppaan illalla. Mutta yleensä homma kaatuu vähintään muutamassa viikossa jos paketti ei ole muuten kunnossa. Ei jakseta lähteä, koska väsyttää niin tolkuttomasti, mistä seuraa syyllisyyttä ja usein lohtusyöpöttelyä, mikä edelleen lisää väsymystä. Väsyneenä ei jakseta tehdä kunnollista ruokaa (eikä keho välttämättä edes osaa sitä vaatia, jos se on tottunut puputtamaan illalla pelkkiä voileipiä ja karkkia).

Väsyneenä ON vaikea lähteä jumppaan. Väsyneenä ON vaikea lähteä lenkille. Väsyneenä ON vaikea tehdä oikeita ruokavalintoja. Väsyneenä ON vaikea jaksaa seistä keittiössä mikroaaltouunin minuuttia pidempää aikaa. Mutta väsyneenä ON myös helppo mennä nukkumaan ja siitä kaiken pitäisi alkaa. Nukkumisesta!

Kuva täältä

Antakaas, kun kerron tarinan. Kolme vuotta sitten muhun iski ekaa kertaa elämässäni syysväsymys ja rytinällä iskikin. Olin ekaa kertaa elämässäni syksyllä niin väsynyt, että illalla kuuden aikoihin mua itketti ajatus siitä, että pitää valvoa vielä monta tuntia. Aamut olivat silkkaa tuskaa ja päivät menivät jonkinlaisessa sumussa. Ainoa ajatus, jonka turvin jaksoin, oli se, että illalla pääsen nukkumaan. Tätä jatkui muutaman viikon ajan, kunnes eräänä iltana päätin, että menen aikaisin nukkumaan. Ja tarkoitan nyt siis todella aikaisin eli jo kahdeksan aikoihin. Toistin saman seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana jne. Noin viikon kuluttua aloin tuntemaan itseni pikkuhiljaa taas ihan normaaliksi ihmiseksi ja kuukauden kuluttua alkoi tapahtua kaikenlaista kummallista. Siitä vielä kohta, mutta anna kun kerron ensin, mistä jouduin luopumaan tämän uuden tavan myötä. En MISTÄÄN niin tärkeästä, että sillä olisi ollut mitään merkittävää vaikutusta elämääni!

Lopetin iPadin ja kännykän pläräämisen iltaisin. Lopetin telkkarin katsomisen iltaisin. Sängyssä lukeminen (usein reilusti yli puolen yön) on aina ollut mulle rakas harrastus ja siitä luopuminen vähän kirpaisi, mutta päätin, että luen sitten viikonloppuisin. Lapsen laittaminen nukkumaan oli ainoa asia, josta luopuminen tuntui ensin todella pahalta, mutta sitten se kääntyi hauskalla tavalla päälaelleen; lapsi rupesikin laittamaan minut nukkumaan ja piti (ja pitää edelleen) sitä ihan hurjan hauskana juttuna. "Nyt nukut äiti hyvin, minä nyt peittelen sut, hyvää yötä äiti, rakastan sinua". Mieheni rupesi hoitamaan lapsen iltahommat ja siitä tuli heille ihan uusi, heidän kaksinkeskeinen hetkensä.

Kun uutta unielämää oli jatkunut muutama viikko, huomasin, että mun rupesi tekemään mieli ihan uudenlaisia ruokia. Terveellisiä ja simppeleitä. En enää halunnut syödä illalla pastaa tai kermaisia kastikkeita, eikä mun tehnyt mieli suklaata tai muitakaan herkkuja. Tästä innostuneena aloin kiinnittämään ruokaan huomiota ihan tietoisesti ja aloin opettelemaan uudenlaista tapaa laittaa ruokaa. Meillä ruvettiin syömään paljon enemmän kasviksia, hyvin yksinkertaisesti valmistettuja proteiininlähteitä, paljon salaattia. Hedelmiä kannoin kotiin kilotolkulla.

Samoihin aikoihin aloin myös tajuamaan sen, että haluan nousta ylös puoli tuntia pakollista aikaisemmin, jotta saan rauhallisen aamuhetken itselleni. Kun on mennyt ajoissa nukkumaan, se puoli tuntia ei tunnu kauhean pahalta. Näin päivä ei ala kiireellä ja töihin lähtiessä on levollinen olo. Kiskon nykyjään myös lapsen ylös hyvissä ajoin, koska myös hän selvästi arvostaa rauhallisia aamuja. Kukapa ei arvostaisi? Lataan illalla kahvinkeittimen valmiiksi, täytän smoothiekannun ja laitan sen jääkaappiin odottamaan aamun surauttelua. Järjestän nopeasti keittiön (5 min) niin, että aamulla siellä ei odota kasa tiskejä. Vaatteet katson valmiiksi sekä itselleni että lapselle ja tarkistan, että käsilaukussa on lompakko, avaimet ja muut tärkeät jutut, jotka usein aamulla ovat hukassa.

Vaikka missään vaiheessa tuon muutaman vuoden takaisen syksyn aikana en ollut miettinyt laihduttamista, aloin kuitenkin huomaamaan, että vaatteet ovat kummallisen löysiä. Työkaverit rupesivat huomauttamaan muuttuneesta ulkomuodostani ja mies totesi ihan samaa. Olin laihtunut laihduttamatta hetkeäkään! Ja sitten yhtenä päivänä tapahtui se, mitä olin odottanut koko aikuisikäni: HALUSIN lähteä jumppaan.

Ekaa kertaa elämässäni mulla oli toi hyvinvoinnin kolmio kunnossa, enkä ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kaikki vain siksi, että päätin ruveta nukkumaan! Äidin "nyt nukkumaan, jotta saat riittävästi unta" pitää siis paikkaansa. Lukemattomat tutkimukset tukevat riittävän pitkien yöunien merkitystä ja valitettavan iso osa ihmisistä ei nuku riittävästi (yksi tutkimus täällä). Kun juttelee ihmisten kanssa, suurin osa kertoo valvovansa viikolla ihan liian myöhään ja valittelee väsymystään. Ymmärrän toki, että monella voi olla haasteita, jotka estävät riittävän nukkumisen: on koliikkivauvoja, taaperoita, jotka heräävät painajaisiin, kuorsaava mies, stressiä, vuorotyö jne. Näihin ongelmiin en valitettavasti osaa antaa vinkkejä ja myötätuntoni on teidän puolellanne. Iso osa valvojista kuitenkin tekee sen valvomispäätöksen ihan itse, usein vanhasta tottumuksestaan. Teille suosittelen kokeilua: mene nukkumaan ajoissa! Takaan ja vannon, että se kannattaa.

