tiistai 17. lokakuuta 2017

YKSINKERTAINEN ON PARASTA

Niin se vaan on, että ruokapuolella yleensä yksinkertainen peittoaa monimutkaisen kikkailun. Tai tämähän on pitkälle mielipidekysymys; toinen tykkää simppelistä, toinen taas rakastaa fine dining -piperrystä. Molemmille on paikkansa, on mun mielipide, mutta jos pitäisi valita vain yksi, päätyisin yksinkertaiseen.



Tämä tuli mieleen Tallinnan minilomallamme, joka oli muuten oikein onnistunut, mutta ruokasuunnitelmat menivät mönkään. Olin tehnyt varauksen monen niin kehumaan F-hoone -ravintolaan - tai näin siis luulin. Tein varauksen toki aika myöhään (pari päivää ennen suunniteltua ruokailua), mutta pettymys oli silti aika suuri, kun ravintolasta ei koskaan vastattu sähköpostiini! Mulla ei ollut olemassa plan beetä ja ihan viime tippaan odotin vastausta ravintolasta. Kun sitten tajusin, että sitä ei koskaan tule, meille kävi se tyypillinen turisti-ilmiö: oltiin niin väsyneitä päivän kävelyistä, että ei jaksettu lähteä enää mihinkään, vaan jäätiin hotellin ravintolaan syömään. Jäi kyllä aika ikävä maku F-hooneen toiminnasta ja vaikka kuinka tekisi mieli testata sitä ensi kerralla, taitaa kyllä jäädä kokematta. On tietenkin ihan mahdollista, että kyseessä oli vain inhimillinen erehdys, mutta silti.

Hotellin ravintola oli erinomainen eli mitään suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Paitsi lompakolle, koska hintataso oli ihan eri luokkaa, mitä olimme suunnitelleet. No, kerrankos sitä lomalla, ajateltiin ja tilattiin hillitön liha-annos jaettavaksi (se siitä lihattomasta lokakuusta lopullisesti...). Liha oli todella laadukasta ja täydellisesti valmistettua, mutta siinä sitä hienoa annosta syödessämme totesimme yhteen ääneen, että parasta kaiken kikkailun keskellä oli ihan mahtavan rapeaksi valmistetut bataattiranskalaiset ja täydelliseksi grillattu parsa. Eli se kaikista yksinkertaisin osa illallisesta!

Bataattiranskalaiset jäivät kummittelemaan ja teinkin niitä heti kotiin tultuamme. Eivät ne yhtä hyviä olleet kuin ravintolassa, mutta ihania kuitenkin. Kuten myös yksinkertainen, uunissa paahdettu punajuuri (mausteena suola, pippuri ja kuivattu timjami). Bataattiranut maustoin suolalla ja valkosipulilla. Molempiin sopivan yleisohjeen löydät täältä. Reissusta uuvahtaneena en jaksanut ruveta tekemään mitään tämän monimutkaisempaa ja kylkeen kypsensin broileria. Joo, tiedetään tiedetään - lupaan, että lomaviikon aikana saatte myös kasvisruokareseptejä!

Annos olisi ehdottomasti kaivannut pinnalleen tuoretta yrttisilppua, mutta unohtui kauppalistalta!
Nyt kyllä kaivan tällä viikolla kameran esiin ja alan palauttelemaan mieliin, miten sitä käytetään. Kyllästyttää jo nämä onnettomat kännykällä räpsäistyt kuvat!

Hyvää alkanutta (loma)viikkoa kaikille 💗


perjantai 13. lokakuuta 2017

VALKOPAPU-KVINOAPIHVIT

Vietin viime viikonloppuna laatuaikaa rakkaan ystäväni kanssa. Meillä on todella pitkä yhteinen historia, mutta nykyjään tulee nähtyä harmillisen harvoin. Olemmekin luoneet perinteen, että istumme yhdessä iltaa edes kerran vuodessa (ai kauhia!!). Siinä missä nuorempana olisimme suunnanneet kaupungille juhlimaan (ja voi että, kyllä me suunnattiinkin 😂), niin nykyjään ohjelmassa on pieruverkkarit jalassa vietetty koti-ilta ilman meikkiä, johon kuuluu runsaasti höpöttämistä, viiniä ja ruokaa.

Tälläkin kertaa illan menu oli kasvisruokaan painottunut. Ollaan aina kokeiltu kaikkea uutta ja kivaa, kuten myös nyt. Suunnitelma oli helppo ja simppeli, mutta just tosta runsaasta höpöttämisestä johtuen (viinilläkin saattoi olla jotain osuutta asiaan??), saimme kulumaan viisi tuntia tämän yksinkertaisen illallisen valmistamiseen. Mutta just se onkin illan yksi funktio; hissukseen kokkailu ja yhdessä keittiössä puuhailu. Teimme valkopapu-kvinoapihvejä, kukkakaaliwingsejä, kahta eri hummusta ja sinihomejuusto-kermaviilikastiketta. Lisäksi tarjolla oli salaattia ja tuoretta leipää.

Punajuurihummuksen tekemisestä jäi yli keitettyjä punajuuria. Ovat niin älyttömän hyviä ihan sellaisenaan!




Noi kuuluisat kukkakaaliwingsit olivat kyllä kieltämättä hyviä, mutta eivät mielestäni ehkä ihan kaiken hypetyksen arvoisia. Teen niitä kyllä varmasti joskus uudestaan, mutta tähän postaukseen ne eivät pääse mukaan. Resepti niihin löytyy täältä. Jos sulla on Hesarin digilehden tunnukset, pääset reseptiin suoraan tuosta linkistä. Eikös noita sähköisiä juttuja saa lukea muutaman päivässä, vaikka ei tunnuksia olisikaan? Jos et pääse Hesarin sivuille, vastaava ohje löytyy myös esim. Soppa365-sivustolta.

Kuva täältä
Illan ehdoton suosikki oli onnistuneet kasvispihvit, jotka tällä kertaa sisälsivät mm. kvinoaa, valkopapuja, parmesaania ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Kasvispihvithän joko hajoavat paistettaessa tai eivät maistu millekään. Nämä valmistettiin uunissa, mutta massa oli kyllä sen laatuista, että uskon sen kestävän myös pannulla paistamisen. Ja se maku, näissä todellakin oli sitä! Seuraan todella harvoin reseptejä ihan pilkuntarkasti, mutta tällä kertaa tein niin. Jahtaan edelleen sitä täydellistä kasvispihvireseptiä ja siitä johtuen en uusien ohjeiden kanssa sooloile. Sitten kun se oikea löytyy, niin myös mausteiden sun muiden kanssa voi ruveta kikkailemaan. Tämä ohje pääsee kyllä suosikkien joukkoon.


Valkopapu-kvinoapihvit (8 kpl)

1 dl (kotimaista) kvinoaa
vettä keittämiseen
1 sipuli 
4 valkosipulinkynttä 
8 aurinkokuivattua tomaattia
oliiviöljyä 
1 tlk (400 g) säilöttyjä kypsiä pieniä valkopapuja 
1 dl parmesaania raasteena (raasta itse, älä käytä sitä purkitettua murua!)
1 kananmuna
kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
suolaa, mustapippuria 
½ tl (tai maun mukaan) chilihiutaleita

Kaada kvinoa tiheään siivilään ja huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Jätä valumaan. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää huuhdeltu ja valutettu kvinoa. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 15–20 minuuttia, kunnes kvinoa on kypsää ja neste on imeytynyt siihen. Siirrä kulhoon ja anna jäähtyä.
  
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista liika öljy ja hienonna tomaatit. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulisilppua 5–7 minuuttia. Lisää valkosipulisilppu ja hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit, kääntele vielä muutaman minuutin ajan. Lisää valkopavut ja hauduta, kunnes pavut pehmenevät. Muhenna pavut kauhalla tai lastalla hauduttamisen aikana. Seos saa olla melko kuivaa.

Siirrä papu-sipuli-tomaattiseos kvinoan joukkoon ja anna jäähtyä hetki. Sekoita hieman jäähtyneeseen seokseen parmesaaniraaste, kananmuna ja hienonnetut tuoreet basilikanlehdet. Sekoita joukkoon myös mausteet: suola, chilihiutaleet ja mustapippuri.

Nostele massasta lusikalla kahdeksan kekoa leivinpaperilla vuoratulle pellille. Painele keot lusikalla pyöreiksi paksuhkoiksi pihveiksi. Paista 200-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia, kunnes pihvit ovat kypsiä ja saaneet hiukan väriä. Voit halutessasi sivellä pihvit öljyllä ja paahtaa niiden pinnat grillissä, jotta ne saavat hyvän grillatun maun.



Me paistoimme pihvejä vielä pannulla uunissa kypsentämisen jälkeen. Ei ihan paras taktiikka, koska ne kuivuivat siinä jonkun verran. Toisaalta kiva rapea paistopinta tuntui tärkeältä. Ensi kerralla aion kyllä rohkeasti paistaa nämä suoraan pannulla ja sitten ehkä jatkokypsentää vielä hetken uunissa, jos tarve vaatii.

