perjantai 23. maaliskuuta 2018

MITÄ MINULLE KUULUU?

Marjukan aina niin ihanassa ja kauniissa blogissa oli kiva Mitä minulle kuuluu? -haaste, jonka nappasin itselleni viikonlopun kunniaksi. Hän ei varsinaisesti heittänyt haastetta eteenpäin kenellekään, mutta tähän oli kuitenkin kiva tarttua. Tykkään tosi paljon lukea blogeista tämän tyylisiä kirjoituksia, jotenkin ne tuovat kirjoittajan aina asteen lähemmäksi ja tutummaksi. Ja usein näiden yhteydessä kirjoittajasta paljastuu aina myös jotain uutta ja mielenkiintoista. En nyt tiedä, tuleeko tässä käymään omalta osaltani näin, mutta katsotaan.

Miten voit? Pienestä kevätvaloankeilusta huolimatta (josta kirjoitin edellisessä postauksessa), voin onneksi oikein hyvin. Olen pysynyt terveenä, stressikuorma on tosi alhainen ja elämä on jotenkin harvinaisen mallillaan. Mitään erityistä tai ihmeellistä ei juuri nyt ole meneillään, mutta toisaalta eipä ole mitään ikävääkään tapahtunut. Ihan tavallista arkea (joka kyllä kiitää valon nopeudella eteenpäin, mitä suuresti ihmettelen joka ilta), sitä semmoista, mikä tekee onnelliseksi ja tyytyväiseksi.

Mitä toivot tällä hetkellä? Jos nyt unohdetaan maailman rauha, ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja täydellinen tasa-arvo, niin toivon niitä ihan tavallisia asioita. Läheisten onnellisuutta ja terveyttä, omaa terveyttä ja sitä rataa. Kohtuullinen kesäkin olisi kiva; mulle se tarkoittaa ei liian lämmintä, mutta ei kuitenkaan semmoista arktista selviytymistaistelua kun viime kesänä. Toivon myös, että meidän pääsiäisreissu onnistuu ja että ajopäivinä ei tulisi mitään hillitöntä takatalvea ja lumimyräkkää. Haluaisin myös saada biologian yo-vastaukset arvosteltua mahdollisimman pian, mutta siinä ei paljoa pelkkä toivominen auta, pitää vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Huomenna sitten. Eikun sunnuntaina, huomenna on vapaapäivä!

Mitä olet syönyt tänään? Aamulla söin normiaamupalan: puuroa, lisukkeena tällä kertaa  pakastemansikoita ja banaania. Smoothie, cashew-pähkinöitä ja kolme kuppia maitokahvia. Lounaaksi mulla oli pakastimen tyhjennysoperaation takia jotain epämääräistä linssikastiketta, kasvispihvejä, avocado, paprikaa ja siemennäkkäriä. Välipalaksi napsin välitunneilla tummia viinirypäleitä. Illalla on tarkoitus kokeilla uutta ruokalajia: Intialaisia kasvispullia kastikkeessa (saatte reseptin, jos onnistuu) ja perunamuussia. Niin ja joo, lasketaanko punaviini ruuaksi...?

Mikä on suosikkihedelmäsi? Ihan sairaan vaikea kysymys, rakastan lähes kaikkia hedelmiä... banaani on tosi kätevä ja varmaan yleisin syömäni hedelmä, mutta siihen mulla ei ole mitään sen kummempaa intohimoa. Mango ja passionhedelmä ovat molemmat semmoisia, jotka saavat mut hyrisemään ja haaveilenkin siitä, että pääsisin joskus syömään ihan oikean mangon, ei siis noita kaupan varastossa kypsytettyjä tapauksia.

Kuva täältä
Mitä ajattelit tehdä huomenna? Huomenna on lauantai, mikä tarkoittaa sitä, että nukun niin pitkään kuin huvittaa. Niitä bilsan ylppäreitä pitäisi korjata, mutta koitan pitää kiinni siitä, että lauantai on vapaapäivä. Piipahdamme puolilapsenlapsen synttäreillä ja sen jälkeen varmaan lököilen illan joko telkkarin tai kirjan ääressä.

Kenen kanssa nukuit? Miehen, niinkuin yleensäkin. Välillä kanssamme nukkuu ainakin osan yöstä lapsemme, jonka päästämme sänkyymme nukkumaan edelleen, vaikka hän jo kymmenen onkin. Ajattelemme niin, että näitä vuosia ei ole enää kauhean montaa, kun hän siihen väliimme punkee. Aika harvinaisia nämä perhepetiyöt jo nykyjään ovat ja myöskin kieltämättä aika levottomia, kun tuommoinen nuori mies oman tilansa siinä välissä ottaa, mutta kuten sanottua, ei tätä enää kauaa kestä!

