tiistai 17. lokakuuta 2017

YKSINKERTAINEN ON PARASTA

Niin se vaan on, että ruokapuolella yleensä yksinkertainen peittoaa monimutkaisen kikkailun. Tai tämähän on pitkälle mielipidekysymys; toinen tykkää simppelistä, toinen taas rakastaa fine dining -piperrystä. Molemmille on paikkansa, on mun mielipide, mutta jos pitäisi valita vain yksi, päätyisin yksinkertaiseen.



Tämä tuli mieleen Tallinnan minilomallamme, joka oli muuten oikein onnistunut, mutta ruokasuunnitelmat menivät mönkään. Olin tehnyt varauksen monen niin kehumaan F-hoone -ravintolaan - tai näin siis luulin. Tein varauksen toki aika myöhään (pari päivää ennen suunniteltua ruokailua), mutta pettymys oli silti aika suuri, kun ravintolasta ei koskaan vastattu sähköpostiini! Mulla ei ollut olemassa plan beetä ja ihan viime tippaan odotin vastausta ravintolasta. Kun sitten tajusin, että sitä ei koskaan tule, meille kävi se tyypillinen turisti-ilmiö: oltiin niin väsyneitä päivän kävelyistä, että ei jaksettu lähteä enää mihinkään, vaan jäätiin hotellin ravintolaan syömään. Jäi kyllä aika ikävä maku F-hooneen toiminnasta ja vaikka kuinka tekisi mieli testata sitä ensi kerralla, taitaa kyllä jäädä kokematta. On tietenkin ihan mahdollista, että kyseessä oli vain inhimillinen erehdys, mutta silti.

Hotellin ravintola oli erinomainen eli mitään suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Paitsi lompakolle, koska hintataso oli ihan eri luokkaa, mitä olimme suunnitelleet. No, kerrankos sitä lomalla, ajateltiin ja tilattiin hillitön liha-annos jaettavaksi (se siitä lihattomasta lokakuusta lopullisesti...). Liha oli todella laadukasta ja täydellisesti valmistettua, mutta siinä sitä hienoa annosta syödessämme totesimme yhteen ääneen, että parasta kaiken kikkailun keskellä oli ihan mahtavan rapeaksi valmistetut bataattiranskalaiset ja täydelliseksi grillattu parsa. Eli se kaikista yksinkertaisin osa illallisesta!

Bataattiranskalaiset jäivät kummittelemaan ja teinkin niitä heti kotiin tultuamme. Eivät ne yhtä hyviä olleet kuin ravintolassa, mutta ihania kuitenkin. Kuten myös yksinkertainen, uunissa paahdettu punajuuri (mausteena suola, pippuri ja kuivattu timjami). Bataattiranut maustoin suolalla ja valkosipulilla. Molempiin sopivan yleisohjeen löydät täältä. Reissusta uuvahtaneena en jaksanut ruveta tekemään mitään tämän monimutkaisempaa ja kylkeen kypsensin broileria. Joo, tiedetään tiedetään - lupaan, että lomaviikon aikana saatte myös kasvisruokareseptejä!

Annos olisi ehdottomasti kaivannut pinnalleen tuoretta yrttisilppua, mutta unohtui kauppalistalta!
Nyt kyllä kaivan tällä viikolla kameran esiin ja alan palauttelemaan mieliin, miten sitä käytetään. Kyllästyttää jo nämä onnettomat kännykällä räpsäistyt kuvat!

Hyvää alkanutta (loma)viikkoa kaikille 💗


perjantai 13. lokakuuta 2017

VALKOPAPU-KVINOAPIHVIT

Vietin viime viikonloppuna laatuaikaa rakkaan ystäväni kanssa. Meillä on todella pitkä yhteinen historia, mutta nykyjään tulee nähtyä harmillisen harvoin. Olemmekin luoneet perinteen, että istumme yhdessä iltaa edes kerran vuodessa (ai kauhia!!). Siinä missä nuorempana olisimme suunnanneet kaupungille juhlimaan (ja voi että, kyllä me suunnattiinkin 😂), niin nykyjään ohjelmassa on pieruverkkarit jalassa vietetty koti-ilta ilman meikkiä, johon kuuluu runsaasti höpöttämistä, viiniä ja ruokaa.

Tälläkin kertaa illan menu oli kasvisruokaan painottunut. Ollaan aina kokeiltu kaikkea uutta ja kivaa, kuten myös nyt. Suunnitelma oli helppo ja simppeli, mutta just tosta runsaasta höpöttämisestä johtuen (viinilläkin saattoi olla jotain osuutta asiaan??), saimme kulumaan viisi tuntia tämän yksinkertaisen illallisen valmistamiseen. Mutta just se onkin illan yksi funktio; hissukseen kokkailu ja yhdessä keittiössä puuhailu. Teimme valkopapu-kvinoapihvejä, kukkakaaliwingsejä, kahta eri hummusta ja sinihomejuusto-kermaviilikastiketta. Lisäksi tarjolla oli salaattia ja tuoretta leipää.

Punajuurihummuksen tekemisestä jäi yli keitettyjä punajuuria. Ovat niin älyttömän hyviä ihan sellaisenaan!




Noi kuuluisat kukkakaaliwingsit olivat kyllä kieltämättä hyviä, mutta eivät mielestäni ehkä ihan kaiken hypetyksen arvoisia. Teen niitä kyllä varmasti joskus uudestaan, mutta tähän postaukseen ne eivät pääse mukaan. Resepti niihin löytyy täältä. Jos sulla on Hesarin digilehden tunnukset, pääset reseptiin suoraan tuosta linkistä. Eikös noita sähköisiä juttuja saa lukea muutaman päivässä, vaikka ei tunnuksia olisikaan? Jos et pääse Hesarin sivuille, vastaava ohje löytyy myös esim. Soppa365-sivustolta.