Tarjoa mieluisten lisukkeiden kanssa. Tuli heti mieleen, että näiden kanssa toimisi hirveän hyvin "kasvislisuke kaikelle" (ohjeen löydät täältä).


Alkuperäisessä ohjeessa pihvit sujautetaan burgeriin sisään, taidan kokeilla niitä syyslomalla. Ohjeessa oli mukana kivoja lisukkeita noiden pihvien lisäksi. Löydät koko burgeriohjeen täältä.

Hipheijaa, mulla alkoi loma tänään!!! Tulee kyllä tämä loma niin tarpeeseen, että en toista muista. Pikaisen Tallinnan visiitin lisäksi tarkoitus on oleskella kotona, ulkoilla valoisaan aikaan (satoi tai paistoi), tehdä pihahommia, ottaa talvivaatteet esille ja pakata kesävaatteet pois ja myös ihan vaan makoilla, lukea ja nukkua päikkäreitä. Ja sitten vielä lukea vähän lisää 😍

Onko sulla syyslomaa? Toivottavasti, mutta jos ei, niin hyvää viikonloppua ainakin 💗

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

CHICKEN, MY PRECIOUS...

"Äiti, tiedätkö sen tunteen, kun..." alkaa meillä nykyjään joka kolmas keskustelun aloitus. Toihan on jo ihan vanha juttu, mutta nyt rantautunut meidän 10-vuotiaan kaveriporukkaan ja sitä saa tosiaan kuulla jatkuvasti. Välillä on kyse pleikan lagaamisesta, välillä opettajan hömelyydestä, joskus kouluruuan mausta jne.jne. Yleensä mä joudun vastaamaan tohon, että "no kuule, en todellakaan tiedä...".

Hätäisimmät siellä jos miettii, että miten hitossa tämä liittyy kanaan. Ja onhan kaikki hei nähneet Taru Sormusten Herrasta (tai lukeneet), muuten otsikko ei kyllä avaudu ollenkaan 😁 Liittyy sillä tavalla, että lihaton lokakuu ei nyt toimi ollenkaan. Mulla on ikävä kanaa!!!!!!! Pikkaisen on kieltämättä päällä epäonnistumisen ja jopa vähän häpeän tunne, mutta antakaas kun mä ensin selitän.

Kuva täältä
Koko lokakuun ajan mun on arki-iltapäivisin tehnyt mieli sanoa oppilaille "tiedättekö hei sen tunteen, kun ei ole saanut lounaalla riittävästi ruokaa ja nyt ei oikein olisi energiaa opettaa teitä". En siis saa noita kasvislounaita toimimaan ollenkaan ja se on kyllä tuntunut olossa todella merkittävästi. Varsinkin kun samanaikaisesti on ollut meneillään syksyn rankimmat viikot, niin iltapäivät ovat olleet ihan täyttä tuskaa. Ja se kyllä heijastuu sitten siihen, että koko loppupäivä menee aika alavireisesti.

Lounaan merkityksestä päivän tärkeimpänä ateriana olen puhunut jo niin monta kertaa, että menee vähän jankkaamisen puolelle, jos vielä aiheesta kirjoitan. Tulen kyllä jatkossakin puhumaan aiheesta, niin tärkeä juttu se mulle on. Mutta nyt siis olen todennut, että en voi riittävän hyvin pelkän kasvislounaan kanssa. Iltaisin homma toimii tosi hyvin, kasvisruoka sopii mulle ja koko perheelle erinomaisesti iltaisin. Ja mikä ihmeellisintä, myös nuoriherra on ollut ihan tyytyväinen äidin pöperöihin, eikä ole juurikaan valittanut. Pakko kyllä sekin myöntää, että ihan ei ole paukut riittäneet kahden viikon ruokalistan toteuttamiseen joka ilta, mutta vegelinjalla ollaan kuitenkin pysytty. Välillä olen turvautunut valmisruokaan, välillä omaan pakastimeen ja sieltä löytyneisiin jämiin. Annoskokoisia, erilaisia linssikastikeita on vieläkin jemmassa useita, suosittelen todellakin sitä pakastimen käyttämistä, sieltä löytyvät aarteet saattavat pelastaa sun päivän!



Lounaalla mä kuitenkin tarvitsen a) riittävästi proteiinia ja b) kylmän ruuan. Eka kohta on varmaan kaikille ravitsemukseen vähääkään perehtyneille aika itsestään selvä asia, mutta tota kylmä/lämmin juttua olen kyllä tosi paljon ihmetellyt. Biologina mua luonnollisesti kiinnostaa, mistä fysiologisesta ilmiöstä tässä oikein on kyse, mutta en ole vielä löytänyt mua tyydyttävää vastausta. Käytännössä homma menee niin, että jos syön esim. maailman parasta linssikastiketta kylmänä ja siinä ohessa leipää, salaattia ja yhden munan, kaikki on ihan ok. Mutta jos lämmitän sen kastikkeen, mua alkaa väsyttää ihan kauheasti. Sama juttu esim. kanan tai kalan kanssa - kylmänä sopii, lämmitettynä menee päikkärien puolelle. Illalla vastaavaa uupumuksen tunnetta ei tule.

Varmasti kyse on hyvin pitkälle tottumuksesta. Saisin takuulla itseni "koulutettua" lämpimänkin lounaan syömiseen, mutta ainakaan just nyt se ei ole mahdollista. Kylmiä, riittävän proteiinipitoisia kasvislounaita en vaan ole vielä tottunut ja oppinut koostamaan ja siksi olen ollut aika helisemässä monena päivänä. Ikävöin mun kylmää kanafilettä, salaattia, avocadoa ja keitettyä munaa niin, että melkein itkettää. Just nyt en ole jaksanut keksiä lounaaksi muuta kuin jotain ankeaa papu-raejuusto-muna -komboa salaatin kanssa (ei muuten maistu miltään!!!). Ja aika harva kastike maistuu hyvältä kylmänä. Olen siis lähellä luovuttamista, mutta en luovuta kokonaan.

Alunperinkin ajatus oli, että lokakuussa syödään kalaa kerran viikossa. Nyt muutan sääntöjä ja annan itselleni luvan ottaa lounasevääksi lohta, katkarapuja tai tonnikalaa useamminkin. Päätin, että pysyn sitkeästi lihattomassa lokakuussa MELKEIN, enkä syö mitään, mikä on joskus kävellyt. Uiminen sallitaan.

Samanaikaisesti uin itse aika syvissä vesissä syyllisyyden ja jopa häpeän kanssa. Opetan itse päivittäin sitä, mihin suuntaan tämän rakkaan pallomme tila on menossa ja kuinka tärkeää olisi, jos jokainen meistä pystyisi astumaan ulos sieltä mukavuusalueeltaan ja panostamaan just esim. kasvisruokailuun. Ja sitten en itse kestä edes yhtä kuukautta kahta viikkoa!! No, mä myös opetan, että ei saa syyllistää itseään liikaa ja että jokaisella pienelläkin teolla on merkitys. Lohduttaudun siis sillä, että jos tämän kuukauden pärjään kalalla ja tämän jälkeenkään en palaa punaiseen lihaan (mitä mulla ei todellakaan ole ollut ikävä!), niin olen tehnyt jo aika paljon. Mutta sori, kanaa syön kyllä jatkossa lounaalla ja meinaan sitä tehdä välillä myös iltaruuaksi. En joka päivä, mutta pari kertaa viikossa. Kunnes toivottavasti pienin askelin opin korvaamaan sen ja suurimman osan syömästäni eläinperäisestä ruuasta kasviksilla. Pidän edelleen tavoitteenani sitä, että joku päivä osaisin olla täysin kasvissyöjä. En siis vegaani, juusto ja muna tulevat - ainakin näillä näkymin - pysymään mukana. Vegaaneille nostan kyllä hattua ja kumarran syvään!

Kuva täältä
Positiivisia muutoksia nämä pari viikkoa ovat kyllä saaneet aikaan taloudessamme; meillä on esim. lopetettu kokonaan erilaisten leikkeleiden ostaminen, eikä näillä näkymin näytä siltä, että niihin tultaisi palaamaan. Kukaan ei ole niitä kaivannut (minä en yleensä syö niitä lainkaan), joten en ole ajatellut palata niiden ostamiseen. Toinen merkittävä juttu on muovijätteen radikaali väheneminen. Ellei lihaa osta palvelutiskiltä, se on aina pakattu muoviin. Muovia voi onneksi nykyjään kierrättää helposti, mutta tosiasiahan on se, että se on jo valmistettu siinä vaiheessa, kun ostat sen. Ja usein olen myös miettinyt sitä, kuinka paljon vettä kuluu muovin kierrättämiseen: ennen kuin voit sujauttaa sen paketin keräyspussiin odottamaan kierrätyspisteelle viemistä, se täytyy pestä. Mihin kuluu ihan turhaa vettä.

