perjantai 22. syyskuuta 2017

HYVÄN OLON AAKKOSET

Olen aina tykännyt tosi paljon Gloria-lehden artikkelisarjasta, jossa julkisuuden henkilöt listaavat oman elämänsä aakkoset. Mun mielestä on ollut tosi kiehtovaa, minkälaisia asioita ihmiset nostavat esiin. Tuli mieleen, että sama aakkostehtävä voisi toimia myös silloin, kun miettii omaa hyvää elämäänsä ja mitkä asiat siinä ovat oikeasti niitä tärkeitä. Keskityin aakkosiin siis terveyden ja hyvinvoinnin kautta. Ja tästä tulikin tosi kiva tehtävä - välillä aika vaikea tosin, koska joidenkin aakkosten kohdalla oli tosi vaikea valita vain yksi asia (enkä kyllä siinä ihan täysin joka kohdassa onnistunut). Ja luonnollisesti jotkut kirjaimet tuottivat tosi paljon päänvaivaa :)

Avocado. Superhedelmä, jota kehoni välillä suorastaan huutaa. Avocadon terveelliset rasvat tekevät hyvää ja se on myös hyvän makuinen (maustan sen aina kevyesti yrttisuolalla, pippurilla ja lorauksella sitruunaa).

Kuva täältä
Banaani. Toinen superhedelmä, joka on pelastanut monta pitkää iltapäivää. Koitan muistaa napata banaanin mukaan eväskassiin ja säästän sen iltapäivän välipalaksi. Muuten ateriavälini venyy ihan turhan pitkäksi ja siitä seuraa nälkäkiukku...

C-vitamiini. Tankkaan sitä talvella mandariinien ja klementiinien muodossa kilotolkulla.

D-vitamiini. En aikaisemmin huolehtinut tämän vitamiinin säännöllisestä syömisestä, mutta nyt kun olen pari vuotta ottanut deen säännöllisesti, huomaan selvän muutoksen väsymyksen hallinnassa ja yleisessä vireystilassa (varsinkin talven pimeinä kuukausina).

Elämä. Siitä pitää muistaa nauttia ja ennenkaikkea pitää muistaa, että elämään kuuluu myös harmaampia päivä. Elämä on arkea ja jos arjesta osaa ottaa ilon irti, kaikki on helpompaa.

Fuck it! Olen aika rauhallinen tyyppi, mutta kun kuohahdan, teen sen kunnolla. Silloin tekee hyvää haistattaa pitkät ja meuhkata vähän aikaa kunnolla. Suuttumusta ei ole hyvä pitää sisällään, vaan ilma pitää puhdistaa samantien.

Goiji-marja. Not. En ole yhtään päässyt kiinni tähän ulkomaisten "superruokien" hypetykseen.

Hedelmät. Joka kerta kun kuulen, että joku suosittelee välttämään (liikaa) hedelmien syöntiä, saan hepulin. Mun on ihan hirveän vaikea uskoa, että kukaan pystyisi syömään hedelmiä niin, että se vaikuttaisi haitallisesti terveyteen tai painonhallintaan.

Kuva täältä


Ilta. Aika rauhoittua ja ladata akkuja seuraavaa päivää varten. Tarvitsen rauhallisen illan, jos esim. harrastan liikuntaa iltaisin, käyn aivan liian ylikierroksilla monta tuntia, eikä nukkumisesta tule mitään.

Jooga. Olen ihan aloittelija ja tuskastun yleensä joogatunneilla, koska en taivu mihinkään ja kaikki tuntuu niin vaikealta. Silti jokaisen tunnin jälkeen on ihan mahtava olo. Haluaisin ottaa tavaksi 15 minuutin aamujoogan.

Keittiö ja kokkaaminen. Lempipaikkani, jossa rentoudun ja kokatessa saan päästää luovuuteni valloilleen. Edes ankeimpana arkipäivänä kokkaaminen ei harmita.

Lohi. Kala on terveellistä ja kala on hyvää. Tykkäisin syödä useammin kotimaisia "valkoisia kaloja", mutta hinta yleensä huimaa päätä sen verran, että yleensä päädyn loheen. Onneksi se on myös lapsen lempiruoka.

Marjat. Jos mun pitäisi valita marjojen ja karkin (edes suklaan) välillä, marjat veisivät voiton 100-0. Voisin syödä tuoreita marjoja joka päivä ja kesällä teenkin niin. Pakastemarjat ei yllä samalle tasolle, mutta ovat tietenkin parempi kuin ei mitään. Nykyjään kaupasta saa tuoreita marjoja läpi vuoden, mutta välttelen "talvimarjoja", koska eiväthän ne maistu oikein miltään, eivätkä myöskään ole kauhean ekologinen valinta.