Entä jos uni ei tule? Mulla itselläni on ajoittain haasteita nukahtamisen kanssa ja silloin otan melatoniinia, joka ainakin mulla auttaa. Pahempia unettomuuskausia varten mulla on lääkekaapissa työterveyslääkäriltä saatuja nukahtamislääkkeitä. Niillä saan unettomuuskierteen katkaistua parissa yössä ja saan taas normaalista unesta kiinni. En tykkää itse ylimääräisistä ja "turhista" lääkkeistä, mutta unesta on tullut terveyteni ja jaksamiseni kannalta niin tärkeä asia, että pidän parin illan lääkkeen ottamista pienempänä pahana kuin valvomista.

Enää en rupea nukkumaan kahdeksalta! Tai no, joskus harvoin, mutta yleensä menen sänkyyn vähän yhdeksän jälkeen. Luen puoli tuntia (koukuttavimmat kirjat säästä viikonlopulle, koska tiedän, etten pysty niitä laskemaan käsistäni) ja olen unessa viimeistään kymmeneltä. Nykyjään pääsen siis myös peittelemään lapsen iltaisin :)

Tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia aiheesta löytyy vaikka kuinka. Ne ovat kuitenkin usein aika tylsää luettavaa, joten jos haluat lukea aiheesta (ja muista terveyteen liittyvistä asioista) selkokielellä, suosittelen Kaisa Jaakkolan kirjaa Hyvän olon hormonidieetti. Se näkyy olevan Adlibriksessä tällä hetkellä hurjassa tarjouksessa, joten osta siitä itsellesi joululahja. Suosittelen! Jos et ole lukuihmisiä, voit myös kuunnella Kaisan webinaarin aiheesta täältä. Ja kun nyt kerran innostuin mainostamaan, niin suosittelen lukemaan kaiken, mitä OP:n porukka on blogeihinsa suoltanut. Kaisan miehen Jonin blogi on ihan huikea ja myös Anun ja Hanskin blogeihin kannattaa tutustua.

Nukkukaa hyvät ihmiset tarpeeksi <3

AINA EI VOI VOITTAA...

Ne kaikki ärsyttävät "tiedätkö sen tunteen, kun...?", "ei mennyt niin kuin Strömsössä" ja "aina ei voi voittaa" sanonnat ovat tasan niin ärsyttäviä just sen takia, että ne kuvaavat sen tunteen niin hyvin. Sen tunteen, kun joku asia menee ihan täydellisen pepulleen. Kuten nämä tämän postauksen kasvispihvit.

Olen pariin otteeseen kirjoittanut siitä, että jahtaan täydellisten kasvipihvien ohjetta. Joskus niissä onnistuu vähän paremmin, joskus vähän huonommin, mutta tällaista katastrofia en ole kyllä aikaisemmin kohdannut! Eikä tämä koske nyt pelkästään näitä kasvispihvejä, vaan ihan koko ruuanlaittohistoriaani. Olen aika kriittinen omia keitoksiani kohtaan ja keksin aina jotain pientä paranneltavaa. Vaikka ruoka olisi kuinka hyvää, niin aina voi miettiä, miten tämän olisi voinut tehdä vielä paremmin tai miten kyseistä ruokaa voisi ensi kerralla muunnella. Kokkaamisesta on kuitenkin jo sen verran kokemusta, että pahoja huteja tulee enää harvoin... paitsi sitten joskus.

Rakkaat lukijat, saanko esitellä: kikhernepihvit, tunnetaan myös nimellä sahanpurupihvit...

Ja otetaan vielä lähikuva, noin...

Ja koska silloin kun menee huonosti, kannattaa potkia itseään päähän oikein urakalla ja pilata kaikki. Mulla oli käsissäni täydellinen avocado ja täydellinen mango ja kaikki, jotka niiden kanssa pelaavat tietävät, että näin ei aina ole. Varsinkin avocadot ovat mun mielestä tänä syksynä olleet tosi huonoja. No mutta, nämä kaksi täydellistä yksilöä pilkottuani lisäsin salsan joukkoon vielä paprikaa, öljyä, sitruunaa, suolaa ja mustapippuria. Ja sekoitin. Ja maistoin - ihan taivaallista, sairaan hyvää!!! Tätä voisi syödä vaikka kipollisen. Ja sen jälkeen sitten päätin lisätä joukkoon vähän korianteria... MIKSI?? Taustatietona kerrottakoot, että a) mä inhoan korianteria ja b) meillä oli sitä, koska se oli Anton&Anton -ruokakassissa mukana (pihvien resepti ei ollut ko. kassista, ihan itse kehittelin!). Jotenkin mä ajattelin, että jos sitä laittais ihan vaan vähän, niin ehkä tykkäisin. No en tykännyt.

Eilen siis ruokana oli pahvilta maistuvia kikhernepihvejä ja Fairylta maistuvaa lisuketta. Riisin sentään onnistuin keittämään. Kuivaa oli sekin ilman kastiketta.

Mun mies on semmoinen, että se ei koskaan moiti mun tekemää ruokaa. Ei oikeesti koskaan! Ensimmäisen suupalan jälkeen se rupes hymyilemään silleen kohteliaasti, toisen jälkeen haki jääkaapista paholaisen hilloa. Sitä, jota kaikki on joskus ostanut jostain markkinoilta (niiden valkosipulinkynsien ja metrilakun lisäksi) ja joka on niin tulista, että puolikas teelusikallinen riittää sytyttämään kokonaisen pizzan tuleen. No mies lappoi sitä kaksi isoa ruokalusikallista yhden tommoisen pahvipihvin päälle ja jatkoi syömistä. Hymy kyllä muuttui vähän vinoksi ja se rupesi oudosti hikoilemaan, mutta kiitti kyllä ruuasta tälläkin kertaa. Vaihtoi sitten nopeasti puheenaihetta, ettei vaan puhuttaisi siitä, että "pitäiskö näitä tehdä joku toinenkin kerta". Ruvettiin juttelemaan Trumpista, kun v-käyrä oli sopivasti jo valmiiksi jyrkässä nousussa.

p.s. Jottei totuus unohtuisi, niin on niitä onnistuneitakin kasvispihvi-kertoja. Ohjeita löytyy täältä, täältä ja vielä täältä. Nämä kauralla höystetyt linssi-kasvispihvit olivat tosi hyviä, niitä pitääkin tehdä pitkästä aikaa.

AURINKOKEITTO SIENI-RAKUUNAHÖYSTÖLLÄ & SAARISTOLAISLEIVÄLLÄ

Kaikki, jotka ovat nähneet auringon lähiaikoina, sanovat nyt "hep"!! Juu, kovin on hiljaista täälläkin... Tai en tiedä millä planeetalla te asutte, mutta tässä maailmakolkassa ei edes muisteta, milloin maisemassa olisi viimeksi ollut värejä, eikä sitä lunta nyt lasketa. Eilen kotiin ajaessani ajattelin ihan tosissani, että olen siirtynyt Mordoriin, niin pimeää ja uhkaavan oloista ulkona oli. Kotiin tulessani päätin, että jos aurinko ei kerran suostu näyttäytymään mulle, minä raahaan sen vaikka väkisin meille. Ja kuulkaas, onnistuinkin siinä!