Eli kyllä tämä lihaton lokakuu paljon hyvää on tuonut ja paljon hyvää varmasti jää. Suurin juttu mulle on tuo lapsen asennemuutos! Olen muuten tämän myötä miettinyt myös sitä, kuinka "helppoa" olisi olla lapsi: joku vaan sanoisi mulle, että "et saa syödä liikaa herkkuja, sun täytyy syödä viikonloppunakin järkevästi ruokarytmin mukaan, käydä joka päivä vähintään 20 minuutin kävelylenkillä ja sitten pitää vielä muista, että rahaa olisi järkevä laittaa joka kuukausi säästöön". Sitten sitä olisi kaksi päivää, että "ääääh, en mä halua", mutta sitten vaan myöntyisi kaikkeen "koska äiti sanoi". Ajatelkaa, kuinka sairaan helppoa ja siistiä toi olisi!!


No niin. Tänään söin lounaaksi ton kuvassa olevan katkarapusalaatin (salaattisekoitus, pieni avocado, paprikaa, katkarapuja, muna ja sämpylä kahdella juustosiivulla. Olin ihan liekeissä koko iltapäivän, koska mulla oli taas VIRTAA, vaikka olen edelleen ihan superväsynyt rankan syksyn johdosta. Niin että sori vaan maailma, ilmastonmuutos, ekologisuus, hyvät ihmiset ja itsekuri - mä luovutan ja totean, että en pysty just nyt ihan sataan prosenttiin. Mutta kuten Anna Perho on todennut, "ihan hyvä on useimmiten riittävän hyvä". Ja mä olen nyt tällä hetkellä "ihan hyvä", en sen enempää. Mä muuten fanitan Annaa tosi paljon, suosittelen tutustumaan (ainakin) hänen uusimpaan kirjaansa Antisäätäjä! Mutta siitä joskus enemmän joku toinen kerta, nyt lähden laittamaan ruokaa.

Miten teillä menee? Aloititteko lihattoman lokakuun ja jos aloititte, miten on sujunut? Olisi kiva kuulla 😊

Iloa sulle sun keskiviikkoon, muistetaan olla ruoskimatta itseämme liikaa, vaikka ei aina menisikään ihan putkeen 💗

tiistai 10. lokakuuta 2017

VALOA TUNNELIN PÄÄSSÄ

Huhhuh, takana on rankin syksy naismuistiin, työrintamalla siis. Opettajan työ on aivan ihanaa, enkä päivääkään vaihtaisi pois - paitsi nämä koeviikon ympärillä olevat päivät! Syksyllä kaikki kasaantuu muutamalle viikolle; paljon kursseja eli paljon kokeita ja niiden korjaamista ja just ennen koeviikon alkua ylioppilaskirjoitukset ja niihin liittyvä korjaaminen. Kun lisäksi nykyjään opettajan työpäivään kuuluu yhä enemmän ja enemmän kaikkea muuta, kuin sitä itseään eli opettamista, niin työstressi on ollut valmis. Mulla ei ole tainnut ikinä olla näin montaa tiimikokousta, hoidettavaa asiaa, lähetettävää sähköpostia ja kaikkea muuta mahdollista sälää. To do -lista on ollut pidempi kuin ikinä, mutta nyt olen vähitellen saanut sen lähes kokonaan purettua ja loppuviikosta on enää muutama juttu hoidettavana. Ensi viikon syysloma tulee siis todella tarpeeseen!

Kuva täältä
Kun lisäksi samaan aikaan blogi on taas aktivoitunut ja mun tekisi mieli vaan istua koneen äärellä ja kirjoittaa koko ajan, niin vuorokauden tunnit eivät ole meinanneet riittää. Priorisoin levon ja unen niin korkealle nykyjään, että en enää suostu painamaan duunia yötä myöten, kuten joskus nuorempana tuli tehtyä. Viikonlopuksi oli myös ennalta sovittuna rakkaan ystävän tapaaminen, enkä halunnut sitä siirtää, joten kiirettä on pitänyt. Tehtiin muuten ihan älyttömän hyvää ruokaa, kirkkaimpana tähtenä onnistuneet kasvispihvit, joista tulossa pian juttu. Pidempään blogia lukeneet muistavat varmaan, että metsästän niitä täydellisten kasvispihvien reseptiä ja nyt päästiin jo melko lähelle täydellisyyttä!

Mutta siis tarkoitus oli vaan pikaisesti "ilmoittautua" ja todeta, että täällä ollaan edelleen. Palaan pian asiaan taas ruokajuttujen parissa.

Ihanaa viikkoa kaikille! Ei anneta tuon sateen haitata...

💗

perjantai 6. lokakuuta 2017

HAAVEITA VAI UNELMIA?

Haaveiletko sinä? Unelmoitko? Niin, varmasti jokainen meistä tekee molempia. Olen miettinyt lähikuukausina todella paljon omia haaveitani ja unelmiani ja hassua kyllä (todella ärsyttävää myös), jumitin pitkään ihan hölmön ongelman parissa. Mikä ero on haaveella ja unelmalla?

Kuva täältä
Olen aikamoinen kielipoliisi, usein jopa nillittävä pilkunviilaaja. Oikeakielisyys, kielen vivahteet ja rikkaus ovat mulle ihan älyttömän tärkeitä ja rakkaita asioita. En harmikseni aina saa paperille tekstiä niin hyvällä ja kiehtovalla tavalla kuin haluaisin. Puhun työkseni (vähänkö siistiä!!), luen ihan älyttömän paljon ja olen aina rakastanut kirjoittamista, joten sanat ja niiden muodostamat lauseet ja virkkeet ovat elämässäni läsnä jatkuvasti. Painiskelen usein myös täällä blogissa asian kanssa; haluan, että teksti on hyvää, mielenkiintoista ja kieliopillisesti korrektia, mutta toisaalta haluan täällä käyttää "puhekieltä". Viilaan usein yhtä virkettä loputtomiin, mikä on tavallaan rasittavaa, tavallaan taas ihanaa. Yritän päästä tästä tavasta eroon täällä blogin puolella ja kirjoittaa rennosti, ilman paineita.

Riitelemme mieheni kanssa todella harvoin. Kinaamme ja väittelemme kyllä jatkuvasti, mutta ihan oikeita RIITOJA meillä on tosi harvoin. Silloin kun siihen pisteeseen päästään, kyse on yleensä yhtä sanaa koskeva kiista, joka saa järjettömät mittasuhteet. En jankkaa "sä sanoit noin, mitä sä oikein tarkoitit" -tyyppisesti, mutta saan hepulin, jos ääneen sanottujen sanojen takana ei olekaan mun mielestä just oikea, korrekti ja täsmällinen merkitys. Ihan älytöntä, joo, tiedetään ja niinhän riidat yleensä ovatkin. Perustuvat väärinkäsityksiin, virhetulkintoihin ja provosoitumiseen toisen "vääristä" sanavalinnoista. Ja tässä asiassa mä olen ihan monsteri, koska olen sanojen valinnassa aina oikeassa. Siis ihan aina. Eli olen ihan kauhea, myönnän kaiken ja pyydän tätä myös säännöllisesti anteeksi mieheltäni.

Mutta palataan alkuun (hehe, olen välillä myös aika rasittava sen suhteen, että kaikki pitää pohjustaa ja alustaa puolen tunnin puheella). Jumituin siis miettimään sitä, onko haaveiden ja unelmien välillä joku ero. Olen tullut siihen pisteeseen elämässäni, että ne isot, todella merkittävät haaveet ja unelmat ovat toteutuneet ja nyt on tullut aika ruveta toteuttamaan niitä vähän pienempiä. Nekin ovat isoja ja tärkeitä, mutta eivät niin megalomaanisen tärkeitä kuin lapseen ja parisuhteeseen liittyvät. Ajattelin, että kirjoitan ylös haaveeni (tai unelmani, kumpia ne nyt sitten ovat) ja sitä kautta saan ne konkretisoitua. Ajattelin, että saan myös tuolla tavalla poistettua niiden toteuttamiseen liittyvät möröt (näistä myöhemmin). Ja sitten nillittäjä kielipoliisi puuttui peliin: onko tämä haave vai unelma?

Kuva täältä
Jep. Tätä olen miettinyt viikkotolkulla. Voi hyvää päivää ja huokaus (ja pari voimasanaa vielä tähän lisäksi). Kysymys paisui ihan älyttömiin mittasuhteisiin, pyörittelin sitä mielessäni vaikka kuinka paljon, enkä päässyt asiassa eteenpäin. Joku järjen ääni välillä kyllä huuteli siellä taustalla, mutta pilkunviilaja-minä vaimensi sen todella nopeasti: älä sinä nyt puutu tähän, tämä on tärkeä kysymys ja ennen kuin tämä on ratkaistu, eteenpäin ei mennä.

Ja sitten universumi puuttui asiaan. Tai noin sanoisin, ellen olisi tylsän kuiva luonnontieteilijä, joka ei usko mihinkään hurlumheihin 😀 Hahaa, no kyllä mä vähän uskon. Itse asiaan peliin puuttui Jenny blogikirjoituksellaan. Tähän väliin on hei ihan pakko hehkuttaa Jennyn uskomattoman inspiroivaa ja ihanaa blogia Vastaisku ankeudelle. Jos et ole vielä käynyt sitä lukemassa, niin mene sinne HETI ja palaa tänne vasta sitten. Jennyn tapa kirjoittaa, hänen positiivisuutensa ja ihan kaikki hänen blogissaan vaan on niin ihanaa. No, Jenny siis kirjoitti 101-tavoitelistastaan, johon kävin sitten kommentoimassa tätä mun megalomaanista ongelmaani. Samaan aikaan kun kirjoitin kommenttiani ja viimeistään Jennyn vastauksen luettuani homma loksahti lopulta paikoilleen. Tai ehkä kävi niin, että se mun järjen ääni vihdoin voitti ja nillittäjä tyrmättiin nurkkaan.