Kuva täältä
Illan ehdoton suosikki oli onnistuneet kasvispihvit, jotka tällä kertaa sisälsivät mm. kvinoaa, valkopapuja, parmesaania ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Kasvispihvithän joko hajoavat paistettaessa tai eivät maistu millekään. Nämä valmistettiin uunissa, mutta massa oli kyllä sen laatuista, että uskon sen kestävän myös pannulla paistamisen. Ja se maku, näissä todellakin oli sitä! Seuraan todella harvoin reseptejä ihan pilkuntarkasti, mutta tällä kertaa tein niin. Jahtaan edelleen sitä täydellistä kasvispihvireseptiä ja siitä johtuen en uusien ohjeiden kanssa sooloile. Sitten kun se oikea löytyy, niin myös mausteiden sun muiden kanssa voi ruveta kikkailemaan. Tämä ohje pääsee kyllä suosikkien joukkoon.


Valkopapu-kvinoapihvit (8 kpl)

1 dl (kotimaista) kvinoaa
vettä keittämiseen
1 sipuli 
4 valkosipulinkynttä 
8 aurinkokuivattua tomaattia
oliiviöljyä 
1 tlk (400 g) säilöttyjä kypsiä pieniä valkopapuja 
1 dl parmesaania raasteena (raasta itse, älä käytä sitä purkitettua murua!)
1 kananmuna
kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
suolaa, mustapippuria 
½ tl (tai maun mukaan) chilihiutaleita

Kaada kvinoa tiheään siivilään ja huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Jätä valumaan. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää huuhdeltu ja valutettu kvinoa. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 15–20 minuuttia, kunnes kvinoa on kypsää ja neste on imeytynyt siihen. Siirrä kulhoon ja anna jäähtyä.
  
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista liika öljy ja hienonna tomaatit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulisilppua 5–7 minuuttia. Lisää valkosipulisilppu ja hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, kääntele vielä muutaman minuutin ajan. Lisää valkopavut ja hauduta, kunnes pavut pehmenevät. Muhenna pavut kauhalla tai lastalla hauduttamisen aikana. Seos saa olla melko kuivaa.

Siirrä papu-sipuli-tomaattiseos kvinoan joukkoon ja anna jäähtyä hetki. Sekoita hieman jäähtyneeseen seokseen parmesaaniraaste, kananmuna ja hienonnetut tuoreet basilikanlehdet. Sekoita joukkoon myös mausteet: suola, chilihiutaleet ja mustapippuri.

Nostele massasta lusikalla kahdeksan kekoa leivinpaperilla vuoratulle pellille. Painele keot lusikalla pyöreiksi paksuhkoiksi pihveiksi. Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pihvit ovat kypsiä ja saaneet hiukan väriä. Voit halutessasi sivellä pihvit öljyllä ja paahtaa niiden pinnat grillissä, jotta ne saavat hyvän grillatun maun.



Me paistoimme pihvejä vielä pannulla uunissa kypsentämisen jälkeen. Ei ihan paras taktiikka, koska ne kuivuivat siinä jonkun verran. Toisaalta kiva rapea paistopinta tuntui tärkeältä. Ensi kerralla aion kyllä rohkeasti paistaa nämä suoraan pannulla ja sitten ehkä jatkokypsentää vielä hetken uunissa, jos tarve vaatii.

Tarjoa mieluisten lisukkeiden kanssa. Tuli heti mieleen, että näiden kanssa toimisi hirveän hyvin "kasvislisuke kaikelle" (ohjeen löydät täältä).


Alkuperäisessä ohjeessa pihvit sujautetaan burgeriin sisään, taidan kokeilla niitä syyslomalla. Ohjeessa oli mukana kivoja lisukkeita noiden pihvien lisäksi. Löydät koko burgeriohjeen täältä.

Hipheijaa, mulla alkoi loma tänään!!! Tulee kyllä tämä loma niin tarpeeseen, että en toista muista. Pikaisen Tallinnan visiitin lisäksi tarkoitus on oleskella kotona, ulkoilla valoisaan aikaan (satoi tai paistoi), tehdä pihahommia, ottaa talvivaatteet esille ja pakata kesävaatteet pois ja myös ihan vaan makoilla, lukea ja nukkua päikkäreitä. Ja sitten vielä lukea vähän lisää 😍

Onko sulla syyslomaa? Toivottavasti, mutta jos ei, niin hyvää viikonloppua ainakin 💗

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

CHICKEN, MY PRECIOUS...

"Äiti, tiedätkö sen tunteen, kun..." alkaa meillä nykyjään joka kolmas keskustelun aloitus. Toihan on jo ihan vanha juttu, mutta nyt rantautunut meidän 10-vuotiaan kaveriporukkaan ja sitä saa tosiaan kuulla jatkuvasti. Välillä on kyse pleikan lagaamisesta, välillä opettajan hömelyydestä, joskus kouluruuan mausta jne.jne. Yleensä mä joudun vastaamaan tohon, että "no kuule, en todellakaan tiedä...".

Hätäisimmät siellä jos miettii, että miten hitossa tämä liittyy kanaan. Ja onhan kaikki hei nähneet Taru Sormusten Herrasta (tai lukeneet), muuten otsikko ei kyllä avaudu ollenkaan 😁 Liittyy sillä tavalla, että lihaton lokakuu ei nyt toimi ollenkaan. Mulla on ikävä kanaa!!!!!!! Pikkaisen on kieltämättä päällä epäonnistumisen ja jopa vähän häpeän tunne, mutta antakaas kun mä ensin selitän.

Kuva täältä
Koko lokakuun ajan mun on arki-iltapäivisin tehnyt mieli sanoa oppilaille "tiedättekö hei sen tunteen, kun ei ole saanut lounaalla riittävästi ruokaa ja nyt ei oikein olisi energiaa opettaa teitä". En siis saa noita kasvislounaita toimimaan ollenkaan ja se on kyllä tuntunut olossa todella merkittävästi. Varsinkin kun samanaikaisesti on ollut meneillään syksyn rankimmat viikot, niin iltapäivät ovat olleet ihan täyttä tuskaa. Ja se kyllä heijastuu sitten siihen, että koko loppupäivä menee aika alavireisesti.