Eilen kotiin ajaessani mulla oli siis se Anton&Anton -ruokakassi takakontissa (jos et nyt yhtään tiedä, mistä puhun, käy lukaisemassa juttu täältä), mutta tiesin myös, että jääkaapissa on kaikenlaista vanhaksi menevää ja nahistunutta. Siitä se ajatus sitten lähti. Toki käytin myös osan ruokakassin sisällöstä, mutta aineksia jäi vielä vaikka kuinka paljon. Kuten edelliselläkin toimituskerralla, myös tällä kertaa ruokaa tuli huomattavasti enemmän kuin mitä odotin. Joten Kauppahalli24 -palvelu kyllä kannattaa, en todellakaan koe, että rahaa olisi mennyt hukkaan tai yhtään sen enempää kuin mitä olisin kaupassa saanut tuhlattua.

AURINKOKEITTO SIENI-RAKUUNAHÖYSTÖLLÄ

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

pieni bataatti

500 g porkkanoita

1 dl punaisia linssejä

(kanaliemikuutio)

noin desi kuohukermaa 

oliiviöljy

suola, mustapippuri

curry

paprikajauhe

kurkuma

juustokumina

Lisäksi:

paketillinen siitakesieniä

voita paistamiseen

tuoretta rakuunaa

saaristolaisleipää (+ voita)

Kuullota silputut sipulit, viipaloidut porkkanat ja kuutioitu bataatti reilussa lorauksessa oliiviöljyä. Lisää mausteita rohkealla kädellä ja jatka kuullottamista, kunnes mausteet hieman kypsyvät. Kaada päälle kiehuvaa vettä (niin, että kasvikset peittyvät) ja anna porista muutaman minuutin ajan (lisää liemikuutio tässä vaiheessa jos haluat). Lisää joukkoon linssit, sekoita (etteivät laskeudu pohjaan ja tartu kiinni) ja laske sitten lämpöä. Anna poreilla kannen alla, kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä.

Sopan kiehuessa paista viipaloidut sienet voissa kypsiksi. Muista, että kaikki pannulle kertyvä neste pitää haihduttaa ja sienet paistetaan lähes rapsakoiksi. Mausta miedosti suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon silputtua tuoretta rakuunaa maun mukaan. (Jos rakuunan maku on vieras, kannattaa ensin maistella, yrtin maku lyö leposti yli kaikkien muiden.)

Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kerma, kiehauta ja maista. Tarvitaanko suolaa, pippuria tai muita mausteita? Muista, että sinä olet kokki, sinä päätät!

Annostele keitto lautaselle, ripottele pinnalle sieni-rakuunahöystöä ja tarjoile tuoreen saaristolaisleivän kanssa. Unohda margariinit (unohda ne muutenkin!) ja tarjoa leipä aidon voin kanssa.

Kyllä oli hyvää ja lämmiti mukavasti. Kylmä ilma ei mun mielestä ole yhtään niin paha juttu kuin tämä luihin ja ytimiin hiipivä kosteus. Juuri tällaisena päivänä keitto on ihan parasta ruokaa!

Niin ja hei, tuosta voista vielä. Uskokaa kun sanon, unohtakaa margariinien käyttö! Olen itse sitä mieltä, että (varsinkin jos leipää syö harvoin) oikea voi on paras vaihtoehto. Sitä ei tarvitse laittaa kauheaa määrää leivälle. Paras (ihan maunkin puolesta) leivänpäällyslevite mun mielestä on hummus tai sitten vaihtoehtoisesti avocadomössö. Mutta saaristolaisleipä tarvitsee pinnalleen voita, se suuttuu muuten!

Olipa muuten kiva huomata, että pitkästä tauosta huolimatta blogissa silti vielä vieraillaan. Ilahduin tosi paljon, kun huomasin uudet kävijämäärät! Pysytään kuulolla <3

KAUPPAKASSIT KOTIOVELLE

Ihan alkuun täytyy sanoa, että tämä ei ole maksettu mainos eikä yhteistyöpostaus, vaan ihan vain tyytyväisen asiakkaan hehkutusta. Vielä ei olla lähelläkään sitä päivää, että minuun otettaisi yhteyttä, mutta jos näin jo olisi, niin tätä palvelua mainostaisin ilomielin!

Kuva täältä

Eli kyse on Kauppahalli24 -palvelusta. Kyseessä on nettikauppa, jonka kautta voi tilata myös erilaisia valmiita ruokakasseja. Ihan tavalliset ruokaostokset onnistuvat myös, mutta en ole itse vielä piipahtanut kaupan puolella. Valikoima näkyy olevan runsas. Lisäksi sivulta löytyy vaikka kuinka paljon reseptejä (kaikki tämän postauksen kuvat napattu siitä osiosta).

Mulle itselleni heräsi tarve tilata tämmöinen valmis ruokakassi; viime aikoina (lue: jo monen kuukauden ajan) ruuanlaittointo on ollut vähän hakusessa ja tänä syksynä tajusin, että kyse on enemmänkin siitä miettimisen "tuskasta" ja itse kauppaan menemisestä - kyllä mä kokkaan ihan mielelläni, jos ainekset vaan löytyvät jääkaapista. Olenkin nyt tämän syksyn aikana tehnyt tosi usein niin, että olen käynyt kerran viikossa kaupassa ostamassa kasan proteiininlähteitä (kanaa eri muodoissa, possua, Härkistä ja linssejä/papuja) ja vielä isomman kasan kasviksia ja juureksia. Näistä olen sitten viikon mittaan kokkaillut fiiliksen mukaan mitä sattuu. Paino sanoilla mitä sattuu... eli lopputulos on kyllä yleensä ollut ihan hyvää, mutta aina sitä samaa. Sitä jumiutuu siihen, että esim. kanan kanssa käytän aina samoja mausteita, joten kanaruoat ovat suht identtisiä keskenään. Sama juttu possun kanssa. Hyvää, mutta blaah - kyllästyttää!

Kuva täältä

Vaikka mulla onkin keittokirjoja pienen kirjaston verran, niin ajatus siitä, että joku muu on miettinyt viikon reseptit mun puolesta, tuntui kivalta. Jahkattuani asiaa turhan pitkään päätin vihdoin tehdä sivustolle tunnukset ja klikata ensimmäisen tilauksen. Kyllä kannatti!! Valitsin ensimmäisellä kerralla Makuviikko-laatikon neljälle hengelle viideksi päiväksi. Ajattelin, että otan aina sen neljännen annoksen mukaan lounaaksi seuraavana päivänä ja päätin myös heti, että jos jonain päivänä valmis resepti ei nappaa, niin teen sitten itse jotain oman fiiliksen mukaan.