Mulle haave ja unelma ovat oikeastaan sama asia, sanoja vaan käyttää vähän eri tavalla eri tilanteissa (en esim. unelmoi kivoista kengistä, mutta niistä voi haaveilla jne.). Mutta pointti mulle on se, että molempiin sisältyy tekemisen (eli tavoitteen) mahdollisuus. Oli kyse sitten haaveesta tai unelmasta, on mahdollista, että joku päivä voin sen toteuttaa itse tekemällä. Ja silloin ne muuttuvat tavoitteiksi. Toisaalta haave/unelma voi olla myös joku ihan höpö päiväuni, tyyliin "olisi kiva olla Jennifer Lopezin näköinen" - näitä ei mitenkään voi toteuttaa, mutta ei niitä olekaan tarkoitus ottaa tosissaan. Jos mun olisi ihan pakko valita toinen sanoista, päätyisin kyllä unelmaan. Haaveet on lähempänä niitä päiväunia, unelmat ovat jollain tapaa konkreettisempia.

Kuva täältä
Kun taas sitten ne tosi tosi isot jutut, ne on Toiveita. Vaikka sana onkin aika laimea, niin ne on niitä mun isoimpia haaveita/unelmia, joihin en itse pysty vaikuttamaan kuin ehkä välillisesti. Kuten että toivon että lapseni tulee elämään onnellisen elämän. Siihen en pysty vaikuttamaan muuta kuin petaamalla hänelle mahdollisimman hyvän lähtökohdan elämään, mutta loppu on sitten jonkun muun käsissä. Tai että pysyn terveenä mahdollisimman pitkään. Pystyn siihen vaikuttamaan omilla elintavoillani, mutta muuten en voi muuta kuin toivoa sitä.

Nyt en enää siis mieti, onko kyse haaveesta vai unelmasta. Mulla on paljon juttuja, jotka meinaan jossain välissä kirjata ylös samanlaiselle 101-listalle kuin Jenny oli tehnyt (en kyllä tiedä saanko niin monta aikaiseksi, mutta yritän edes). Mutta mulla on kaksi unelmaa ylitse muiden ja nyt on tullut aika aloittaa niiden toteuttaminen. Eli muuttaa ne unelmasta tavoitteeksi. Olen sen verran taikauskoinen, että en voi niitä teille kertoa (en ole kertonut niitä kellekään, en edes miehelleni, jolle sentään kerron KAIKEN), mutta jossain vaiheessa varmaan kirjoittelen niistä tavoista, miten alan niitä toteuttaa.

Oikeastaan oli tarkoitus jo tässä kirjoituksessa puhua niistä tavoistakin, mutta tästä pelkästä alustuksesta tuli jo niin pitkä, että ehkä on aika vetää henkeä ja jatkaa sitten myöhemmin.

Palaan alun kysymykseen. Onko sulla haaveita tai unelmia? Onko ne sulle eri asioita vaiko vaan sanoja, jotka kuvaavat samaa asiaa?

Kuulisin mielelläni, mitä ajatuksia tämä kirjoitus herätti sussa 💗

p.s. Kävitkö jo lukemassa edellisen jutun Kahden viikon lihaton ruokalista?


torstai 5. lokakuuta 2017

KAHDEN VIIKON LIHATON RUOKALISTA

Koska arki on mitä on ja kaupassa hyllyjen edessä seistessä mieleen ei kasvisruuista välttämättä tule kuin linssikeitto, päätin suunnitella lihattoman lokakuun ruokalistan valmiiksi. Itse asiassa jätin neljännen viikon vielä tyhjäksi, koska kunnianhimoisena ajatuksenani on, että jos homma toimii, vedämme viimeisen viikon vegaanisesti. Mutta siitä sitten myöhemmin...



Koska mulla on keittokirjoja liikaa paljon, olisi kaikkien niiden läpikäynti vienyt liikaa aikaa. Ja halusin nimenomaan käyttää noita rakkaita kirjojani, enkä nettireseptejä - muuten ostamistani kirjoista ei ole muuta kuin iloa. Onhan niistä ihan hyvä olla joskus ihan konkreettista hyötyäkin 😆 Niinpä valitsin kuukauden kirjalähteeksi vain yhden kirjan ja tällä kertaa voittoarpa osui Hesarin uutuudelle Kasvisruokatorstai. Pakko muuten tähän väliin mainostaa, että jos hankit vain yhden keittokirjan, niin suosittelen Hesarin järkälettä Ruokatorstai. Olen todennut, että sieltä löytyy ihan "kaikki".

Kuva täältä
Tässä nyt aluksi kahden viikon suunnitelmani. Kolmannella viikolla meillä on syysloma ja silloin on tarkoitus parin päivän minilomareissun aikana relata ja olla miettimättä ruokaa liikaa. Tosin Tallinnassa on kuulemma ihan älyttömän paljon hyviä vege-ravintoloita ja tarkoituksena on testata ainakin yksi niistä. Onko teillä hyviä vinkkejä? Loppuviikko meneekin sitten ihan kotona ja silloin mulla on aikaa ja energiaa valmistaa jotain vähän monimutkaisempia ja haasteellisempia juttuja, joten sille viikolla saattaa tulla ruokia, jotka eivät ihan normaaliin kiireiseen arkeen sovi. Ja kuten sanottua, neljännen viikon toivon meidän pystyvän ihan täysin vegaaniseen ruokavalioon. Saas nähdä, mutta nyt neljän kasviruokapäivän jälkeen ajatus tuosta vegaanisuudesta ei tunnukaan yhtään niin haastavalta ajatukselta, kuin mitä se se aikaisemmin on ollut. Ei tämä oikeasti ole vaikeaa tai mitään ydinfysiikkaa tämä kasviruokailu 😊 Ja kuten jo alun perin päätin, kerran viikossa syödään kalaa, koska saan sillä tavalla "lepyteltyä" lasta (joka muuten edelleen suhtautuu tähän vegeilyyn yllättävän tyynesti).


Eli tässä sulle kahden viikon ruuat. Jokaisen ruuan kanssa luonnollisesti lisukkeena joku salaatti tai vaikkapa vaan paloiteltuja kasviksia (porkkana, paprika, kurkku jne.). Olen merkinnyt tuon Kasvisruokatorstain sivunumerot reseptin kohdalle ("HS s. x) eli jos sulla on jo käsissä tuo uutuuskirja, niin ohjeet löydät sieltä. Yritän ehtiä kirjoittaa kaikki reseptit auki tänne jossain vaiheessa. Linkeistä pääsee ohjeisiin, jotka löytyvät täältä mun blogista. Mulla on meneillään koko syksyn kiireisin aika, joten en ehkä ihan kaikkeen pysty, mutta lupaan edes yrittää. Ja jos haluat kysyä jotain, niin laita ihmeessä kommenttiboksiin kysymyksesi, niin vastaan kyllä! Äläkä säikähdä joidenkin päivien "hienolta" kuulostavia reseptejä, ne ovat oikeasti suht simppeleitä valmistaa.

KAHDEN VIIKON (melkein) LIHATON RUOKALISTA

SUNNUNTAI 

MAANANTAI
TIISTAI
Linssikeitto, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
(toinen hyvä linssikeiton ohje täältä)
Tee kaksinkertainen määrä ja pakasta valmiina annoksina!
KESKIVIIKKO
Tikka masala kikherneistä & riisi (HS s. 76)
TORSTAI
Lohta uunissa, perunoita ja kermaviilikastiketta
PERJANTAI
Kidneypapu-linssitortillat & lisukkeet (guacamole, salsa, salaatti)
LAUANTAI
Lounas:  linssikeittoa pakkasesta, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
Ilta: olen menossa rakkaan ystävän luo iltaa istumaan ja suunnitteilla on runsas vegepöytä (blogiin juttu myöhemmin). Miehet saavat syödä eilisiä tortillan jämiä 😄

SUNNUNTAI
Runsas aamupala/brunssi (meillä nukutaan sunnuntaisin toooooosi pitkään...)
Ilta: jämiä pakkasesta
MAANANTAI

TIISTAI
Kikherne-tomaattikeitto (HS s. 37) ja tuoreet sämpylät
KESKIVIIKKO
Vege-rendang (HS s.73), lapsi taitaa saada pinaattilättyjä
TORSTAI

PERJANTAI
Texmex-kvinoa-vuoka (HS s. 103)
LAUANTAI
Lounas: linssikeittoa pakkasesta, raejuustoa ja tuoretta maalaisleipää
Ilta: Valkopapu-kvinoapihvit (HS s. 133) ja paistetut perunat (tai joku muu lisuke)



Omia lounaita pitää vielä vähän työstää. Mulle ei sovi päivällä lämmin ruoka (varsinkaan riisillä tai perunalla), joten edellispäivän jämät ei lokakuussa oikein ole hyvä vaihtoehto.