Lounaan merkityksestä päivän tärkeimpänä ateriana olen puhunut jo niin monta kertaa, että menee vähän jankkaamisen puolelle, jos vielä aiheesta kirjoitan. Tulen kyllä jatkossakin puhumaan aiheesta, niin tärkeä juttu se mulle on. Mutta nyt siis olen todennut, että en voi riittävän hyvin pelkän kasvislounaan kanssa. Iltaisin homma toimii tosi hyvin, kasvisruoka sopii mulle ja koko perheelle erinomaisesti iltaisin. Ja mikä ihmeellisintä, myös nuoriherra on ollut ihan tyytyväinen äidin pöperöihin, eikä ole juurikaan valittanut. Pakko kyllä sekin myöntää, että ihan ei ole paukut riittäneet kahden viikon ruokalistan toteuttamiseen joka ilta, mutta vegelinjalla ollaan kuitenkin pysytty. Välillä olen turvautunut valmisruokaan, välillä omaan pakastimeen ja sieltä löytyneisiin jämiin. Annoskokoisia, erilaisia linssikastikeita on vieläkin jemmassa useita, suosittelen todellakin sitä pakastimen käyttämistä, sieltä löytyvät aarteet saattavat pelastaa sun päivän!



Lounaalla mä kuitenkin tarvitsen a) riittävästi proteiinia ja b) kylmän ruuan. Eka kohta on varmaan kaikille ravitsemukseen vähääkään perehtyneille aika itsestään selvä asia, mutta tota kylmä/lämmin juttua olen kyllä tosi paljon ihmetellyt. Biologina mua luonnollisesti kiinnostaa, mistä fysiologisesta ilmiöstä tässä oikein on kyse, mutta en ole vielä löytänyt mua tyydyttävää vastausta. Käytännössä homma menee niin, että jos syön esim. maailman parasta linssikastiketta kylmänä ja siinä ohessa leipää, salaattia ja yhden munan, kaikki on ihan ok. Mutta jos lämmitän sen kastikkeen, mua alkaa väsyttää ihan kauheasti. Sama juttu esim. kanan tai kalan kanssa - kylmänä sopii, lämmitettynä menee päikkärien puolelle. Illalla vastaavaa uupumuksen tunnetta ei tule.

Varmasti kyse on hyvin pitkälle tottumuksesta. Saisin takuulla itseni "koulutettua" lämpimänkin lounaan syömiseen, mutta ainakaan just nyt se ei ole mahdollista. Kylmiä, riittävän proteiinipitoisia kasvislounaita en vaan ole vielä tottunut ja oppinut koostamaan ja siksi olen ollut aika helisemässä monena päivänä. Ikävöin mun kylmää kanafilettä, salaattia, avocadoa ja keitettyä munaa niin, että melkein itkettää. Just nyt en ole jaksanut keksiä lounaaksi muuta kuin jotain ankeaa papu-raejuusto-muna -komboa salaatin kanssa (ei muuten maistu miltään!!!). Ja aika harva kastike maistuu hyvältä kylmänä. Olen siis lähellä luovuttamista, mutta en luovuta kokonaan.

Alunperinkin ajatus oli, että lokakuussa syödään kalaa kerran viikossa. Nyt muutan sääntöjä ja annan itselleni luvan ottaa lounasevääksi lohta, katkarapuja tai tonnikalaa useamminkin. Päätin, että pysyn sitkeästi lihattomassa lokakuussa MELKEIN, enkä syö mitään, mikä on joskus kävellyt. Uiminen sallitaan.

Samanaikaisesti uin itse aika syvissä vesissä syyllisyyden ja jopa häpeän kanssa. Opetan itse päivittäin sitä, mihin suuntaan tämän rakkaan pallomme tila on menossa ja kuinka tärkeää olisi, jos jokainen meistä pystyisi astumaan ulos sieltä mukavuusalueeltaan ja panostamaan just esim. kasvisruokailuun. Ja sitten en itse kestä edes yhtä kuukautta kahta viikkoa!! No, mä myös opetan, että ei saa syyllistää itseään liikaa ja että jokaisella pienelläkin teolla on merkitys. Lohduttaudun siis sillä, että jos tämän kuukauden pärjään kalalla ja tämän jälkeenkään en palaa punaiseen lihaan (mitä mulla ei todellakaan ole ollut ikävä!), niin olen tehnyt jo aika paljon. Mutta sori, kanaa syön kyllä jatkossa lounaalla ja meinaan sitä tehdä välillä myös iltaruuaksi. En joka päivä, mutta pari kertaa viikossa. Kunnes toivottavasti pienin askelin opin korvaamaan sen ja suurimman osan syömästäni eläinperäisestä ruuasta kasviksilla. Pidän edelleen tavoitteenani sitä, että joku päivä osaisin olla täysin kasvissyöjä. En siis vegaani, juusto ja muna tulevat - ainakin näillä näkymin - pysymään mukana. Vegaaneille nostan kyllä hattua ja kumarran syvään!

Kuva täältä
Positiivisia muutoksia nämä pari viikkoa ovat kyllä saaneet aikaan taloudessamme; meillä on esim. lopetettu kokonaan erilaisten leikkeleiden ostaminen, eikä näillä näkymin näytä siltä, että niihin tultaisi palaamaan. Kukaan ei ole niitä kaivannut (minä en yleensä syö niitä lainkaan), joten en ole ajatellut palata niiden ostamiseen. Toinen merkittävä juttu on muovijätteen radikaali väheneminen. Ellei lihaa osta palvelutiskiltä, se on aina pakattu muoviin. Muovia voi onneksi nykyjään kierrättää helposti, mutta tosiasiahan on se, että se on jo valmistettu siinä vaiheessa, kun ostat sen. Ja usein olen myös miettinyt sitä, kuinka paljon vettä kuluu muovin kierrättämiseen: ennen kuin voit sujauttaa sen paketin keräyspussiin odottamaan kierrätyspisteelle viemistä, se täytyy pestä. Mihin kuluu ihan turhaa vettä.