Ja näin kävikin. Ekalla viikolla söimme maalaskanaragua ja pastaa, lohikeittoa ja uunimunakasta raikkaan salaatin kera. Kaksi muuta reseptiä olisivat tuottaneet paahdettua maalaiskanaa, juureksia sekä aiolia ja possun noisetteja täytettyjen paprikoiden kera, mutta nämä päivät menivät säveltäen ja soveltaen, koska inspis muihin ruokiin iski kesken kaiken. Oli ihanaa, että jääkaapissa oli valmiit ainekset odottamassa, joten kauppaan ei tarvinnut mennä. Ja jostain syystä inspis tuotti näistä jonkun muun miettimistä aineksista jotain ihan muuta kuin niitä omia samoja vanhoja tuttuja ruokia.

Kuva täältä

Reseptit ovat kivoja; mukana on ihan perusjuttuja kuten lohikeitto, mutta myös uusia ideoita. Esimerkiksi tuo maalaiskanaragu oli tosi hyvä, enkä itse olisi tullut käyttäneeksi juuri noita aineksia "perus" pastakastikkeeseen. Ohjeet ovat selkeät - eivät tosin ehkä sovellu ihan aloittelijalle, koska esim. mausteiden tarkkaa määrää ei mainita, mutta itse en niin tarkkoja ohjeita kaipaakaan.

Raaka-aineet olivat todella laadukkaita, mikä on mulle todella tärkeää. Kasvikset olivat raikkaita ja hyvässä kunnossa, lohi tuoretta ja esim. broilerin jauheliha ei ollut sellaista teurasjätettä (anteeksi...) kuin se usein halvemmissa merkeissä tuppaa olemaan, vaan todella laadukasta. Kirsikkatomaatit taisivat olla kotimaisia (ja luomua?) - ainakin ne olivat niin hyviä, että me napostelimme ne suoraan pussista laatikkoa purkaessamme. Niin ja pussit olivat paperisia, tykkään!

Yksi syy tilauksen tekemiseen oli ruokahävikin pienentäminen ja tämä tuotti yhden suurimmista ilon aiheista. Esimerkiksi tuoreita yrttejä ei tullut isoja puskia kerrallaan, vaan juuri sopiva määrä kuhunkin annokseen. Pienessä pussissa oli basilikan lehtiä juuri sopivasti, toisessa rakuunaa muutama oksa. Ruokahävikki on yksi meidän talouden suurimmista ongelmista ja asia, josta stressaan paljon.

Ainoa "miinus" Makuviikko-laatikossa oli se, että ruokaa oli hurjan paljon. Eli ei siis mikään varsinainen miinus, päinvastoin - rahalle sai kyllä vastinetta. Meidän kolmen hengen miniperheemme on aika kova syömään ja silti esim. tuosta kanaragusta tuli ruokaa kahdeksi päiväksi (mukaan luettuna mun eväsannokset). Loppujen lopuksi ruokaa riitti siis reilusti yli luvatun viiden päivän, joten tähän kannattaa varautua, jos teet hyvin tarkan suunnitelman viikkoa varten. Itse en jaksa syödä ihan samaa ruokaa montaa kertaa peräkkäin, joten meillä pidettiin päivän tauko tuon kastikkeen kanssa ja sitten toisella kerralla muokkasin sitä vähän lisäämällä siihen muutamia uusia juttuja. Toimii!

Kuva täältä

Ainoa todellinen miinus tässä (ja muissa vastaavissa) palvelussa on se, että toimitusalue on kovin suppea. Tämä on toki ymmärrettävää, koska kuljetuskustannukset (ja päästöt) sekä aika muodostuisivat nopeasti liian suuriksi jos kuskit ajelisivat pidempiä matkoja. Tämä on kuitenkin todellinen harmitus meille haja-asutusalueella asuville, meiltä kun ei kauppaan piipahdeta ihan tuosta vaan hakemaan jotain puuttuvaa ainesosaa. Itsekin pähkäilin tätä asiaa pitkään, kunnes tajusin, että lähetyksen voi tilata myös työpaikalle, joka minulla sopivasti osuu toimitusalueen sisälle. Näillä keleillä auto on oikein hyvä "jääkaappi" säilyttää ruokia, kovien pakkasten aikaan pitää sitten vähän kikkailla enemmän. Ainakin Kauppahalli24 ilmoittaa edellisenä iltana tarkan toimitusajan (puolen tunnin tarkkuudella), joten kun ajan on ensin itse saanut haarukoitua itselle sopivan kahden tunnin sisään ja sitten vielä tulee tuo täsmennys, niin mikään tärkeä kokouskaan ei pääse keskeytymään tämän takia.

Seuraavan viikon ruokalistat ovat aina näkyvissä tilausta tehdessä, tarkat reseptit tulevat sitten ruokalähetyksen mukana. Tänään odottelen saapuvaksi Anton&Anton vegekassia, jonka sisällöistä meillä kokataan loppuviikosta seuraavia ruokia:

Papuseos, avokado-mangosalsa, riisi ja mangochilikastike

Mehevä porkkanakeitto ja Väyrysen saaristolaislimppu

Intialainen halloumi-bataattisalaatti kurkku-minttujogurtin kanssa

Eipä olisi tullut mieleen ihan tavallisena marraskuisena tiistaina esim. tuota salsaa ruveta vääntämään :)

Oletteko te jo tilanneet näitä valmiita kauppakasseja resepteineen? Olisi kiva kuulla kokemuksia muiltakin.

Mukavaa marraskuista alkuviikkoa kaikille <3

3 x 15 ASIAA MINUSTA

Olen tosi paljon tykännyt lukea näitä postauksia eri blogeista ja viikonloppuna tajusin, että voisin toki tarttua haasteeseen itsekin. Olen kirjoittanut aika vähän itsestäni tähän mennessä, mutta ajatuksena kyllä on ollut pikku hiljaa avata tänne omia ajatuksiani muistakin aiheista kuin ruuasta :) Olipa muuten muutamassa kohdassa tosi vaikea päättää, mitkä kolme asiaa pääsevät listalle. Varsinkin ”jotka minun pitäisi tehdä” – kohta; olen aina ollut se ”pitäisi” – tyyppi, mikä on tosi rasittava luonteenpiirre. Miten ihmeessä siltä kilometrin pituiselta to do – listalta pystyy valitsemaan kolme tärkeintä??? Mietin myös sitä, pysynkö pinnallisissa asioissa vai mennäänkö tosi syvälle… Valitsin sitten kultaisen keskitien. Haaste lähtee eteenpäin kaikille lukijoille!

Mukavaa marraskuista viikkoa ihan jokaiselle!