Ja hei, pakkasessa kannattaa ehdottomasti olla hätävara-annoksia huonojen päivien varalle. Mulle tuollainen päivä sattui tämän viikon keskiviikolle; olin nukkunut huonosti (mikä lamaannuttaa mut ihan täysin) ja töissä oli ollut todella rankka härdellipäivä. Ajatus siitä, että olisin alkanut kotiin tultuani (sen lisäksi, että oli lapsen kuskaaminen harrastukseen) valmistamaan Tikka masalaa kikherneistä lähinnä itketti nauratti. Täysin nollateholla toimivat aivoni eivät kyenneet miettimään edes pakastimen sisältöä, joten päädyin pieneen ruokakauppaan (suppea valikoima) tuijottamaan valmisruokahyllyä zombiena n. 10 minuuttia ja lopputulos oli se, että söimme epämääräiset mikroateriat jotain kasviruokaa muistuttavaa. Olen kuitenkin ylpeä siitä, etten lipsunut ja tarttunut lihavaihtoehtoon!


Onko tällaisesta kahden viikon valmiista ruokalistasta sulle hyötyä? Toivoisitko näitä lisää?

Hei, ihanaa torstaita teille kaikille 💗

p.s. kuvat ovat vanhoja, jo kertaalleen käytettyjä täältä omasta blogistani, eivätkä välttämättä liity listan resepteihin mitenkään 😄








tiistai 3. lokakuuta 2017

LOISTAVA LIHATON KASTIKE KAHDELLA TAVALLA

Joo, tiedetään tiedetään, olen taipuvainen ylisanojen liikakäyttöön 😀 Mutta tiedättekös, jos 10-vuotias, joka ei normaalisti kauheasti lämpeä kasvisruuista sanoo syödessään "äiti, jos lihaton lokakuu tarkoittaa tätä, me voidaan siirtyä vaikka lihattomaan ikuisuuteen", niin ylisanat ovat todellakin tarpeen!


Tarkoitus oli tehdä Elina Innasen (häneltä on juuri ilmestynyt mainio Vegaanin aamupalakirja) mahtavaa linssikastiketta (resepti täältä mun omista arkistoista), mutta homma lähti vähän lapasesta kokkaillessa ja lopputulos oli jotain ihan muuta. Mulle käy tosi usein näin; sävellän ja sovellan kokatessani ihan lennosta, eikä koskaan oikein voi tietää, mitä lautaselta loppujen lopuksi löytyy. Ja tämä juuri on se, mitä rakastan ruuanlaitossa - kaipa se on minun tapani olla luova ja luoda uutta. Tällä kertaa kävi niin, että jo kasviksia pilkkoessani muistin, että mulla on jääkaapissa paketillinen tomaatilla maustettua nyhtökauraa (pitäisikö se muuten kirjoittaa isolla...?) ja samalla mies tuli sisään piipahdettuaan takapihan metsässämme ja toi mukanaan pienen kipollisen suppilovahveroita ja muutaman kanttarellin. Jääkaapista löytyi myös avattu creme fraiche -purkki ja koska koitan kiinnittää huomiota ruokahävikkiin entistä enemmän, käytin myös senkin. Eli resepti uusiksi!

Loistava lihaton kastike

1 sipuli
1/2 punainen paprika
1 sellerinvarsi
2 valkosipulinkynttä
pari rkl öljyä
2 tl punaviinietikkaa (tai balsamicoa)
2 rkl tummaa sokeria
suolaa maun mukaan (alussa vain ripaus, lisää loppuvaiheessa maun mukaan)
mustapippuria
1 rkl sinappijauhetta
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl chilirouhetta
1 kasvisliemikuutio (fondi)
1/2 dl punaisia linssejä
200 g tomaattimurskaa (Mutti-merkiltä löytyy käteviä pikkupurkkeja)
1 pkt nyhtökauraa (tomaatti, nude sopii ihan yhtä hyvin)
1/2 - 1 l sieniä (suppilovahvero, kanttarelli, herkkusienetkin varmasti käyvät)
1/2 prk creme fraichea

Puhdista sienet ja pilko ne mahdollisimman pieneksi silpuksi. Paista pannulla pienessä lorauksessa öljyä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää pieni nokare voita ja jatka paistamista vielä niin kauan, että sienet ovat lähes rapsakoita (niljakkeisen limaisia sieniä ei syö kukaan, joten paista kaikki sienet AINA mahdollisimman kuivaksi). Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla, laita syrjään odottamaan.

Pilko nyhtökaura leikkuulaudalla pieniksi murusiksi. Tämä ei ole välttämätön työvaihe, mutta meillä ainakaan ei tykätä niistä isoista "kökkäreistä", joita nyhtiksessä on. Laita syrjään odottamaan.

Hienonna sipulit, paprika, sellerinvarsi ja valkosipuli. Kuullota sipuleita hetki öljyssä ja lisää punaviinietikka. Anna pöhistä hetki, lisää sitten loput kasvikset ja jatka kuullottamista muutaman minuutin ajan. Lisää mausteet, kasvisliemikuutio ja tomaattimurska. Keittele miedolla lämmöllä 10-20 minuuttia välillä sekoittaen. Haudutan usein pidempääkin, mutta kiireessä tuo 20 min riittää.

Lisää kattilaan linssit ja vettä tarpeen mukaan. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä ainakin toiset 10-20 minuuttia. Lisää nyhtökaura ja paistetut sienet ja jatka hauduttelua. Muistutan jälleen kerran, että mitä pidempään haudutat ruokia, sitä parempi maku! Lisää lopuksi creme fraiche ja anna porista täydellä lämmöllä viimeiset 5 min.

Tähän sopisi vielä loppusilaukseksi tuoreet yrtit silputtuna (esim. persilja, basilika, ruokosipuli), mutta niitä ei löytynyt, joten ilman vihreitä mentiin tällä kertaa.

Tarjosin kastikkeen ensimmäisellä kerralla ihan perinteisesti riisin ja hyvän vihersalaatin kanssa. Vaikka tarkoitukseni ei olekaan kasviruokia tehdessäni yrittää jäljitellä liharuokia, niin tässä kuitenkin kävi niin, että maku ja suutuntuma olivat jotenkin tosi lihaisat. Jopa niin, että uskoisin tämän menevän "liharuokahuijauksena" esim. perheen pienimmille, jos sellaiselle on tarvetta.
Mutta hei, homma vaan paranee. Tästä kehkeytyi kaksi ruokaa kerralla, mikä on mun mielestä aina ihan mahtava juttu. Mitä pienemmällä vaivannäöllä saa aikaiseksi arkena (miksei viikonloppunakin) monta hyvää ruokaa, sitä parempi. Koska olen vähän kranttu syömään samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, yritän aina muokata edellispäivältä ylijäänyttä edes pikkaisen. Usein jonkun uuden mausteen lisääminen riittää tai sitten ruuan "olomuotoa" voi muuttaa, kuten tällä kertaa. Ja voi vitsi, tästä kakkosversiosta tuli melkein vielä parempaa kuin alkuperäisestä! Tuosta reseptistä muuten tulee niin paljon soosia, että meidän kolmihenkinen perhe söi sitä ensin riisin kanssa, sitten pakastin ylijäänyttä riisiä ja kastiketta kaksi erillistä annosta ja loput käytin tähän kakkosversioon. Tarvitset siihen perunamuusia, joka kannattaa jättää aika paksuksi. Muuten lopputuloksesta tulee "muusikastiketta" 😄 Arvioi määrä sen mukaan, kuinka paljon sinulla on kastiketta jäljellä. Hyvä suhde on kastiketta kolmannes, muusia kaksi kolmannesta.

Minä teen muusin aina niin, että siinä on mukana paljon voita, nesteenä käytän maitoa. Olen kokeillut muusin tekemisen myös kauramaidolla ja se toimii myös ihan hyvin. Mutta voita pitää olla ja paljon. Ja vähän sattumia, en siis koskaan käytä sauvasekoitinta tai muutakaan sähköistä härpäkettä, vaan perinteistä perunasurvinta. Ja sitten perunamuusin ehdoton juttu, muskottipähkinä. Sen kanssa kannattaa olla varovainen, ettei laita liikaa, maun pitää tulla ihan kuiskauksena, mutta ilman muskottia muusi ei ole mielestäni mistään kotoisin. Perunamuusihan on kaikkien lohturuokien äiti, mutta uunissa gratiinina siitä tulee kaikkien lohturuokien kuningatar!

Loistava linssikastike perunagratiinilla

kastike ylläolevan reseptin mukaan (1/3 osa)
perunamuusia (2/3 osaa)
voita
korppujauhoja

Levitä kasviskastike kevyesti öljytyn uunivuoan pohjalle. Lado päälle muusi ja ripottele pinnalle korppujauhoja. Veistele ohuita voisiivuja ja levitä ne tasaisesti vuoan päälle.

Anna ruuan paistua 225 asteessa n. puoli tuntia (tai pidempäänkin, riippuu vähän uunista). Tärkeintä on, että korppujauhopinta ruskistuu ja rapeutuu, melkein jopa kärähtää.