Mitä luet tällä hetkellä? Mähän luen aina ja koko ajan jotain. Pitääkin joku kerta kirjoittaa ihan oma postaus tästä mun lukemishulluudesta. Parhaillaan meneillään on Pyörre ja sen jälkeen, varmaan jo tänä viikonloppuna tartun kovasti odottamaani Nouse nyt -kirjaan, jonka veikkaan olevan aika raju ja vaikuttava lukukokemus. Lisäksi mulla on pinossa monta uutta keittokirjaa, joita lueskelen sieltä sun täältä aina sopivan hetken tullen ja kirjastokassissa odottamassa iso pino muitakin kirjoja. Luen parhaimmillaan pari kirjaa viikossa, laiskana aikana vähemmän. Odotan ihan hirveästi kesää, jolloin lukemiselle on kunnolla aikaa ja saatan "tuhota" kirjan päivässä...

Kuva täältä
Viimeksi katsottu elokuva? Me katsotaan nykyjään lähinnä sarjoja Netflixiltä, elokuvia tulee katsottua tosi harvoin. Vähän aikaa sitten katsottiin sieltä elokuva nimeltä Annihilation, joka oli... ööh, no joo, ihan ok. Vähän outo, mutta ei sen aikana sentään mies nukahtanut (mikä on meillä se elokuvien selkein arviointikriteeri). Teatterissa käytiin n. kuukausi sitten katsomassa Tuntematon sotilas, joka kieltämättä oli kyllä todella upea. Onpa muuten jännä nähdä miten tapaus Louhimies näkyy tänään Jussi-gaalassa...

Kuka soitti sinulle viimeksi? Mies, joka ilmoitti, että lähtee nyt ajamaan töistä kotiin.

Kolme viimeksi tullutta tekstiviestiä? Postilta tuli ilmoitus paketin saapumisesta pakettiautomaattiin. Kirjastosta ilmoitus saapuneesta varauksesta. Lapsi ilmoitti tulleensa kotiin koulusta.

Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä? Ok (vastaus siihen lapsen viestiin).

Mille nauroit viimeksi? Tänään ihan kippurassa yhdellä tunnilla, kun yritin sanoa infrastruktuuri, eikä siitä sitten tullut mitään. Oppilaiden tirskunta kiihdytti omaa hysteriaa ja lopuksi koitettiin lausua kuorossa infrastruktuuriinfrastruktuuriinfrastruktuuri mahdollisimman nopeasti. Tälleen niitä kuulkaa syntyy niitä paljon kehuttuja Pisa -tuloksia 😂

Viimeisin ostos? Lasketaanko tähän ruokaostokset? Jos ei, niin tilasin verkkokaupasta ripsarin ja kasvovoiteen, jotka ovat juuri saapuneet pakettiautomaattiin.
 
Mitä pelkäät? Aina, koko ajan ja toistuvasti sitä, että lapselle tai miehelle tapahtuisi jotain.

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt? Mietin tätä juuri tänään, kun oppilaiden kanssa leikittiin Google Map -ohjelmalla ja käytiin sen avulla Nairobin Kibera-slummissa - jos haluat järkyttyä, menepä käymään! Slummivierailu oli sen verran rankka kokemus, että jokainen sai sen jälkeen piipahtaa juuri siellä, mihin tällä hetkellä eniten haluaisi. Totesin itse kaipaavani johonkin lämpimään ja käväisin Madeiralla (missä en ole koskaan ollut, mutta haaveissa on).

Kuva täältä
Olen ollut taas ihan hirveän laiska ottamaan kuvia, joten kuvituksena taas kerran kuvituskuvia netistä. Olen muuten menossa parin viikon kuluttua kännykkäruokakuvauskurssille, voi vitsit, en millään malta odottaa! No joo, mutta näillä siis mentiin tällä kertaa.

Viikonlopun kunniaksi - ja muutenkin - heitän haasteen kaikille, jotka siitä kiinnostuvat. "Pakon edessä" haasteeseen pääsevät vastaamaan Annukka, Tuula, Tuija ja Tiia. Olkaas hyvät ❤

Ihanaa viikonloppua teille kaikille! Ja hei, mitä sulle kuuluu?
💗

10 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos kiitos! Haasteet on aina kivoja 😊

    Nauratti noi sun viimeisimmät tekstiviestit: mulla on kanssa postin ilmoitus saapuneesta paketista sekä kirjaston ilmoitus varatun aineiston saapumisesta 😂

    Kivaa viikonloppua Emma ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että noi samat tekstiviestit pyörii mun kännykässä jatkuvasti - varsinkin kirjastosta tulee monta ilmoitusta viikossa :)

      Kivaa viikonloppua sulle myös Tuija, innolla odotan sun vastausta tähän haaseeseen, nämä oli tosi kivoja kysymyksiä!

      Poista
  2. Kiitos haasteesta :). Mun täytyy pyytää, ettei mies lähetä mulle yhtään tekstiviestiä tässä lähipäivinä (on ainoa, joka niitä enää lähettää), koska haluaisin niin kirjoittaa vastaukseeni eilen hältä saamani viestin kuvan kera. Mutta voi olla, että mullakin ehtii kirjasto ensin. Tai verkkopankkimaksun vahvistuspyyntö..