3 asiaa, joista pidän:

• Työni, rakastan opettamista ja nuorten kanssa työskentelyä
• Keittiössä häärääminen ja ruuan laittaminen. Jos en olisi opettaja (ja jos minulla olisi uskallusta ryhtyä yrittäjäksi), voisin kuvitella pyörittäväni lounasravintolaa tai catering-firmaa.
• Tuoreet marjat ja herneenpalot. Jos pitäisi valita suklaan ja noiden väliltä, marjat voittaisivat ehdottomasti!

3 asiaa, joista en pidä:

• Kokeiden korjaaminen on ainoa asia opettajan työssä, josta en pidä (oikeastaan inhoan sitä). 
• En yhtään tykkää kovista helteistä. Jos kesällä olisi aina semmoinen sopivan haalea ilma ja kevyt tuulenvire, nauttisin kesäkuukausista paljon enemmän.
• Yksi harvoista ruuista, joita lautaseltani ei löydy (kielen lisäksi) on pinaattikeitto. Pinaatista kyllä tykkään lisukkeena tai salaatissa, mutta keittona se on jotenkin ällöä.

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna:

• Nukuin lauantaina pitkään ja nautiskelin aamupalasta ja päivän lehdestä lähes puoleenpäivään asti.
• Raivasin keittiötä: vein pahveja, metallia ja muovia kierrätykseen ja järjestin yhden rasittavan yläkaapin. Se on oikeastaan ainoa perinteinen yläkaappi, joka meiltä löytyy keittiöstä juurikin tuosta syystä; kaappeihin kertyy kaikkea epämääräistä AINA. Kaikki muu säilytystila meillä on vetolaatikoita ja avohyllyjä. Arkiastiat ovat toki perinteisessä hyllykaapissa, mutta siinä on tilaa vain tärkeimmille, joten se pysyy järjestyksessä.
• Murehdin erään minulle rakkaan ihmisen elämään liittyviä vaikeuksia.

3 asiaa, jotka osaan:

• Tehdä ruokaa, varsinkin ilman reseptiä.
• Laiskotella. Olen varmasti yksi maailman kyvykkäimmistä ihmisistä lorvimaan ja lörsöämään. Tämä ei kyllä aina ole kauhean hyvä ominaisuus, mutta enpähän ainakaan ylisuorita elämää ja arkea:)
•  Osaan olla mielestäni hyvä äiti – tämä on ”taito”, josta olen erityisen ylpeä.

3 asiaa, joita en osaa:

• En ole kauhean hyvä leipomaan. Varsinkin kaikki ihanat ja kauniit kakut ovat minulle suoranainen kauhistus…
• Laulaa! Tämä ”taito” on valitettavasti siirtynyt myös lapselleni. Tykkäämme hoilata autossa musiikin tahtiin ja pieni kuoromme kykenee vetämään kokonaisen biisin läpi niin, että yksikään sävel ei mene kohdilleen.
• Kertoa vitsejä. Nauran itse niin paljon jutulle, etten saa sitä kerrottua (enkä yleensä edes muista koko vitsiä loppuun).

3 asiaa, jotka haluaisin oppia:

• Vaatteiden ompelu. Olisi mahtava osata tehdä itse vaatteita.
•  Haluaisin osata puhua italiaa.
• Järjestelmällisyys. Tämä on taito, jonka olen menettänyt iän myötä (mistäköhän sekin johtuu?) ja haluaisin oppia sen uudelleen.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä:

•  Minun pitäisi ehdottomasti lopettaa ”pitäisi” – listojen tekeminen ja ruveta tekemään niitä asioita jahkailun sijaan. Tämä luonteenpiirre ärsyttää minua ihan valtavasti!!
• Järjestää kaikki paperit paikoilleen! Niitä varten on olemassa mapit ja arkistointilaatikot, mutta silti en saa aikaiseksi…
• Liikkua enemmän ja säännöllisemmin.

3 asiaa, joista stressaan:

• Katso edellinen kohta! 
•  Pari seuraavaa viikkoa ovat täynnä aikataulujen sovittamista ja vaikeita tilanteita, tämä aiheuttaa tällä hetkellä stressiä. 
•  Muutaman läheisen, rakkaan ihmisen hyvinvoinnista ja terveydestä.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:

•  Lapsen ja miehen kanssa köllöttely, höpöjen puhuminen ja kikattaminen tyhmille vitseille.
• Perjantai-illan hyvä ruoka ja punaviini.
• Kirjan lukeminen. Olen aina ollut himolukija ja varsinkin lomalla saatan ahmia monta kirjaa viikossa. Rakastan tarinoihin ja muihin maailmoihin uppoutumista.

3 asiaa, joista puhun usein:

• Oma lapsi. Ihan paras puheenaihe aina!
• Ruoka!
•  Asiat, joita minun pitäisi tehdä…

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälleni:

• Farkut ja villapaita, ehdoton suosikkini työasuna! Onneksi töissä ei tarvitse pukeutua virallisesti jakkupukuun tms. ”hienoihin” vaatteisiin.
• Kotiin tullessani vaihdan heti kotivaatteisiin eli kaikki verkkarit/trikoot ja kulahtaneet vanhat paidat ovat ihan ykkösvaatteita.
•  Mukavat kengät.

3 asiaa, joita en pue päälleni:

• Korkokengät. Haluaisin kyllä, mutta olen niin mukavuudenhaluinen, että en suostu kärvistelemään niissä.
• Tiukat paidat tai mekot.
• Hihattomat paidat tai mekot. Näitäkin kyllä haluaisin käyttää, mutta olen aika neuroottinen alleistani, vaikka muuten hyväksyn kroppani juuri sellaisen kuin se on.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:

• Parempi auto. Tarvitsen (ikävä kyllä) autoa päivittäin ja olisi hyvä, että se olisi luotettavampi ja ympäristöystävällisempi. Auto on minulle kuitenkin vain peltilaatikko, jossa on pyörät alla, joten ajatus siitä, että upotan siihen järjettömän määrän rahaa, tuntuu ihan älyttömältä. Onneksi mulla on mies, joka osaa korjata tuota kotteroa!
• Vaatekaappiin muutamia ajattomia ja laadukkaita klassikoita, mm. pikkumusta juhlia varten. En kuitenkaan tykkää laittaa vaatteisiin kauheasti rahaa, joten päädyn usein halvempaan vaihtoehtoon, mikä kyllä kostautuu aina!
• Vitamix-blender. Käytän blenderiä päivittäin, mutta onhan tuon hinta ihan järjetön! Tämä on niitä ”sitten kun voitan lotossa” – juttuja!