Ja hei, tämän voisi tehdä varmasti myös bataattmuusistakin!

Tätä versiota syödessämme 10-vuotias ei enää edes sanonut mitään, vilkuili vaan minua välillä epäluuloisesti. Ihan kuin olisi miettinyt, että joku koira tähän lihattomaan lokakuuhun nyt on haudattuna, kun kerran näin hyvää ruokaa on tarjolla. Ihan parasta palautetta, sanon minä!


Heh, huomaattekin varmasti, että postauksen kuvat eivät ole minun ottamiani, eivätkä varsinaisesti edes liity aiheeseen. Enkä taaskaan muistanut ottaa talteen kuvien lähteitä... hyi minua! Pidin bloggaamisesta sen verran pitkän tauon, ettei tuo kameran esiin kaivaminen ruokaa tehdessä ja syödessä vielä ole palannut rutiiniksi. Pakko kyllä myöntää, että tämä ruoka ei ollut kovin kaunista... tällaiset kasvismössökastikkeet ovat usein melko epämääräisen näköisiä, joten ehkä nämä lainakuvat sittenkin olivat parempi vaihtoehto. Lupaan kyllä ryhdistäytyä kuvaamisen suhteen!

Mites teillä sujuu? Tartuitteko lihaton lokakuu -haasteeseen?

Ihanaa syksyistä (sade)viikkoa kaikille 💗

perjantai 29. syyskuuta 2017

BROILERI-KAALIHÄSSÄKKÄ

Olin itse asiassa vähän skeptinen tämän ruuan suhteen, siitä toi nimi, jolle sitten en enää keksinyt mitään hienompaa korviketta. Nimi kyllä kuvaa ruokaa hyvin; oli kauhea hässäkkä ja härdelli meneillään ja tärkein tavoite oli tehdä jotain helppoa, joka valmistuisi itsekseen. Yhden astian uuniruuat ovat kaikista helpoimpia toteuttaa arkena, tämänkään tekemiseen ei mennyt kuin n. 20 minuuttia. Toki hässäkkä vaatii sitten pitkän kypsennysajan, joten tämä kannattaa tehdä edellisenä iltana, jos tiedät, että tiedossa on kiireinen päivä.


Lihattoman lokakuun kynnyksellä kaivoin pakastimesta paketin broilerinfileitä ja tyhjensin vihanneslokeron. Siitä se ajatus sitten lähti! Kuten jo alussa totesin, odotukset eivät olleet kauhean korkealla, mutta tästä tulikin tosi hyvää. Itse asiassa kehittelin jo mielessäni lokakuuta varten tästä version, jossa korvaan kanan nyhtökauralla ja kidney-pavuilla. Ja jotenkin musta tuntuu, että siitä tulee vielä parempaa!

Broileri - kaalihässäkkä

800 g maustamattomia broilerinfileitä
pieni suippokaali (n. 500 g)
4 porkkanaa
iso sipuli
suola, pippuri
rakuuna
curry
kurkuma
paprikajauhe
chilihiutaleet
oliiviöljy

Kuori porkkanat ja pilko ne pitkittäin (tai poikittain, ihan miten lystäät). Kuori ja siivuta myös sipuli. Silppua kaali suikaleiksi.

Levitä uunivuuan pohjalle loraus öljyä ja kippaa kasvikset vuokaan. Mausta suolalla, pippurilla ja rakuunalla. (Voit aivan hyvin valmistaa ruuan myös padassa, jos sinulla ei ole riittävän isoa uunivuokaa!)

Leikkaa broileri suikaleiksi (onnistuu näppärästi saksilla) ja laita suikaleet kulhoon. Mausta reilusti suolalla, pippurilla, currylla, kurkumalla, paprikajauheella ja oman maun mukaan chilillä. Lorota päälle reilusti oliiviöljyä ja pyörittele palat kauttaaltaan mauste-öljyseoksessa. Lado kanapalat kaalipedin päälle, lorauta vielä öljyä koko komeuden päälle.

Kypsennä uunissa ensin 200 asteessa 30 min. Laske sen jälkeen lämpötilaa 150 asteeseen, peitä vuoka tiukasti foliolla (tai pata kannella) ja anna muhia uunissa n. 1,5 tuntia. Ota folio pois loppuvaiheessa ja nosta lämpöä, jotta pinta saa vähän väriä.

(Kurkkaa välillä, että ruoka ei kuivu. Jos siltä näyttää, lorauta sekaan tilkka vettä. Kaali tykkää pitkästä haudutusajasta, joten aika ei ole niin minuutilleen.)

Tarjoa esim. riisin, cous-cousin tai kvinoan kanssa.


Mausteiden ja öljyn määrät ovat (tälläkin kertaa) vain sinnepäin, toivottavasti pärjäät näillä. Muista, ei se ole niin kauhean tarkkaa! Jos olet aloitteleva kokki, laita aluksi mieluummin liian vähän mausteita ja lisää niitä sitten kypsennyksen puolivälissä, kun olet käynyt maistelemassa ruokaa. Ja jos kaikkia reseptin mausteita ei ole saatavilla, voit ihan hyvin soveltaa; broileri ja kaali ovat molemmat niin neutraaleja raaka-aineita, että tähän voit käyttää oikeastaan "ihan mitä vaan" maustekaapistasi.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

LIHATON LOKAKUU

Ensimmäinen lihaton lokakuu vuonna 2013 sai alkunsa radio-ohjelmassa heitetystä haasteesta ja (ehkä kaikkien yllätykseksi) ilmiö räjähti massiivisiin mittasuhteisiin jo heti ensimmäisenä vuonna. Kasvisruoka on näiden neljän vuoden aikana kasvanut megatrendiksi, mutta yhä edelleen suomalaiset syövät lihaa todella paljon, joidenkin tilastojen mukaan jopa enemmän kuin ennen. Ruokavalinnat ja ruuan eettisyyden ja ekologisuuden miettiminen on polarisoitunut yhteiskunnassamme; toinen ääripää syö joko pelkästään tai edes parina päivänä viikossa kasvisruokaa, toisia aihe ei voisi vähempää kiinnostaa ja hunajamarinoidut broilerin suikaleet, jauheliha ja lenkkimakkara ovat edelleen osa arkipäivää yhtä varmasti kuin se, että lauantai-iltana saunotaan.

Kuva
En haluaisi lähteä moittimaan tätä toista ääripäätä, jokainen tekee omat valintansa, eikä minulla ole oikeutta puuttua ihmisten elämään. Hiljaa mielessäni kuitenkin ajattelen, että jotain voisi kuitenkin tehdä... Ja tavallaan - jos oikein rehellisiä ollaan - ajattelen kyllä myös hiljaa mielessäni, että minulla on jollain tasolla oikeus puuttua muidenkin valintoihin, koska kyseessä on kuitenkin yhteinen maapallomme ja yhteinen tulevaisuutemme. Lihantuotanto kuormittaa ympäristöä niin kestämättömällä tavalla, että tosiasia on se, että jotain on pakko tehdä. On epärealistista kuvitella, että suurin osa länsimaisista ihmisistä heittäytyisi vegaaniksi yhdessä yössä, mutta täysin realistinen ajatus sen sijaan on, että suurin osa meistä pitäisi vaikkapa edes yhden kasvisruokapäivän viikossa!

Kuva
Olen itse noudattanut tätä periaatetta vaihtelevalla menestyksellä nyt muutaman vuoden ajan. Kasvisruokapäivistä on tullut tapa, josta on ollut suhteellisen helppo pitää kiinni. Pakko kuitenkin rehellisyyden nimissä myöntää, että kyllä se jauhelihapaketti usein olisi se kaikista helpoin vaihtoehto; liharuokien tekeminen (varsinkin arkena) tulee niin selkärangasta, että niiden valmistamista ei kauheasti tarvitse miettiä ja reseptejä löytyy takataskusta vaikka kuinka paljon. Kasvisreseptit - vaikka niitä paljon olenkin jo pyöritellyt - eivät ihan vielä tupsahda mieleen tosta vaan. Siksipä lihattoman lokakuun ihan ehdoton onnistumisen edellytys on tarkka suunnittelu.

Kuva
Kuva
Sen verran meinaan lipsua, että tarkoitus on muutaman kerran kuussa syödä kalaa. Koska tarkoitus on pakottaa ottaa lapsi mukaan tähän touhuun, ajattelin helpottaa marinoiden kuuntelemista sillä, että välillä syödään hänen lempiruokaansa eli lohta. Syyslomalla suuntaamme pariksi päiväksi Tallinnaan ja siellä en ala miehelle enkä varsinkaan lapselle nipottamaan mistään ja saatanpa itsekin syödä jotain muuta kuin kasvisruokaa, jos siltä tuntuu. Mies kyllä on onneksi ihan innoissaan mukana tässä, joten nipottaminen oli ehkä vähän väärä sanavalinta :)

Miten on, syödäänkö teillä paljon kasvisruokaa? Lähdetkö mukaan lihattomaan lokakuuhun?

tiistai 26. syyskuuta 2017

YOGA GIRL

Hahaa, no en todellakaan ole!! Mutta tärkeintä ei aina olekaan se, mitä on, vaan se, miltä tuntuu!