Eli kyllä tämä lihaton lokakuu paljon hyvää on tuonut ja paljon hyvää varmasti jää. Suurin juttu mulle on tuo lapsen asennemuutos! Olen muuten tämän myötä miettinyt myös sitä, kuinka "helppoa" olisi olla lapsi: joku vaan sanoisi mulle, että "et saa syödä liikaa herkkuja, sun täytyy syödä viikonloppunakin järkevästi ruokarytmin mukaan, käydä joka päivä vähintään 20 minuutin kävelylenkillä ja sitten pitää vielä muista, että rahaa olisi järkevä laittaa joka kuukausi säästöön". Sitten sitä olisi kaksi päivää, että "ääääh, en mä halua", mutta sitten vaan myöntyisi kaikkeen "koska äiti sanoi". Ajatelkaa, kuinka sairaan helppoa ja siistiä toi olisi!!


No niin. Tänään söin lounaaksi ton kuvassa olevan katkarapusalaatin (salaattisekoitus, pieni avocado, paprikaa, katkarapuja, muna ja sämpylä kahdella juustosiivulla. Olin ihan liekeissä koko iltapäivän, koska mulla oli taas VIRTAA, vaikka olen edelleen ihan superväsynyt rankan syksyn johdosta. Niin että sori vaan maailma, ilmastonmuutos, ekologisuus, hyvät ihmiset ja itsekuri - mä luovutan ja totean, että en pysty just nyt ihan sataan prosenttiin. Mutta kuten Anna Perho on todennut, "ihan hyvä on useimmiten riittävän hyvä". Ja mä olen nyt tällä hetkellä "ihan hyvä", en sen enempää. Mä muuten fanitan Annaa tosi paljon, suosittelen tutustumaan (ainakin) hänen uusimpaan kirjaansa Antisäätäjä! Mutta siitä joskus enemmän joku toinen kerta, nyt lähden laittamaan ruokaa.

Miten teillä menee? Aloititteko lihattoman lokakuun ja jos aloititte, miten on sujunut? Olisi kiva kuulla 😊

Iloa sulle sun keskiviikkoon, muistetaan olla ruoskimatta itseämme liikaa, vaikka ei aina menisikään ihan putkeen 💗

tiistai 10. lokakuuta 2017

VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ

Huhhuh, takana on rankin syksy naismuistiin, työrintamalla siis. Opettajan työ on aivan ihanaa, enkä päivääkään vaihtaisi pois - paitsi nämä koeviikon ympärillä olevat päivät! Syksyllä kaikki kasaantuu muutamalle viikolle; paljon kursseja eli paljon kokeita ja niiden korjaamista ja just ennen koeviikon alkua ylioppilaskirjoitukset ja niihin liittyvä korjaaminen. Kun lisäksi nykyjään opettajan työpäivään kuuluu yhä enemmän ja enemmän kaikkea muuta, kuin sitä itseään eli opettamista, niin työstressi on ollut valmis. Mulla ei ole tainnut ikinä olla näin montaa tiimikokousta, hoidettavaa asiaa, lähetettävää sähköpostia ja kaikkea muuta mahdollista sälää. To do -lista on ollut pidempi kuin ikinä, mutta nyt olen vähitellen saanut sen lähes kokonaan purettua ja loppuviikosta on enää muutama juttu hoidettavana. Ensi viikon syysloma tulee siis todella tarpeeseen!

Kuva täältä
Kun lisäksi samaan aikaan blogi on taas aktivoitunut ja mun tekisi mieli vaan istua koneen äärellä ja kirjoittaa koko ajan, niin vuorokauden tunnit eivät ole meinanneet riittää. Priorisoin levon ja unen niin korkealle nykyjään, että en enää suostu painamaan duunia yötä myöten, kuten joskus nuorempana tuli tehtyä. Viikonlopuksi oli myös ennalta sovittuna rakkaan ystävän tapaaminen, enkä halunnut sitä siirtää, joten kiirettä on pitänyt. Tehtiin muuten ihan älyttömän hyvää ruokaa, kirkkaimpana tähtenä onnistuneet kasvispihvit, joista tulossa pian juttu. Pidempään blogia lukeneet muistavat varmaan, että metsästän niitä täydellisten kasvispihvien reseptiä ja nyt päästiin jo melko lähelle täydellisyyttä!

Mutta siis tarkoitus oli vaan pikaisesti "ilmoittautua" ja todeta, että täällä ollaan edelleen. Palaan pian asiaan taas ruokajuttujen parissa.

Ihanaa viikkoa kaikille! Ei anneta tuon sateen haitata...

💗

perjantai 6. lokakuuta 2017

HAAVEITA VAI UNELMIA?

Haaveiletko sinä? Unelmoitko? Niin, varmasti jokainen meistä tekee molempia. Olen miettinyt lähikuukausina todella paljon omia haaveitani ja unelmiani ja hassua kyllä (todella ärsyttävää myös), jumitin pitkään ihan hölmön ongelman parissa. Mikä ero on haaveella ja unelmalla?

Kuva täältä
Olen aikamoinen kielipoliisi, usein jopa nillittävä pilkunviilaaja. Oikeakielisyys, kielen vivahteet ja rikkaus ovat mulle ihan älyttömän tärkeitä ja rakkaita asioita. En harmikseni aina saa paperille tekstiä niin hyvällä ja kiehtovalla tavalla kuin haluaisin. Puhun työkseni (vähänkö siistiä!!), luen ihan älyttömän paljon ja olen aina rakastanut kirjoittamista, joten sanat ja niiden muodostamat lauseet ja virkkeet ovat elämässäni läsnä jatkuvasti. Painiskelen usein myös täällä blogissa asian kanssa; haluan, että teksti on hyvää, mielenkiintoista ja kieliopillisesti korrektia, mutta toisaalta haluan täällä käyttää "puhekieltä". Viilaan usein yhtä virkettä loputtomiin, mikä on tavallaan rasittavaa, tavallaan taas ihanaa. Yritän päästä tästä tavasta eroon täällä blogin puolella ja kirjoittaa rennosti, ilman paineita.