3 asiaa, joita pelkään:

•  Että lapselleni tai miehelleni tapahtuu jotain.
• Tulevaisuutta! Opetan työkseni ilmastonmuutosta ja muita tulevaisuuden uhkakuvia ja pohdin päivittäin sitä, miltä maailma näyttää 50 vuoden kuluttua. Trumpin valinta järkytti tämän takia!
• Kaikkia ötököitä. En pelkää sitä, että ne pääsevät puremaan tai pistämään, kyse on jostain ihmeellisestä primitiivisestä kauhureaktiosta. Pelko ölliäisiä kohtaan on täysin järjetön, mutta en voi sille mitään. Tästä syystä en kauheasti tykkää kesästä enkä myöskään pysty matkustamaan kohteisiin, joissa varmuudella kuhisee ötököitä. 
  
  
  3 asiaa, joista unelmoin:

•  Paremmasta maailmasta. Sellaisesta, jossa ihmiset ottaisivat toisensa huomioon, lakkaisivat sotimasta ja oppisivat arvostamaan ympäristöä ja luontoa.
• Siitä, että lapseni elämä olisi onnellinen. Mulle on ihan sama, mikä hänen tuleva ammattinsa tulee olemaan, haluan vain, että hänellä on hyvä elämä ja teen päivittäin kaikkeni sen eteen, että hän saa sille hyvän perustan.
• Pitkästä ja terveestä elämästä. Tapasin mieheni suht myöhään, joten meillä ei ole yhteisiä vuosia takana niin paljon, kuin ikäisillämme pariskunnilla yleensä. Elämäni onnellisin ja paras aika alkoi hänen myötään ja haaveilen siitä, että saamme vielä monia monia yhteisiä vuosia.

SAIRASTUVAN SUPERMÄTTÖSALAATTI

Heippa kaikille!

Ja ihanaa perjantaita, pitkästä aikaa. Blogi rimpuilee muutoksen kourissa, mikä ei kyllä teille vielä näy, koska kaikki myllerrys on tapahtunut so far mun pään sisällä. Isoista jutuista ei ole kyse, mutta ulkoasu ja vähän sisältökin ovat muuttumassa, eikä mulla yksinkertaisesti ole ollut aikaa pyöritellä Bloggerin asetuksia ja päättää, mikä näyttää parhaiten silmää miellyttävältä. Ja mitä sisällön muuttumiseen tulee, se tulee tapahtumaan enemmänkin pikkuhiljaa kuin kertarysäyksellä.

Kun palasin melkein kuukausi sitten (apua, kuinka nopeaan toi aika nykyjään oikein juoksee!) tarkoitus oli kyllä ruveta kirjoittamaan vähän useammin kuin kerran kuussa, mutta tänne iski tietenkin se niin monelle tuttu ja niin kutsumaton vieras eli iso paha syysflunssa. Olen nyt ollut sen kourissa enemmän tai vähemmän täysvaltaisesti viimeiset viikot, enkä kyllä voi vieläkään sanoa olevani täysin tervehtynyt. Nyt kuitenkin vähitellen alkaa tuntumaan siltä, että elämä varmaan jossain vaiheessa taas voittaa ja musta ehkä tulee taas ihan normaali.

Sairaana syöminen on aina vaikeaa. Yleensä ruokahalua ei kauheasti ole, mutta toimiakseen ja parantuakseen ihminen kuitenkin tarvitsee energiaa. Puolustusjärjestelmämme joutuu tekemään hommia ihan tosissaan taudin jyllätessä ja kyllähän sen kaikki ymmärtävät, että työn tekeminen on vaikeaa, jos ei saa polttoainetta. Ongelma on kuitenkin (useimmilla) se, että mitään ei oikein tee mieli tai jos tekee, niin ei ainakaan mitään terveellistä ja optimaalista ruokaa. Vaikka sosiaalinen media pursuaakin näin syksyllä flunssaisten ihmisten postaamia kuvia inkivääri-sitruuna-chlorella -shoteista ja kvinoa-lehtikaali -salaateista, niin rohkenen väittää, että aika moni tekee kuin minä: kömpii peiton alle syömään levyn suklaata, simahtaa sen aikaansaaman sokerihumalan takia ja herää kolmen tunnin kuluttua vain todetakseen, että olo on edelleen ihan kamala - ja vieläpä pahempi, koska nyt on päällä sokerikrapula. Ei fiksua, ei tietenkään. Mutta voi, niin inhimillistä!

Tässä yksi mun synkistä, tarkasti varjelluista salaisuuksista: mun tekee aina sairaana mieli niitä roiskeläppäpitsoja. Jep, just näitä! En tajua mistä tämä himo tulee, koska en oikeasti tykkää niistä, enkä normaalisti syö niitä koskaan. Meiltä on onneksi lähimpään kauppaan sen verran pitkä matka, että en alkuviikon sairaslomalla jaksanut lähteä ajamaan roiskeläppiä hakemaan, mutta jotain mättöruokaa teki kuitenkin mieli. Aloin penkomaan kaappeja ja pakastinta ja ilokseni huomasin, että meiltä löytyi ainekset Taco-salaattiin. Jihuuuuu!!!!! Ei tuo nyt mikään terveysruoka todellakaan ollut, mutta olihan siinä sentään mukana se salaatti -osuus... :) Ja jestas, että oli hyvää. Voimakkaat maut tunkivat läpi niin, että flunssasta turtunut makuaisti sai töitä, maha tuli täyteen, mättö-halut tulivat tyydytettyä ja - salaatin ansiota tai ei - niin tuon jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa paranemaan. "Pakollisen" suklaahumalankin sain aikaiseksi, koska syysloman Tukholman reissulta (ihana Östermalm - suosittelen, jos et ole vielä Tukholmassa eksynyt tuolle alueelle) oli vielä jäljellä vähän karkkia.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin Taco-salaatista, ohje löytyy TÄÄLTÄ. Tällä kertaa kaapeista ei löytynyt kanaa, mutta löysin pakkasesta itse tehtyjä lihapullia. Sulatin ne, pilkoin palasiksi ja sekoitin joukkoon reilusti Taco-kastiketta. Joukkoon vielä vähän lisää chiliä, koska makuaisti oli lomalla. Ohje siis on yksinkertaisuudessaan tämä: tee lautasen pohjalle salaattipohja (mulla tällä kertaa cosmopolitan-salaatti, paprika, punasipuli, aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna). Murustele päälle fetaa, lisää lihapulla-tacokastike -seos ja reilusti murusteltuja nachoja. Oheen (tai salaatin sekaan) avocadoa. Pienestä sitä ihminen tulee onnelliseksi :)

Tässä vielä raikas ja terveellinen supersalaatti...