Aloitin eilen uudessa joogaryhmässä ja suorastaan leijun vieläkin. Olen jo pitkään ollut innostunut joogasta, mutta en oikein ole löytänyt itselleni sopivaa ryhmää. Asumme sen verran syrjässä, että vaihtoehtoja ei ole kauheasti. Lähimmälle joogastudiolle on matkaa niin paljon, että sinne en ole tullut lähteneeksi (vielä), vaan olen testannut kansanopiston joogaryhmiä. Ensimmäinen vaihtoehto ei ollut riittävän fyysistä, meinasin nukahtaa tunneille. Seuraava oli sitten liiankin haastava ja tunsin oloni todella surkeaksi takarivissä ähistessäni. Yksikään tunti ei tuottanut hyvää oloa, ei henkisesti eikä fyysisesti. Lisäksi olen kokeillut eri yhteyksissä yksittäisiä joogatunteja ja ne ovat kyllä useimmiten olleet tosi kivoja ja olen ollut ihan fiiliksissä. Kyseessä on kuitenkin aina ollut joku kertaluontoinen tunti, joten se hyvä fiilis on aina jäänyt satunnaiskokemukseksi. Mutta nyt nappasi, tämä uusi ryhmä vaikuttaa mulle just sopivalta. Opettajalla on ihan älyttömän paljon merkitystä mulle ja tykästyin myös häneen välittömästi.

Palatakseni tuohon aloitukseen: olen raa'an realistisesti tietoinen siitä, että olen kaikkea muuta kuin sulava ja notkea jooganainen, joka asanasta toiseen siirtyessään hymyilee salaperäisesti sisäisen joogin valon loistaessa hänestä... Ei ei ei; olen just se tunnin jäykin, kömpelöin ja möhköin tyyppi, joka rojahtaa alaspäin katsovasta koirasta pärställeen, koska käsivoimat ei riitä ja kämmenetkin hikoilee niin älyttömästi, että matosta ei saa mitään pitoa. Mutta hei tiedättekö mitä - ihan sama!! Jooga tuntuu hyvältä ja saa minut tuntemaan itseni hyväksi. En yhtään vällää siitä, että en vielä osaa tai taivu, koska nythän tämä vasta alkaa, minun joogamatkani.

Tällainen mä taidan sielä tunnilla olla...

... mutta tältä musta usein kuitenkin tuntuu <3
Haluaisin ottaa jokapäiväiseksi tavaksi aloittaa aamu 15 minuutin joogalla. Enkä vain pelkästään halua, vaan meinaan sen myös aloittaa. Syy siihen, että homma on vielä suunnittelun tasolla on yksinkertaisesti se, että alkusyksyn lukujärjestykseni on ollut aamupainotteinen ja minun olisi pitänyt herätä ihan epäinhimilliseen aikaan saadakseni edes lyhyen aamujoogan mahtumaan aikatauluuni. Lukujärjestys muuttuu ihan kohta ja alan kehitellä aamujoogarutiiniani.


Ihan rehellisesti täytyy myöntää, että viivyttelyyn on toinenkin syy. Mua pelottaa! Mietin pitkään, kehtaanko kirjoittaa tästä, mutta mun on toisaalta vaikea uskoa, että olisin maailman ainoa, jolla tämmöisiä outoja pelkoja on. Pelottaa??? Joogata yksin aamulla 15 minuuttia?? Miksi ihmeessä?

Tätä on itse asiassa tosi vaikeeta selittää. Pelko on ehkä vähän väärä sana, mutten toisaalta keksi mitään parempaakaan... Sama pelko mulla on esim. salille menemisen suhteen ja yleensäkin liikunnan aloittamisessa pitkän tauon jälkeen (kuten mulla nyt on ollut). En pelkää mokaavani, en pelkää muiden ajattelevan minusta jotain, vaan pelkään itseäni ja epäonnistumista. Että olen halunnut kauheasti tehdä jotain ja että sitten en kuitenkaan saakaan sitä aikaiseksi. Että joogaisin vain yhden kerran aamulla ja se jäisi sitten siihen. Tai että kävisin salilla vain yhden kerran ja sekin jäisi sitten siihen.

Tämähän on ihan älytöntä, eikö olekin?? Olipa hyvä kirjoittaa tämä auki, koska nyt näen itsekin, kuinka järjettömästä asiasta on kyse. Onko muilla kokemusta samasta pelosta?

Toinen tohon "pelkoon" liittyvä aspekti on lyhytjänteisyys. Olen aina ollut todella kärsimätön tyyppi ja mun pitkäjänteisyys on asteikolla 0 - 10 jotain siellä miinus viiden paikkeilla :) Näin ollen joogassa (tai missä tahansa lajissa) kehittyminen on ollut mulle aina kova paikka ja tulee varmasti nytkin olemaan. Turhaannun viimeistään kolmannen tunnin jälkeen, kun kehitystä ei ala tapahtua ja usein olenkin sitten luovuttanut.

Mulla on nyt yhtenä isona tavoitteena tulevina kuukausina (lue täältä: 561 päivää) heittää romukoppaan kaikki tällaiset älyttömät pelot ja esteet mun hyvinvoinnin tieltä. Sisäinen Yoga girl on herännyt ja nyt annan sille mahdollisuuden!

Käytkö sä joogassa?


p.s. unohtui muuten tällä kertaa merkitä muistiin kuvien lähteet... anteeksi tekijänoikeusjumalat!!

maanantai 25. syyskuuta 2017

PÄIVÄN TÄRKEIN ATERIA

Olen monesti kirjoittanut lounaan merkityksestä omaan hyvinvointiini (vanhoja tekstejä voit käydä lukemasta esim. täältä ja täältä). Silläkin uhalla, että toistan itseäni, teen aiheesta taas postauksen; hyvä, monipuolinen ja riittävän runsas lounas on niin tärkeä osa päivääni, että en voi sitä riittävästi painottaa. Aamupalalla on toki myös väliä, mutta jos pitää valita päivän tärkein ateria, se on ehdottomasti lounas!


Vuosikausia lounaani koostui joko kouluruuasta tai useimmiten ei mistään, mikä näin jälkikäteen tuntuu ihan järkyttävältä. Olin tainnut "kouluttaa" kroppani siihen, että se ei edes varsinaisesti tuntenut nälkää päivisin, söin vasta illalla kotiin tultuani. Ja voitte vaan kuvitella, että sitten myös söinkin, nälkä oli siinä vaiheessa ihan mieletön, kuten myös erilaiset mieliteot. Elin vielä tuolloin yksin, joten minulla ei ollut muita suita ruokittavana. Pystyin siis aivan vapaasti syömään mitä sinä päivänä sattui tekemään mieli. Onneksi aika hälventää muistot, joten ihan tarkkaan edes muista kaikkea, mutta kyllä se iltaruoka usein koostui erilaisista valmisruuista ja herkuista. Joita sitten tietenkin seurasi syvä, koko loppuillan kooma. Tein tuolloin toki myös ruokaa itse, mutta usein jotain todella epäterveellistä.

Muistan ajatelleeni aina välillä, että olisi järkevä ottaa eväät töihin. En kuitenkaan vielä tuolloin tajunnut kahta asiaa: tärkein kaikesta on se, että eväät tekee valmiiksi edellisenä iltana. On ihan toivoton ajatus, että niitä alkaisi vääntää aamulla. Toinen tärkeä oivallus oli se, että ei sen lounaan tarvitse olla lämmin ateria, joka on joku ruokalaji. Tällä tarkoitan sitä, että lounas voi olla hyvinkin yksinkertainen kombo, parista raaka-aineesta koostuva salaatti. Tuolloin 2000-luvun alussa salaatti tarkoitti mielessäni salaatti-kurkku-tomaatti -kippoa ja on sanomattakin selvää, että se ei riitä lounaaksi.

Kun aloin ymmärtää tapojen ja rutiinien merkityksen arjessa ja aloin niitä myös harjoitella, homma alkoi sujua. Noista arjen tavoista mun on muuten tarkoitus ihan lähiaikoina kirjoittaa oma postaus, ne ovat niin älyttömän tärkeä juttu. Aluksi seuraavan päivän lounaan väsääminen edellisenä iltana tuntui työläältä ja aikaa vievältä hommalta, mutta kun sitä toisti riittävän pitkään, siitä tuli rutiini, jota en pahemmin edes ajattele nykyjään. Mukaan otettu lounas on mulle välttämätön, koska en koulusta ehdi lähtemään ravintolaan syömään, eikä lämmin, yleensä tosi hiilaripitoinen kouluruoka oikein sovi mulle.