    Aika paljon tuli nyt eroavaisuuksia meillä. En syö oikein ollenkaan hedelmiä, koska kaikki on mulle liian makeita. Ja netflixiä en ole katsonut koskaan, enkä kirjojakaan lukenut miesmuistiin. Mutta ehkei mun nyt kannata sitä haastevastauspostausta tähän kommenttikenttään kirjoittaa kumminkaan :D.

    Mukavaa vapaapäivän iltaa ja semppiä kokeiden arvosteluun <3. Varmaan melkoisen haastavaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta tästähän tuli sitten mielenkiintoinen haaste, jos kerrankin saadaan meistä esiin jotain eroavaisuuksia :D Innolla odotan sun vastauksia, nämä oli tosi kivoja kysymyksiä mun mielestä.

      Kiitoskiitos, onhan noi ylppäreiden arvostelut vähän haastavampaa hommaa kuin ihan tavallisten kokeiden lukeminen. Vaikka niitä miten vuotta onkin jo lukenut, niihin ei kuitenkaan tule semmoista rutiinia, joka hommaa helpottaisi. Onneksi kuitenkin vastaukset luetaan vielä kertaalleen YTL:ssä, joten ei ole pelkästään minusta kiinni se lopullinen arvosana!

      Kivaa sunnuntaita ja kohta alkavaa uutta viikkoa Annukka <3

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Täähän onkin tosi kiva ja oli mukava lukea sinun vastauksiasi ja kuulumisiasi <3

    Tuohon edelliseen postaukseesi voin yhtyä ihan täysillä. Olen aina pitänyt itseäni kevätihmisenä, mutta vasta viime vuosina olen huomannut, että kevät myös masentaa. Juuri tämä vaihe on pahin. Sitä toivoisi jo vihreyttä ja lämpöä, mutta ulkona on edelleen talvi - ja sen jälkeen se kamalista kamalin loskavaihe. Tekisi mieli vetää peitto korville ja pysyä vällyjen alla ainakin kuukausi... Mutta koitetaan kestää, tääkin menee ohi.

    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3 Onneksi on lyhyt viikko ja sitten pitkä viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa kevätankeilija! Tai siis ei tietenkään ole kiva, että sullakin on samanlaisia fiiliksiä, mutta tuo vähän uskoa omaan jaksamiseen, kun kuulee, että muutkin painivat saman ongelman kanssa!

      Mukavaa viikkoa sulle myös <3 Pitkä viikonloppu kyllä tosiaan tulee tarpeeseen!

      Poista
  4. Kiitos haasteesta ja tämä oli kiva. Meillä ei enää tulla kainaloon öisin, vaikka olisi mikä painajainen, snif.

    Tuntematon oli loistava, sitä vaan ei käy kieltäminen ja Eero Aho teki elämänsä roolin Rokkana. Tykkäsin todella paljon Anhiliationista vai miten se nimi meni, oli justiinsa sopivan outo mulle ja tämän outouden takia sitä ei lopulta esitetty leffateatterissa.

    Ihanaa pääsiäistä Emma <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi mekin vielä päästetään toi "pikkuinen" meidän väliin, että tiedetään sen loppuvan aika pian. Aikansa kutakin <3

      Ihanaa pääsiäistä sulle myös Tiia <3

      Poista
  5. Olipas kiva postaus, itsekin tämän juuri tein :)Minä ajattelen samoin kun aamuisin letittelen tyttären hiuksia ja olisi jo vähän kiirekin, mutta yritän silti ehtiä, kun mietin, että ei se tyttö enää kauaa pyydä äiti tekemään aamuisin lettejä päähän. Öisin meillä on ollut rauhallista jo monen vuoden ajan, välillä jopa niin, etteivät isommat tule edes kotiin :/

    Ihana, kun edessä on pääsiäisen ruhtinaalliset vapaat, tuon typerän kellojen siirron takia mä olen ollut tällä viikolla ihan puhki, nyt saa nukkua!

    Ihanaa pääsiäistä sinne!

    Ps. Kyllä punaviini luetaan ruoaksi ;)

    VastaaPoista
  6. Kiva, pitääkin käydä lukemassa sun vastaukset :) Kyllä nämä "viimeiset vuodet" ovat tosi arvokkaita lasten kanssa, ihan kohta pyynnöt ja yhdessäolo ovat sitten ihan erilaisia. Toivon (ja uskon) kyllä, että vuodet, joina on panostanut lapsen kanssa olemiseen ja tärkeiden hetkien rauhoittamiseen, maksavat itsensä takaisin. Sanonkin nykyjään meidän 10-vuotiaalle, että saat tulla äidin syliin vielä vaikka vanhana miehenäkin ja se on hänestä hurjan hauskaa (daaah, eihän silloin enää äidin syliin tulla).

    Ihanaa, että muitakin löytyy, joiden mielestä punaviini on ruokaa :)

    Anteeksi Anu, että kommenttiisi vastaamisessa meni niin pitkään, olen ollut täysin irti tietokoneesta melkein viikon. Kivaa viikon loppua sulle <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!