Riitelemme mieheni kanssa todella harvoin. Kinaamme ja väittelemme kyllä jatkuvasti, mutta ihan oikeita RIITOJA meillä on tosi harvoin. Silloin kun siihen pisteeseen päästään, kyse on yleensä yhtä sanaa koskeva kiista, joka saa järjettömät mittasuhteet. En jankkaa "sä sanoit noin, mitä sä oikein tarkoitit" -tyyppisesti, mutta saan hepulin, jos ääneen sanottujen sanojen takana ei olekaan mun mielestä just oikea, korrekti ja täsmällinen merkitys. Ihan älytöntä, joo, tiedetään ja niinhän riidat yleensä ovatkin. Perustuvat väärinkäsityksiin, virhetulkintoihin ja provosoitumiseen toisen "vääristä" sanavalinnoista. Ja tässä asiassa mä olen ihan monsteri, koska olen sanojen valinnassa aina oikeassa. Siis ihan aina. Eli olen ihan kauhea, myönnän kaiken ja pyydän tätä myös säännöllisesti anteeksi mieheltäni.

Mutta palataan alkuun (hehe, olen välillä myös aika rasittava sen suhteen, että kaikki pitää pohjustaa ja alustaa puolen tunnin puheella). Jumituin siis miettimään sitä, onko haaveiden ja unelmien välillä joku ero. Olen tullut siihen pisteeseen elämässäni, että ne isot, todella merkittävät haaveet ja unelmat ovat toteutuneet ja nyt on tullut aika ruveta toteuttamaan niitä vähän pienempiä. Nekin ovat isoja ja tärkeitä, mutta eivät niin megalomaanisen tärkeitä kuin lapseen ja parisuhteeseen liittyvät. Ajattelin, että kirjoitan ylös haaveeni (tai unelmani, kumpia ne nyt sitten ovat) ja sitä kautta saan ne konkretisoitua. Ajattelin, että saan myös tuolla tavalla poistettua niiden toteuttamiseen liittyvät möröt (näistä myöhemmin). Ja sitten nillittäjä kielipoliisi puuttui peliin: onko tämä haave vai unelma?

Kuva täältä
Jep. Tätä olen miettinyt viikkotolkulla. Voi hyvää päivää ja huokaus (ja pari voimasanaa vielä tähän lisäksi). Kysymys paisui ihan älyttömiin mittasuhteisiin, pyörittelin sitä mielessäni vaikka kuinka paljon, enkä päässyt asiassa eteenpäin. Joku järjen ääni välillä kyllä huuteli siellä taustalla, mutta pilkunviilaja-minä vaimensi sen todella nopeasti: älä sinä nyt puutu tähän, tämä on tärkeä kysymys ja ennen kuin tämä on ratkaistu, eteenpäin ei mennä.

Ja sitten universumi puuttui asiaan. Tai noin sanoisin, ellen olisi tylsän kuiva luonnontieteilijä, joka ei usko mihinkään hurlumheihin 😀 Hahaa, no kyllä mä vähän uskon. Itse asiaan peliin puuttui Jenny blogikirjoituksellaan. Tähän väliin on hei ihan pakko hehkuttaa Jennyn uskomattoman inspiroivaa ja ihanaa blogia Vastaisku ankeudelle. Jos et ole vielä käynyt sitä lukemassa, niin mene sinne HETI ja palaa tänne vasta sitten. Jennyn tapa kirjoittaa, hänen positiivisuutensa ja ihan kaikki hänen blogissaan vaan on niin ihanaa. No, Jenny siis kirjoitti 101-tavoitelistastaan, johon kävin sitten kommentoimassa tätä mun megalomaanista ongelmaani. Samaan aikaan kun kirjoitin kommenttiani ja viimeistään Jennyn vastauksen luettuani homma loksahti lopulta paikoilleen. Tai ehkä kävi niin, että se mun järjen ääni vihdoin voitti ja nillittäjä tyrmättiin nurkkaan.

Mulle haave ja unelma ovat oikeastaan sama asia, sanoja vaan käyttää vähän eri tavalla eri tilanteissa (en esim. unelmoi kivoista kengistä, mutta niistä voi haaveilla jne.). Mutta pointti mulle on se, että molempiin sisältyy tekemisen (eli tavoitteen) mahdollisuus. Oli kyse sitten haaveesta tai unelmasta, on mahdollista, että joku päivä voin sen toteuttaa itse tekemällä. Ja silloin ne muuttuvat tavoitteiksi. Toisaalta haave/unelma voi olla myös joku ihan höpö päiväuni, tyyliin "olisi kiva olla Jennifer Lopezin näköinen" - näitä ei mitenkään voi toteuttaa, mutta ei niitä olekaan tarkoitus ottaa tosissaan. Jos mun olisi ihan pakko valita toinen sanoista, päätyisin kyllä unelmaan. Haaveet on lähempänä niitä päiväunia, unelmat ovat jollain tapaa konkreettisempia.

Kuva täältä
Kun taas sitten ne tosi tosi isot jutut, ne on Toiveita. Vaikka sana onkin aika laimea, niin ne on niitä mun isoimpia haaveita/unelmia, joihin en itse pysty vaikuttamaan kuin ehkä välillisesti. Kuten että toivon että lapseni tulee elämään onnellisen elämän. Siihen en pysty vaikuttamaan muuta kuin petaamalla hänelle mahdollisimman hyvän lähtökohdan elämään, mutta loppu on sitten jonkun muun käsissä. Tai että pysyn terveenä mahdollisimman pitkään. Pystyn siihen vaikuttamaan omilla elintavoillani, mutta muuten en voi muuta kuin toivoa sitä.