Nollaus. On todella tärkeä saada pää nollattua iltaisin ja viikonloppuisin. Pyrin siihen, että turhia menoja olisi mahdollisimman vähän. Lukeminen on mulle ihan parasta pään "tyhjentämistä", olen ollut himolukija ihan pikkutytöstä lähtien.

Optimismi. Opetan päivittäin koulussa aiheita, jotka ovat synkkiä ja pelottaviakin ja yritän tolkutttaa opiskelijoille, että jos emme jaksa olla optimisteja tulevaisuuden suhteen, peli on jo menetetty. Optimismin vastakohta pessimismi imee musta kaikki mehut ja ajaa peiton alle itkemään. Toinen supertärkeä O on opettaminen - ammattini, jota rakastan ja joka on iso osa minua ja persoonaani.

Proteiini. Jokaisella aterialla pitää olla proteiinia, muuten nälkä yllättää liian nopeasti. Ärsyttää kuitenkin liiallinen proteiini-hypetys - tämän ajan iso ongelma on, että kaikki vedetään överiksi.

Q. Luovutan... en keksi mitään :)

Ruoka. Need I say more?? Hyvä ruoka, parempi mieli :)

Kuva täältä

Smoothie. Olen jo usean vuoden ajan tehnyt smoothien aamupalaksi. Tai mun tapauksessa kyse taitaa olla fruitiesta, koska teen sen aina hedelmistä ja marjoista. Proteiinijauheet pilaavat hyvän maun ja koostumuksen, otan protskun aamulla mielummin vaikka munasta.

Tavat. Tavat ja rutiinit arjessa ovat hyvinvoinnin perusta, Kun joka kerta ei tarvitse miettiä, että "nyt teen tämän hyvällä tavalla", arki rullaa ja voin hyvin.

Uni. Ehdoton välttämättömyys, ilman riittävää unta muutun ihmisraunioksi alta aikayksikön. Tunnen ihan valtavaa sympatiaa kaikki kohtaan, jotka joutuvat painiskelemaan uniongelmien tai esim. valvottavan lapsen kanssa. Uni ei välttämättä aina tule heti silloin kun haluaisin, turvaudun silloin melatoniiniin.

Vege. Yritän sisällyttää viikkoon mahdollisimman monta kasvisruokapäivää. Tekee terveydelle hyvää, mutta mulla ehkä tärkein pointti on ekologisuus. Maapallo ei kestä lihantuotantoa tässä mittakaavassa. Haastellista vegeilyssä on saada ruoka maistumaan mielenkiintoiselta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa!

Kuva täältä
X-kromosomi. Naiseus on välillä ihan kamalaa, mutta yleensä aika ihanaa <3

Y-kromosomi. Ilman miehiä - ja varsinkin omaa miestä - maailma olisi aika kurja paikka :) Minulla on ollut onni kohdata elämäni rakkaus ja jakaa elämäni hänen kanssaan. Hän on toinen puolikkaani, ihminen, jota ilman en pärjäisi. Pus kulta, jos luet tämän <3 Sama kromosomi löytyy tietenkin rakkaalta pojaltamme ja täytyy olla tyytyväinen siihen, että sen lahjoittaja on niin upea mies!

Zeta. Vetää zetaa, nukkua.

Å. Luovutan - tästäkään en saa vedettyä mitään linkkiä hyvinvointiin... :)

Äitiys. Oli aika, jolloin ei ollut varmaa, että pääsen kokemaan äitiyden, josta olen haaveillut ihan nuoresta tytöstä asti. Tärkein tehtäväni elämässä ja merkittävä syy sille, että haluan pysyä terveenä ja hyväkuntoisena mahdollisimman pitkään. Äitiys on antanut minulle enemmän, kuin mikään muu asia ja tekee minut onnellisemmaksi, kuin mikään muu asia.

Öinen aika. Herään joskus aamuyöstä ja jos en heti nukahda uudestaan, nousen tekemään työjuttuja tai kirjoittamaan. Olen ihan supertehokas ja luova aamuyön tunteina.

Kuva täältä

Mitkä on sun hyvinvoinnin aakkoset? Heitän haasteen kaikille bloggaajille jatkaa tätä omissa blogeissaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!