... ja tässä salaatti muuntuneena supermätöksi :)

Lokakuu vetelee viimeisiään ja kohta siirrytään marraskuuhun. Väkisinkin mieleen hiipii synkkiä ajatuksia kolmen kuukauden pimeydestä ja loputtomasta räntäsateesta. Hei, koitetaan tsempata ja pitää ajatukset siellä positiivisen puolella! Olin jo sairastaessani (sokerihumalahuuruissani) ehtinyt päättää, että marraskuu tulee olemaan sokeriton ja kuinka ollakaan törmäsin samaan aiheeseen tosi kivassa blogissa, jonka löysin tuntitolkulla tablettia sängynpohjalla selaillessani. Anna Saivosalmen ihanassa blogissa ryhdytään viettämään "marraskuuta ilman makeaa" ja samassa haasteessa olen tällä ilmoituksella mukana myös minä. Miten on - kuinka moni teistä lähtee mukaan? Ihan varmasti tekee hyvää mielelle ja keholle! Mulla ainakin tulee olemaan todella vaikeaa, tämä syksy on ollut pahin naismuistiin nimenomaan herkkurintamalla. Mutta olen päättänyt voittaa sokerimörön ja toivotan tervetulleeksi kaiken vertaistuen ja hyvät vinkit sen taltuttamiseen!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Kurkkasin juuri Bloggerin lukijatilastoja ja mieltä lämmitti se, että sivulla on tästä pitkästä hiljaisuudesta huolimatta kuitenkin vierailtu aika usein. Ihanat te <3 Lupaan ruveta taas aktiivisemmin kirjoittamaan. Pus!

Emma

PALUU UUTEEN

Hei vaan, täällä ollaan taas <3

Olen jo pidempään kaipaillut blogin pariin takaisin, mutta kuitenkin samalla kaivannut siihen jotain uutta. Siksi otsikko ei ole "paluu vanhaan"; haluan palata, mutta uudistuneena. En kuitenkaan halunnut aloittaa uutta blogia, koska täältä löytyy paljon itselleni mieluisia juttuja ja reseptejä ja blogin nimikin sopii ajatuksiini edelleen ihan täydellisesti. Ulkoasua pitää vähän päivittää, mutta nimi siis pysyy.

Ruokajuttuja tulee varmasti edelleen. Haluan kuitenkin kirjoittaa enemmän myös muista asioista: hyvinvoinnista, ihan tavallisesta arjesta ja elämän pienistä hetkistä. En rohkene käyttää (vielä?) sanaa lifestyle-blogi, koska miellän tuohon kategoriaan kuuluvat blogit niin mielettömän upeiksi, etten uskalla yhdistää itseäni samaan sarjaan kuuluviksi. Ehkä joku päivä... :)

Viime keväänä koin myös jonkinlaista stressiä postaustahdista ja se taisi olla yksi syy blogin hiljenemiseen. Ajattelin, että jos en kirjoita tarpeeksi usein, kukaan ei jaksa olla kiinnostunut. Nyt kuitenkin päätin lopettaa tuollaiset ajatukset - kirjoitan niin usein, kuin minulla riittää aikaa ja inspiraatiota! Samoin koitan lopettaa stressaamisen kuvien laadusta ja "ihanuudesta".

Näillä sanoilla ja ajatuksilla siis polkaistaan Harkittuja herkkuja vol.2 käyntiin! Käy ihmeessä kommentoimassa, jos sinulla on aiheita, joista haluaisit lukea. Ja hei, käy tykkäämässä myös blogin Facebook-sivuista, niin näet uusimmat postaukset heti ensimmäisten joukossa!

Ihanaa syyskuista loppuviikkoa kaikille! Kiva olla takaisin :)

BLOGI HILJENEE (ainakin hetkeksi...)

No, ei tarvitse olla ydinfyysikko huomatakseen, että näin on jo käynyt :) Halusin kuitenkin tulla kirjoittamaan vielä yhden tekstin ja selittää, mistä hiljaisuus johtuu.

Huomasin, että en halua kirjoittaa ruokablogia! Hassua - niin pitkään sitä mietin ja pyörittelin päässäni ja olin ihan varma, että tämä on minun juttuni. Aluksi tämä olikin kivaa, mutta tuossa keväällä rupesi tökkimään. Asia rupesi stressaamaan, mikä on vihoviimeinen asia, mitä kivasta harrastuksesta saa seurata. Joka kerta kun tein ruokaa, pyörittelin mielessäni mahdollista tekstiä aiheesta ja hyvin usein hylkäsin jutun. Valkokuvaaminen - missä en koskaan edes ehtinyt kehittyä - alkoi myös ärsyttämään; en nauttinut ruuan kuvaamisesta, enkä todellakaan ollut tyytyyväinen kuviini. Ruuanlaitto, rakas harrastukseni, sai ikävän "pitäisi" -sivujuonteen ja sitä en halua.

Ruokablogeja on nykyjään tuhansia ja pärjätäkseen tällä alueella pitäisi olla ihan huippu. Mitä minä selkeästi en ole. Huomasin, että (kuten monessa muussakin asiassa) en halua tehdä asioita, joita en osaa tehdä hyvin. Enkä nyt siis suinkaan vähättele itseäni ja ymmärrän myös sen, että puoli vuotta on vasta aloittelua blogimaailmassa. Multa kuitenkin näkyy puuttuvan semmoinen into tähän hommaan, jonka avulla tässä olisi kehittynyt. Joten jätän ruokabloggaamisen suosiolla niille, jotka siinä ovat hyviä ja nautin heidän tuotoksistaan.

Harkittuja Herkkuja siis lopettaa tässä muodossaan. En kuitenkaan sulje blogia; ensinnäkin täällä on paljon reseptejä, joihin haluan palata ja onhan tämä kiva muisto olla olemassa. Lisäksi mulla on vahva tunne siitä, että tulen jatkamaan bloggaamista!! Sisältö tulee muuttumaan, mutta blogin nimi sopii aiheeseen edelleen, joten haluan pitää tämän otsikon itselläni. Milloin ja missä muodossa rupean taas uudestaan kirjoittamaan on vielä arvoitus, mutta uskon, että palaan vielä (mitä ilmeisimmin alkusyksystä, mahdollisesti jo aikaisemminkin).

Te muutamat ihanat, jotka ehditte ruveta seuraamaan blogiani - kiitos teille <3 Kommenttinne olivat aina kivoja ja oli aina niin kiva huomata, että blogia on joku käynyt lukemassa. Toivottavasti kohtaamme vielä, käykää siis toki välillä kurkkaamassa josko olisin tullut takaisin :) Varsinaisena ruokablogina en siis tule jatkamaan, mutta ruokaa kyllä sitten jatkossakin piisaa.

Päätän Harkittujen Herkkujen ensimmäisen vaiheen näihin Italian ruokakuviin ja toivotan kaikille ihanaa kesää! Tapaamme vielä :)

Emma <3

NYHTÖKAURAA VIHDOINKIN!!! JA MILTÄ SE SITTEN MAISTUI...?