Nyt en enää siis mieti, onko kyse haaveesta vai unelmasta. Mulla on paljon juttuja, jotka meinaan jossain välissä kirjata ylös samanlaiselle 101-listalle kuin Jenny oli tehnyt (en kyllä tiedä saanko niin monta aikaiseksi, mutta yritän edes). Mutta mulla on kaksi unelmaa ylitse muiden ja nyt on tullut aika aloittaa niiden toteuttaminen. Eli muuttaa ne unelmasta tavoitteeksi. Olen sen verran taikauskoinen, että en voi niitä teille kertoa (en ole kertonut niitä kellekään, en edes miehelleni, jolle sentään kerron KAIKEN), mutta jossain vaiheessa varmaan kirjoittelen niistä tavoista, miten alan niitä toteuttaa.

Oikeastaan oli tarkoitus jo tässä kirjoituksessa puhua niistä tavoistakin, mutta tästä pelkästä alustuksesta tuli jo niin pitkä, että ehkä on aika vetää henkeä ja jatkaa sitten myöhemmin.

Palaan alun kysymykseen. Onko sulla haaveita tai unelmia? Onko ne sulle eri asioita vaiko vaan sanoja, jotka kuvaavat samaa asiaa?

Kuulisin mielelläni, mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti sussa 💗

p.s. Kävitkö jo lukemassa edellisen jutun Kahden viikon lihaton ruokalista?


torstai 5. lokakuuta 2017

KAHDEN VIIKON LIHATON RUOKALISTA

Koska arki on mitä on ja kaupassa hyllyjen edessä seistessä mieleen ei kasvisruuista välttämättä tule kuin linssikeitto, päätin suunnitella lihattoman lokakuun ruokalistan valmiiksi. Itse asiassa jätin neljännen viikon vielä tyhjäksi, koska kunnianhimoisena ajatuksenani on, että jos homma toimii, vedämme viimeisen viikon vegaanisesti. Mutta siitä sitten myöhemmin...



Koska mulla on keittokirjoja liikaa paljon, olisi kaikkien niiden läpikäynti vienyt liikaa aikaa. Ja halusin nimenomaan käyttää noita rakkaita kirjojani, enkä nettireseptejä - muuten ostamistani kirjoista ei ole muuta kuin iloa. Onhan niistä ihan hyvä olla joskus ihan konkreettista hyötyäkin 😆 Niinpä valitsin kuukauden kirjalähteeksi vain yhden kirjan ja tällä kertaa voittoarpa osui Hesarin uutuudelle Kasvisruokatorstai. Pakko muuten tähän väliin mainostaa, että jos hankit vain yhden keittokirjan, niin suosittelen Hesarin järkälettä Ruokatorstai. Olen todennut, että sieltä löytyy ihan "kaikki".

Kuva täältä
Tässä nyt aluksi kahden viikon suunnitelmani. Kolmannella viikolla meillä on syysloma ja silloin on tarkoitus parin päivän minilomareissun aikana relata ja olla miettimättä ruokaa liikaa. Tosin Tallinnassa on kuulemma ihan älyttömän paljon hyviä vege-ravintoloita ja tarkoituksena on testata ainakin yksi niistä. Onko teillä hyviä vinkkejä? Loppuviikko meneekin sitten ihan kotona ja silloin mulla on aikaa ja energiaa valmistaa jotain vähän monimutkaisempia ja haasteellisempia juttuja, joten sille viikolla saattaa tulla ruokia, jotka eivät ihan normaaliin kiireiseen arkeen sovi. Ja kuten sanottua, neljännen viikon toivon meidän pystyvän ihan täysin vegaaniseen ruokavalioon. Saas nähdä, mutta nyt neljän kasviruokapäivän jälkeen ajatus tuosta vegaanisuudesta ei tunnukaan yhtään niin haastavalta ajatukselta, kuin mitä se se aikaisemmin on ollut. Ei tämä oikeasti ole vaikeaa tai mitään ydinfysiikkaa tämä kasviruokailu 😊 Ja kuten jo alun perin päätin, kerran viikossa syödään kalaa, koska saan sillä tavalla "lepyteltyä" lasta (joka muuten edelleen suhtautuu tähän vegeilyyn yllättävän tyynesti).


Eli tässä sulle kahden viikon ruuat. Jokaisen ruuan kanssa luonnollisesti lisukkeena joku salaatti tai vaikkapa vaan paloiteltuja kasviksia (porkkana, paprika, kurkku jne.). Olen merkinnyt tuon Kasvisruokatorstain sivunumerot reseptin kohdalle ("HS s. x) eli jos sulla on jo käsissä tuo uutuuskirja, niin ohjeet löydät sieltä. Yritän ehtiä kirjoittaa kaikki reseptit auki tänne jossain vaiheessa. Linkeistä pääsee ohjeisiin, jotka löytyvät täältä mun blogista. Mulla on meneillään koko syksyn kiireisin aika, joten en ehkä ihan kaikkeen pysty, mutta lupaan edes yrittää. Ja jos haluat kysyä jotain, niin laita ihmeessä kommenttiboksiin kysymyksesi, niin vastaan kyllä! Äläkä säikähdä joidenkin päivien "hienolta" kuulostavia reseptejä, ne ovat oikeasti suht simppeleitä valmistaa.

