torstai 5. tammikuuta 2017

VAHINGOSSA HYVÄÄ RUOKAA

Heh, näin tosiaan pääsi käymään :) Tarkoitus ei ollut tehdä sen kummempaa kuin ihan tavallista lohta uunissa ja jotain siihen lisukkeeksi, mutta siinä puuhastellessa homma muuttui astetta mutkikkaammaksi. Helppo ruoka tämä on, en sitä tarkoita, mutta tosiaan tälle makulinjalle ei ollut alunperin tarkoitus lähteä.


Meillä syödään tosi usein kalaa, mutta harvemmin olen siitä kirjoittanut, koska pysyn yleensä samoissa vanhoissa ja tutuissa resepteissä. Tai no, eipä niitä edes voi resepteiksi sanoa, koska ovat niin simppeleitä (kalalle ripaus suolaa ja pippuria, loraus oliiviöljyä, silputtua tilliä jos löytyy, ehkä vähän sitruunaa ja uuniin). Tänäänkin tein toisen fileen tuolla ohjeella, koska nuoriherra rrrrakastaa lohta ja perunaa ihan vaan semmoisenaan. Eikä siinä mitään, tykkään kyllä itsekin ja kylmä lohi salaatin kanssa on myös tosi hyvä eväsruoka seuraavana päivänä.

Välillä kuitenkin tekee mieli kokeilla jotain uutta ja kalaa fileoidessani muistin lukeneeni kivan ohjeen Anu Marinin kirjasta Aktivoi aineenvaihduntasi (by the way, suosittelen ko. kirjaa kovasti). Anun tarkkaa ohjetta mulla ei ollut käsillä, mutta aika lailla tähän malliin se taisi mennä. Koska tein taas tuttuun tyyliin näppituntumalla, niin tarkkoja määriä mulla ei valitettavasti ole laittaa tähän ohjeeseen. Ja kannattaa siis aloittaa tuon kermaviilikastikkeen tekemisellä, jotta se ehtii mausta jääkaapissa.



Cashew-lohi

(kirjo)lohifile
suola, pippuri
sitruunaa
oliiviöljyä
cashew-murskaa (kourallinen pähkinöitä)
hunajaa
(chilihiutaleita)

Mausta kala suolalla ja ripauksella mustapippuria. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu ja lorota päälle hieman oliiviöljyä. Levitä öljy sormin kalan pintaan.

Murskaa kourallinen cashew-pähkinöitä muruiksi ja levitä tasaisesti kalan päälle. Lorota päälle juoksevaa hunajaa ja ripottele vielä halutessasi pinnalle chilihiutaleita.

Kypsennä kalaa 200 asteessa noin 30 min. Anna vetäytyä palsternakkojen kypsymisen ajan ja tarjoa huoneenlämpöisenä.

Palsternakkaranskalaiset

3 isoa palsternakkaa
öljyä
suola, pippuri
paprikajauhe

Kuori ja paloittele palsternakat. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet ja levitä uunipellille. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. Kääntele välillä ja tarkkaile, että eivät pääse palamaan liikaa. Nämä ovat tosi hyviä niin, että ovat vähän kärtsänneet!

Kapris-kermaviilikastike

purkki kermaviiliä
suola, pippuri
paprikajauhetta
kurkumaa
chilijauhetta
Dijon-sinappia (reilu teelusikallinen)
pikkupurkki kapriksia valutettuna

Sekoita kaikki ainekset ja anna muhia jääkaapissa tunnin verran.


Tästä tuli niin hyvää, että uskallan suositella vaikkapa loppiaispöytään, jos sitä on tarkoitus viettää astetta juhlavammin. Meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia loppiaiseksi, mitä nyt meinaan siivota joulun pois ja alkaa vähitellen valmistautumaan töihin paluuseen. Mulla on ollut melkein kolmen viikon joululoma ja on kyllä ollut onnistunut loma. Ensinnäkin olen pysynyt terveenä, mikä on poikkeuksellista - olen yleensä tunnollisesti aina joululoman sairaana. Loma on tuntunut tosi pitkältä ja olen ihan täysin vieraantunut siitä ajatuksesta, että ensi viikolla pitää taas olla skarppina luokan edessä, ajatella ja edes yrittää vaikuttaa fiksulta :) Eli viikonloppuna pitäisi vähän taas yrittää harjoitella tuota fiksuna olemista... Ja töihin palatessani saan myös tietokoneen päivitettyä ja kuvankäsittelyohjelman toimimaan!

Hassua muuten, miten ihan jo pari päivää ilman sokeria tuntuu kropassa ja mielessä. Ajatus on kirkkaampi, olo on kevyempi ja ihokin näyttää fressimmältä. Mun ei ole edes tehnyt mieli mitään herkkuja koko viikkoon, tiedä sitten mistä se johtuu. Hyvä näin, herkkuvapaa tammikuu jatkukoot!

Ihanaa loppiaista kaikille, nauttikaa pitkästä viikonlopusta ja raikkaasta pakkassäästä. Tosin toi -18 on mun makuun jo vähän turhan rapsakka keli... Mutta hei, ei valiteta, parempi tämä on kuin se pimeä sadesää! Aurinkokin näyttäytyy tällaisina päivinä <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, taidan kokeilla tätä nyt loppiaisena! Meillä lapset tykkää kalasta, mutta aina on sillä samalla reseptillä laitettuna, joten jotain uutta voisi jo välillä kokeilla :D

    Ja oikein ihanaa loppiaista ja alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Anu, että sait postauksesta inspiksen :) Söin just kalan jämät kylmänä lounaaksi ja oli niinkin tosi hyvää!

      Ihanaa alkanutta vuotta Sinulle myös!

      Poista

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!