Olen odottanut nyhtökauraa kuin kuuta nousevaa siitä lähtien, kun luin siitä ensimmäistä kertaa. Odottaminen oli helppoa siinä vaiheessa, kun tuotetta ei vielä ollut saatavilla, mutta nyt kun olen parin viikon ajan tiennyt sitä löytyvän kaupoista, olen hajoillut "ei oohon" jo monta kertaa. Olen toki ihan älyttömän tyytyväinen siihen, että tuote menee niin hyvin kaupaksi ja ymmärrän myös, että tuotantotahti on alkuvaiheessa pientä. Veikkaan, että siellä pajalla ollaan aika fiiliksissä (ja ehkä vähän myös hämmentyneitä) tästä mielettömästä innostuksesta tuotetta kohtaan!

Ihana työkaverini tiesi tästä malttamattomuudestani ja osti minulle kolme pakettia kauraa. Ja vieläpä pikkupaikkakunnan pikkukaupasta - eli löytyy sitä muualtakin kuin isoista Prismoista ja Cittareista! Kieltämättä jännitti tosi paljon kun sain paketit käsiini; ihan kuin kyse olisi jostain kerran vuodessa tuotetusta luksustuotteesta, johon minä nyt etuoikeutettuna pääsin käsiksi... :) Tämä vaan on niin mieletön innovaatio ja toivoinkin kaikesta sydämestäni, että ihastuisin nyhtökauraan. Ja kuinkas sitten kävikään...?

Kylmänä ja kypsentämättömänä se ei maistu millekään. Mikä oli positiivinen yllätys. Se ei myöskään "tunnu suussa" epäilyttävältä tai oudolta - ja tämän tajuavat nyt vain kaikki ne, joilla tämmöisiä suutuntumaongelmia on... :) Olin tosi tyytyväinen tähän, koska olin pelännyt a) jotain epäilyttävää taustamakua ja b) outoa koostumusta. Tässä vaiheessa olin jo ihan liekeissä!!

Pointtihan ei varsinaisesti ole hakea lihan korviketta (ainakaan mulla), vaan lihan korvaavan proteiininlähteen. Vaikka ero on verbaalisesti pieni, niin käytännössä kuitenkin suuri. Niille, jotka oikeasti hakevat lihan korviketta, niin koostumus varmasti tuo tyydytyksen; nyhtis on ihan kuin nyhtöpossua. Tarttuu ja jumittuu jopa hampaiden väliin ihan samoin kuten possuserkkunsa :)

Nyhdin nyhtistä (kuinkakohan monta kertaa tässä postauksessa tulee mainittua sana "nyhtö" jossain sen taivutusmuodossa...?) vähän hienommaksi, se oli makuuni hieman liian kokkareista. Kuumensin wokkipannulla öljyä ja käristin nyhtistä kuumassa öljyssä, minkä jälkeen maustoin sen kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Ja laitoin syrjään odottamaan. Halusin myös testata, miten se taipuisi seuraavan päivän evässalaatin lisukkeeksi ihan tuollaisenaan, paistettuna. Itse asiassa uskon, että tulen hyväksymään sen ilman kypsentämistäkin, kunhan sitä ensin vähän maustaa oman maun mukaan. Paistaessa keittiöön leijaili vieno herneen tuoksu, mutta maussa sitä en kyllä huomannut. Paistettu nyhtis oli entistä enemmän lihamaisen oloinen, maku taas mielestäni muuttui entistä neutraalimmaksi herneen tuoksusta huolimatta! Sopii taatusti evässalaatin joukkoon tuosta vain. Olen tässä vaiheessa entistä enemmän liekeissä - siis ihan oikeesti...!!! Uskomaton tuote!!!

Tämän jälkeen wokkasin kasvikset ihan normaaliin tapaan. Mukana oli siis tällä kertaa kaksi porkkanaa, yksi punasipuli, neljä valkosipulin kynttä, yksi suippopaprika, 4 cm pala mietoa chiliä ja pienen peukalon kokoinen pala inkivääriä raastettuna. Parsakaali olisi ollut tähän ruokaan mahtava lisä, mutta sitä nyt ei ollut jääkaapissa tällä kertaa. Kasvisten kevyen kypsentämisen jälkeen lisäsin nyhtiksen joukkoon, maustoin hässäkkää vielä kertaalleen miedosti suolalla ja pippurilla ja jätin odottamaan siksi, kunnes sekoitin ruualle kastikkeen. Tässä välissä pitää muuten muistaa laittaa riisit kiehumaan!

Koska en ole mikään taituri näissä wokkiruuissa, pelasin varman päälle. Sekoitin kastikkeen valmiiseen kastikepohjaan... Lisäsin tuohon valmiiseen kastikepussiin vähän lisämausteita ja kiehautin koko höskän pannulla.

Eli maustamistahan tuo tuote kyllä kaipaa, vaikka mietojen makujen ystäville varmasti menisi ihan tuollaisenaan. Omaan salaattikippoon tulen tulevaisuudessa lisäämään reilusti mausteita muodossa tai toisessa.

Lisäsin kastikkeen nyhtiksen ja kasvisten joukkoon ja annoin porista liedellä pari minuuttia. Annosta kasatessani ripottelin riisin pinnalle vielä vähän seesaminsiemeniä ja annoksen päälle persiljaa vihreän kaipuussani.

Wokkikastike nyhtökauralle

pussi valmista wokkikastiketta

2 rkl cashewpähkinävoita (mikä tahansa pähkinävoi varmasti kelpaa)

1 rkl soijaa

loraus (maun mukaan) chilikastiketta

2 dl kiehuvaa vettä

1 tl kurkumaa

suolaa, pippuria

Mausta ja maista - lisää makuja jos siltä tuntuu!

Tämä oli oikeasti ihan älyttömän hyvää!! Niille, jotka kaipaavat lihan korviketta - toimii!! Niille, jotka kaipaavat uutta kasvispohjaista tuotetta - toimii!!

Hei, mulla on semmoinen tunne, että nyt on siirrytty ihan uudelle aikakaudelle. Siis oikeesti! Nyhtis on niin mielettömän hieno tuote jo ihan ruuanlaitollisesti ja makumaailmaltaan, saati sitten sen ekologinen pointti. Ja kun vielä puhutaan kotimaisesta tuotteesta, niin tässähän jo ihan hengästyy...

Emma <3

p.s. jos saat nyhtistä käsiisi, älä hamstraa sitä liikaa, jotta muutkin pääsevät nauttimaan siitä! Jos kuitenkin hamstraat, niin sen voi ihan hyvin pakastaa. Laitoin tästä kysymyksen valmistajan nettisivulle tänään ja ystävällinen vastaus tuli parissa tunnissa. Kaiken lisäksi siis vielä hienoa asiakaspalvelua - me like <3