KAHDEN VIIKON (melkein) LIHATON RUOKALISTA

SUNNUNTAI 

MAANANTAI
TIISTAI
Linssikeitto, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
(toinen hyvä linssikeiton ohje täältä)
Tee kaksinkertainen määrä ja pakasta valmiina annoksina!
KESKIVIIKKO
Tikka masala kikherneistä & riisi (HS s. 76)
TORSTAI
Lohta uunissa, perunoita ja kermaviilikastiketta
PERJANTAI
Kidneypapu-linssitortillat & lisukkeet (guacamole, salsa, salaatti)
LAUANTAI
Lounas:  linssikeittoa pakkasesta, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
Ilta: olen menossa rakkaan ystävän luo iltaa istumaan ja suunnitteilla on runsas vegepöytä (blogiin juttu myöhemmin). Miehet saavat syödä eilisiä tortillan jämiä 😄

SUNNUNTAI
Runsas aamupala/brunssi (meillä nukutaan sunnuntaisin toooooosi pitkään...)
Ilta: jämiä pakkasesta
MAANANTAI

TIISTAI
Kikherne-tomaattikeitto (HS s. 37) ja tuoreet sämpylät
KESKIVIIKKO
Vege-rendang (HS s.73), lapsi taitaa saada pinaattilättyjä
TORSTAI

PERJANTAI
Texmex-kvinoa-vuoka (HS s. 103)
LAUANTAI
Lounas: linssikeittoa pakkasesta, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
Ilta: Valkopapu-kvinoapihvit (HS s. 133) ja paistetut perunat (tai joku muu lisuke)



Omia lounaita pitää vielä vähän työstää. Mulle ei sovi päivällä lämmin ruoka (varsinkaan riisillä tai perunalla), joten edellispäivän jämät ei lokakuussa oikein ole hyvä vaihtoehto.

Ja hei, pakkasessa kannattaa ehdottomasti olla hätävara-annoksia huonojen päivien varalle. Mulle tuollainen päivä sattui tämän viikon keskiviikolle; olin nukkunut huonosti (mikä lamaannuttaa mut ihan täysin) ja töissä oli ollut todella rankka härdellipäivä. Ajatus siitä, että olisin alkanut kotiin tultuani (sen lisäksi, että oli lapsen kuskaaminen harrastukseen) valmistamaan Tikka masalaa kikherneistä lähinnä itketti nauratti. Täysin nollateholla toimivat aivoni eivät kyenneet miettimään edes pakastimen sisältöä, joten päädyin pieneen ruokakauppaan (suppea valikoima) tuijottamaan valmisruokahyllyä zombiena n. 10 minuuttia ja lopputulos oli se, että söimme epämääräiset mikroateriat jotain kasviruokaa muistuttavaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, etten lipsunut ja tarttunut lihavaihtoehtoon!


Onko tällaisesta kahden viikon valmiista ruokalistasta sulle hyötyä? Toivoisitko näitä lisää?

Hei, ihanaa torstaita teille kaikille 💗

p.s. kuvat ovat vanhoja, jo kertaalleen käytettyjä täältä omasta blogistani, eivätkä välttämättä liity listan resepteihin mitenkään 😄








tiistai 3. lokakuuta 2017

LOISTAVA LIHATON KASTIKE KAHDELLA TAVALLA

Joo, tiedetään tiedetään, olen taipuvainen ylisanojen liikakäyttöön 😀 Mutta tiedättekös, jos 10-vuotias, joka ei normaalisti kauheasti lämpeä kasvisruuista sanoo syödessään "äiti, jos lihaton lokakuu tarkoittaa tätä, me voidaan siirtyä vaikka lihattomaan ikuisuuteen", niin ylisanat ovat todellakin tarpeen!


Tarkoitus oli tehdä Elina Innasen (häneltä on juuri ilmestynyt mainio Vegaanin aamupalakirja) mahtavaa linssikastiketta (resepti täältä mun omista arkistoista), mutta homma lähti vähän lapasesta kokkaillessa ja lopputulos oli jotain ihan muuta. Mulle käy tosi usein näin; sävellän ja sovellan kokatessani ihan lennosta, eikä koskaan oikein voi tietää, mitä lautaselta loppujen lopuksi löytyy. Ja tämä juuri on se, mitä rakastan ruuanlaitossa - kaipa se on minun tapani olla luova ja luoda uutta. Tällä kertaa kävi niin, että jo kasviksia pilkkoessani muistin, että mulla on jääkaapissa paketillinen tomaatilla maustettua nyhtökauraa (pitäisikö se muuten kirjoittaa isolla...?) ja samalla mies tuli sisään piipahdettuaan takapihan metsässämme ja toi mukanaan pienen kipollisen suppilovahveroita ja muutaman kanttarellin. Jääkaapista löytyi myös avattu creme fraiche -purkki ja koska koitan kiinnittää huomiota ruokahävikkiin entistä enemmän, käytin myös senkin. Eli resepti uusiksi!

Loistava lihaton kastike

1 sipuli
1/2 punainen paprika
1 sellerinvarsi
2 valkosipulinkynttä
pari rkl öljyä
2 tl punaviinietikkaa (tai balsamicoa)
2 rkl tummaa sokeria
suolaa maun mukaan (alussa vain ripaus, lisää loppuvaiheessa maun mukaan)
mustapippuria
1 rkl sinappijauhetta
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl chilirouhetta
1 kasvisliemikuutio (fondi)
1/2 dl punaisia linssejä
200 g tomaattimurskaa (Mutti-merkiltä löytyy käteviä pikkupurkkeja)
1 pkt nyhtökauraa (tomaatti, nude sopii ihan yhtä hyvin)
1/2 - 1 l sieniä (suppilovahvero, kanttarelli, herkkusienetkin varmasti käyvät)
1/2 prk creme fraichea

Puhdista sienet ja pilko ne mahdollisimman pieneksi silpuksi. Paista pannulla pienessä lorauksessa öljyä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää pieni nokare voita ja jatka paistamista vielä niin kauan, että sienet ovat lähes rapsakoita (niljakkeisen limaisia sieniä ei syö kukaan, joten paista kaikki sienet AINA mahdollisimman kuivaksi). Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla, laita syrjään odottamaan.

