maanantai 19. maaliskuuta 2018

IHANA, KAMALA VALO

Eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun täällä viiraa päästä oikein kunnolla. No joo, ollaan rehellisiä - onhan noita aikoja muulloinkin, mutta tämä kevät on mulla oikein kunnollisen sekoilun aikaa. Koko pimeän talven olen odottanut lisääntyvää valoa kuin kuuta nousevaa ja nyt kun sitä sitten piisaa, niin kaipaan hämärän hetkiä. Juu, luit ihan oikein! Ahistaa ja melkein jopa masentaa, mitään ei saa aikaiseksi, mikään ei tunnu miltään ja sitä rataa. Kyseessä on valon määrään lisääntymisestä johtuva "kevätmasennus", joka iskee joka vuosi.

Kuva täältä
Pidin itseäni pitkään, siis vuosikausia, ihan höyrähtäneenä tämän(kin?) asian takia. Siinä missä muut alkavat heräämään henkiin pitkän, pimeän talven jäljiltä, mun tekisi mieli käpertyä peittojen alle odottamaan ensi syksyä ja sitä, kun illat taas alkavat hämärtyä. En voinut millään ymmärtää, mistä tässä on kyse ja varsinkin nuorempana, kun oman erilaisuuden ääneen myöntäminen oli vaikeampaa, sinnittelin kevätviikot hampaat irvessä esittäen olevani yhtä haltioitunut valon lisääntymisestä, kuin kaikki muutkin. Onneksi vuodet toivat varmuutta ja uskalsin vihdoinkin puuskahtaa ääneen tämän outouteni ja kuinka ollakaan - sain kuulla, etten ole ihan niin outo, kuin mitä olin luullut. Kyseessä on sama ilmiö, kuin syksyllä: muutos valon määrässä sotkee pään. Suurin osa masentuu syksyllä pimeyden laskeuduttua, mutta osalle meistä käy samoin valon määrän lisääntyessä. Kun tajusin, että kyseessä on ihan "normaali" fysiologinen ilmiö, on kevätahdistuksen kestäminen ollut hitusen helpompaa, mutta kyllä tämä edelleen ärsyttää.

Varsinkin, kun olen nykyjään "normalisoitunut" sen verran, että myös syksyllä tapahtuu sama ilmiö. Siis helevata sentään, syys- ja kevätahistus samassa paketissa, kiitos vaan! Syksyllä tosin en koe samanlaista masentumisen tunnetta, kyse on enemmän ärsyyntymisestä tulevista huonoista ajokeleistä, lumitöistä sun muista, sekä hillittömästä väsymyksestä. Kyllä mulla edelleen tämä kevään koittaminen ottaa enemmän koville ja muutaman viikon ajan laahustan lannistuneena ihmisrauniona menemään aamusta iltaan. Ristiriitaisinta tässä on se, että samanaikaisesti valo kuitenkin ilahduttaa ja energisoi. En valita, kun aurinko häikäisee suoraan silmään ja aiheuttaa tilapäisen lumisokeuden. En kiukuttele siitä, että aamulla makkarissa onkin valoisaa (note to self: ne pimennysverhot pitää kuitenkin hankkia ja asentaa!). En ole läheskään niin väsynyt ja riehaannun lumen sulamisesta siinä kuin muutkin. Olen onnellinen ja masentunut saman aikaisesti - omituinen tunne.

Kuva täältä
Onneksi enää ei tarvitse miettiä, mikä mussa oikein on vikana, vaan rauhallisesti odottelen tämän loppumista. Ihan pian koittaa se päivä, kun tajuan, että tulppaanit nousevat maasta, jalkaan voi laittaa kengät ilman sukkia ja toppatakin voi pakata varastoon odottamaan ensi talvea. Sinä päivänä en enää muista tätä outoa välimaastoa, jossa elän joka kevät. Olisi kiva kuulla, onko teillä kokemusta tästä? Onko siellä muita keväisin sekoavia?

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille 💗

4 kommenttia:

  1. En tiedä, onko mulla varsinaisesti kevätmasennusta, mutta silti olen pettynyt siihen, tai siis lähinnä itseeni, kun lisääntyvä valo ei saakaan aikaan mitään energiabuusteja, joiden ansiosta saisin yhtäkkiä aikaiseksi kaiken sen, mitä olen päättänyt tehdä sitten, "kun kevätaurinko alkaa paistaa". Ei siis sinällään väsytä enempää kuin yleensäkään, mutta ei myöskään ole mitenkään erityisen energinen olo. Paitsi että viime viikonloppuna iski joku ihme kevätviiraus vissiin, kun sain aikaiseksi vaikka mitä ja eilenkin töitten päälle vielä aloitin yhden hikisien maalausurakan, jota en voinut lopettaa kesken, kun kerran olin tullut aloittaneeksi, vaikka aloitus vähän jossain kohtaa kaduttikin ja mietin, että oliskohan tälle kumminkin ollut joku parempikin ajankohta. Etenkin kun olin vielä varannut lumityöt itselleni, joten oli nekin sitten vielä tehtävä iltahämärissä, kun kerran olin luvannut :).

    Kyllä me tästä vielä Emma virkeiksi muututaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ehkä masennus-sana munkin kohdalla on vähän turhan voimakas; siinä kuitenkin on kyse ihan todellisesta ongelmasta, eikä tässä nyt sentään ihan niin syvissä vesissä uida. Kyse on mullakin varmaan enemmän tosta energiabuustittomuudesta. Kevätaurinko ja valon määrä jotenkin "painostaa" ihmisen olemaan niin pirun aikaansaava ja koko ajan on semmoinen tunne, että pitäisi olla ihan hurjan hyvällä tuulella koko ajan.

      Kyllä tää tästä. Olisi vaan niin kiva edes kerran olla keväällä intoa täynnä, mutta turhaan sitä toisaalta myöskään hakkaa päätään seinään - kun ei niin ei :) Kiva kun kävit Annukka mua piristämässä kommentillasi, mukavaa loppuviikkoa sulle <3

      Poista
  2. Täällä sama homma ja eilen ihan oikeasti itkin vuolaasti ja ihmettelin, mikä hitsi nyt on. Nyt taas tänään uuteen nousuun, on välillä outoa olla nainen ja juurikin iloinen ja onnellinen yhtäaikaa.

    Zemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on; "tänään uuteen nousuun" on hurjan hyvä asenne. Vaikka välillä ahistaa ja ottaa nuppiin, niin kaikki on kuitenkin hyvin, jos seuraavana päivänä jaksaa taas olla pirteällä mielellä!

      Kivaa loppuviikkoa sulle Tiia, kiitos kun kävit moikkaamassa <3

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!