Pilko nyhtökaura leikkuulaudalla pieniksi murusiksi. Tämä ei ole välttämätön työvaihe, mutta meillä ainakaan ei tykätä niistä isoista "kökkäreistä", joita nyhtiksessä on. Laita syrjään odottamaan.

Hienonna sipulit, paprika, sellerinvarsi ja valkosipuli. Kuullota sipuleita hetki öljyssä ja lisää punaviinietikka. Anna pöhistä hetki, lisää sitten loput kasvikset ja jatka kuullottamista muutaman minuutin ajan. Lisää mausteet, kasvisliemikuutio ja tomaattimurska. Keittele miedolla lämmöllä 10-20 minuuttia välillä sekoittaen. Haudutan usein pidempääkin, mutta kiireessä tuo 20 min riittää.

Lisää kattilaan linssit ja vettä tarpeen mukaan. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä ainakin toiset 10-20 minuuttia. Lisää nyhtökaura ja paistetut sienet ja jatka hauduttelua. Muistutan jälleen kerran, että mitä pidempään haudutat ruokia, sitä parempi maku! Lisää lopuksi creme fraiche ja anna porista täydellä lämmöllä viimeiset 5 min.

Tähän sopisi vielä loppusilaukseksi tuoreet yrtit silputtuna (esim. persilja, basilika, ruokosipuli), mutta niitä ei löytynyt, joten ilman vihreitä mentiin tällä kertaa.

Tarjosin kastikkeen ensimmäisellä kerralla ihan perinteisesti riisin ja hyvän vihersalaatin kanssa. Vaikka tarkoitukseni ei olekaan kasviruokia tehdessäni yrittää jäljitellä liharuokia, niin tässä kuitenkin kävi niin, että maku ja suutuntuma olivat jotenkin tosi lihaisat. Jopa niin, että uskoisin tämän menevän "liharuokahuijauksena" esim. perheen pienimmille, jos sellaiselle on tarvetta.
Mutta hei, homma vaan paranee. Tästä kehkeytyi kaksi ruokaa kerralla, mikä on mun mielestä aina ihan mahtava juttu. Mitä pienemmällä vaivannäöllä saa aikaiseksi arkena (miksei viikonloppunakin) monta hyvää ruokaa, sitä parempi. Koska olen vähän kranttu syömään samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, yritän aina muokata edellispäivältä ylijäänyttä edes pikkaisen. Usein jonkun uuden mausteen lisääminen riittää tai sitten ruuan "olomuotoa" voi muuttaa, kuten tällä kertaa. Ja voi vitsi, tästä kakkosversiosta tuli melkein vielä parempaa kuin alkuperäisestä! Tuosta reseptistä muuten tulee niin paljon soosia, että meidän kolmihenkinen perhe söi sitä ensin riisin kanssa, sitten pakastin ylijäänyttä riisiä ja kastiketta kaksi erillistä annosta ja loput käytin tähän kakkosversioon. Tarvitset siihen perunamuusia, joka kannattaa jättää aika paksuksi. Muuten lopputuloksesta tulee "muusikastiketta" 😄 Arvioi määrä sen mukaan, kuinka paljon sinulla on kastiketta jäljellä. Hyvä suhde on kastiketta kolmannes, muusia kaksi kolmannesta.

Minä teen muusin aina niin, että siinä on mukana paljon voita, nesteenä käytän maitoa. Olen kokeillut muusin tekemisen myös kauramaidolla ja se toimii myös ihan hyvin. Mutta voita pitää olla ja paljon. Ja vähän sattumia, en siis koskaan käytä sauvasekoitinta tai muutakaan sähköistä härpäkettä, vaan perinteistä perunasurvinta. Ja sitten perunamuusin ehdoton juttu, muskottipähkinä. Sen kanssa kannattaa olla varovainen, ettei laita liikaa, maun pitää tulla ihan kuiskauksena, mutta ilman muskottia muusi ei ole mielestäni mistään kotoisin. Perunamuusihan on kaikkien lohturuokien äiti, mutta uunissa gratiinina siitä tulee kaikkien lohturuokien kuningatar!

Loistava linssikastike perunagratiinilla

kastike ylläolevan reseptin mukaan (1/3 osa)
perunamuusia (2/3 osaa)
voita
korppujauhoja

Levitä kasviskastike kevyesti öljytyn uunivuoan pohjalle. Lado päälle muusi ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Veistele ohuita voisiivuja ja levitä ne tasaisesti vuoan päälle.

Anna ruuan paistua 225 asteessa n. puoli tuntia (tai pidempäänkin, riippuu vähän uunista). Tärkeintä on, että korppujauhopinta ruskistuu ja rapeutuu, melkein jopa kärähtää.

Ja hei, tämän voisi tehdä varmasti myös bataattmuusistakin!

Tätä versiota syödessämme 10-vuotias ei enää edes sanonut mitään, vilkuili vaan minua välillä epäluuloisesti. Ihan kuin olisi miettinyt, että joku koira tähän lihattomaan lokakuuhun nyt on haudattuna, kun kerran näin hyvää ruokaa on tarjolla. Ihan parasta palautetta, sanon minä!


Heh, huomaattekin varmasti, että postauksen kuvat eivät ole minun ottamiani, eivätkä varsinaisesti edes liity aiheeseen. Enkä taaskaan muistanut ottaa talteen kuvien lähteitä... hyi minua! Pidin bloggaamisesta sen verran pitkän tauon, ettei tuo kameran esiin kaivaminen ruokaa tehdessä ja syödessä vielä ole palannut rutiiniksi. Pakko kyllä myöntää, että tämä ruoka ei ollut kovin kaunista... tällaiset kasvismössökastikkeet ovat usein melko epämääräisen näköisiä, joten ehkä nämä lainakuvat sittenkin olivat parempi vaihtoehto. Lupaan kyllä ryhdistäytyä kuvaamisen suhteen!

Mites teillä sujuu? Tartuitteko lihaton lokakuu -haasteeseen?

Ihanaa syksyistä (sade)viikkoa kaikille 💗