Nykyjään siis pilkon salaattipohjan eväsrasiaan samalla, kun teen salaatin iltaruokaa varten. Joskus "salaattini" on vain paprikapaloja, kuorittu porkkana ja pala kurkkua, joskus taas ihan "oikea" salaatti. Lisäksi heitän mukaan esim. pakkasesta yhden kypsennetyn broilerifileen (teen niitä aina ison satsin kerralla ja pakastan yksittäin), tonnikalapurkin tai palan savukalaa. Riippuen proteiinin määrästä saatan keittää lisäksi yhden munan ja yleensä aina mukaan tulee myös avocadoa. Raejuustopurkki säilyy työpaikan jääkaapissa pari päivää, joten usein lisäilen sitäkin salaatin joukkoon. Joskus lounas on pakkasesta aamulla sulamaan otettu linssikeitto tai pieni annos linssikastiketta, jonka syön salaatin ja avocadon kanssa ilman riisiä tai pastaa. Toimii oikein hyvin niinkin!

Pasta on mulle yksi kaikista huonoimmista lounasvaihtoehdoista, koska sen seurauksena simahdan takuuvarmasti. Mystistä kyllä, kylmä pasta kuitenkin toimii! Tai ei siinä mitään mystistä ole, katsoin kerran Prisma-dokumentin, missä mitattiin koehenkilöiden verensokerin heilahtelua lämpimän pasta-aterian ja kylmän pastan jälkeen ja totta tosiaan: jäähtyneenä pasta ei aiheuta samanlaista verensokerin vuoristorataa kuin lämpimänä. En nyt ala avaamaan ilmiön biologista syytä tässä (haha, varsinkaan kun en ihan täysin muista miten se meni), mutta omat ihmiskokeeni ovat tämän saman asian todistaneet.

Tänään olen kotona kokeita korjaamassa ja tein lounaaksi tosi hyvän, yksinkertaisen ja täyttävän tonnikala-pastasalaatin. Tein samalla kaksinkertaisen määrän ja syön samaa salaattia huomenna töissä. Salaattipohja olisi voinut olla monipuolisempi ja mielikuvituksellisempi, mutta meidän jääkaapista ei tällä kertaa löytynyt muuta :) Tämä salaatti toimii varmasti myös edellispäivänä ylijääneestä uuni- tai savulohesta!


Tonnikala-pastasalaatti (2 annosta)

salaattia
paprikaa
avocado 
pieni purkki (150 g) maissia
purkki tonnikalaa
2 kananmunaa
100 g (kuivapaino) pastaa

2 rkl kermaviiliä
1 tl sinappia
loraus sitruunanmehua
suola, pippuri, paprikajauhe 

Keitä pasta kypsäksi runsaassa, hyvin suolatussa vedessä, huuhtele, valuta ja anna jäähtyä. Keitä myös munat. Valuta tonnikala ja maissit

Valmista kastike kulhossa: sekoita kermaviili, sinappi ja mausteet. Sekoita joukkoon valutettu tonnikala ja jäähtynyt pasta.

Sekoita lautaselle salaattiainekset ja kauho tonnikala-pasta-mössö salaatin päälle. Lisää viipaloitu avocado ja kananmunat.

Ja hei, muistathan käyttää vain vastuullisesti pyydettyä tonnikalaa!

Kahden päivän lounaat, aikaa valmistukseen meni n. 20 min

Yhdestä annoksesta tuli muuten to-del-la täyttävä ja koska olin koko aamupäivän vain istunut työpöydän ääressä, jouduin laittamaan osan jääkaappiin. Veikkaan, että huomenna kun olen taas koko aamupäivän heilunut luokassa, niin sama annos tuntuu just sopivalta! Opettajan työ on yllättävän kuluttavaa, päivän mittaan askeleita kertyy tosi paljon ja aika harvoin tulee istuttua paikallaan pitkiä aikoja.

Blogista löytyy monta lounaaksi sopivaa reseptiä tunnisteella lounas, käy ihmeessä lukemassa! Miten sinä syöt päivällä, otatko eväät töihin? Olisi tosi kiva kuulla muidenkin eväsideoita :)

perjantai 22. syyskuuta 2017

HYVÄN OLON AAKKOSET

Olen aina tykännyt tosi paljon Gloria-lehden artikkelisarjasta, jossa julkisuuden henkilöt listaavat oman elämänsä aakkoset. Mun mielestä on ollut tosi kiehtovaa, minkälaisia asioita ihmiset nostavat esiin. Tuli mieleen, että sama aakkostehtävä voisi toimia myös silloin, kun miettii omaa hyvää elämäänsä ja mitkä asiat siinä ovat oikeasti niitä tärkeitä. Keskityin aakkosiin siis terveyden ja hyvinvoinnin kautta. Ja tästä tulikin tosi kiva tehtävä - välillä aika vaikea tosin, koska joidenkin aakkosten kohdalla oli tosi vaikea valita vain yksi asia (enkä kyllä siinä ihan täysin joka kohdassa onnistunut). Ja luonnollisesti jotkut kirjaimet tuottivat tosi paljon päänvaivaa :)

Avocado. Superhedelmä, jota kehoni välillä suorastaan huutaa. Avocadon terveelliset rasvat tekevät hyvää ja se on myös hyvän makuinen (maustan sen aina kevyesti yrttisuolalla, pippurilla ja lorauksella sitruunaa).

Kuva täältä
Banaani. Toinen superhedelmä, joka on pelastanut monta pitkää iltapäivää. Koitan muistaa napata banaanin mukaan eväskassiin ja säästän sen iltapäivän välipalaksi. Muuten ateriavälini venyy ihan turhan pitkäksi ja siitä seuraa nälkäkiukku...

C-vitamiini. Tankkaan sitä talvella mandariinien ja klementiinien muodossa kilotolkulla.

D-vitamiini. En aikaisemmin huolehtinut tämän vitamiinin säännöllisestä syömisestä, mutta nyt kun olen pari vuotta ottanut deen säännöllisesti, huomaan selvän muutoksen väsymyksen hallinnassa ja yleisessä vireystilassa (varsinkin talven pimeinä kuukausina).

Elämä. Siitä pitää muistaa nauttia ja ennenkaikkea pitää muistaa, että elämään kuuluu myös harmaampia päivä. Elämä on arkea ja jos arjesta osaa ottaa ilon irti, kaikki on helpompaa.

Fuck it! Olen aika rauhallinen tyyppi, mutta kun kuohahdan, teen sen kunnolla. Silloin tekee hyvää haistattaa pitkät ja meuhkata vähän aikaa kunnolla. Suuttumusta ei ole hyvä pitää sisällään, vaan ilma pitää puhdistaa samantien.

Goiji-marja. Not. En ole yhtään päässyt kiinni tähän ulkomaisten "superruokien" hypetykseen.

Hedelmät. Joka kerta kun kuulen, että joku suosittelee välttämään (liikaa) hedelmien syöntiä, saan hepulin. Mun on ihan hirveän vaikea uskoa, että kukaan pystyisi syömään hedelmiä niin, että se vaikuttaisi haitallisesti terveyteen tai painonhallintaan.

Kuva täältä


Ilta. Aika rauhoittua ja ladata akkuja seuraavaa päivää varten. Tarvitsen rauhallisen illan, jos esim. harrastan liikuntaa iltaisin, käyn aivan liian ylikierroksilla monta tuntia, eikä nukkumisesta tule mitään.

Jooga. Olen ihan aloittelija ja tuskastun yleensä joogatunneilla, koska en taivu mihinkään ja kaikki tuntuu niin vaikealta. Silti jokaisen tunnin jälkeen on ihan mahtava olo. Haluaisin ottaa tavaksi 15 minuutin aamujoogan.

Keittiö ja kokkaaminen. Lempipaikkani, jossa rentoudun ja kokatessa saan päästää luovuuteni valloilleen. Edes ankeimpana arkipäivänä kokkaaminen ei harmita.

Lohi. Kala on terveellistä ja kala on hyvää. Tykkäisin syödä useammin kotimaisia "valkoisia kaloja", mutta hinta yleensä huimaa päätä sen verran, että yleensä päädyn loheen. Onneksi se on myös lapsen lempiruoka.

Marjat. Jos mun pitäisi valita marjojen ja karkin (edes suklaan) välillä, marjat veisivät voiton 100-0. Voisin syödä tuoreita marjoja joka päivä ja kesällä teenkin niin. Pakastemarjat ei yllä samalle tasolle, mutta ovat tietenkin parempi kuin ei mitään. Nykyjään kaupasta saa tuoreita marjoja läpi vuoden, mutta välttelen "talvimarjoja", koska eiväthän ne maistu oikein miltään, eivätkä myöskään ole kauhean ekologinen valinta.

Nollaus. On todella tärkeä saada pää nollattua iltaisin ja viikonloppuisin. Pyrin siihen, että turhia menoja olisi mahdollisimman vähän. Lukeminen on mulle ihan parasta pään "tyhjentämistä", olen ollut himolukija ihan pikkutytöstä lähtien.

Optimismi. Opetan päivittäin koulussa aiheita, jotka ovat synkkiä ja pelottaviakin ja yritän tolkutttaa opiskelijoille, että jos emme jaksa olla optimisteja tulevaisuuden suhteen, peli on jo menetetty. Optimismin vastakohta pessimismi imee musta kaikki mehut ja ajaa peiton alle itkemään. Toinen supertärkeä O on opettaminen - ammattini, jota rakastan ja joka on iso osa minua ja persoonaani.

Proteiini. Jokaisella aterialla pitää olla proteiinia, muuten nälkä yllättää liian nopeasti. Ärsyttää kuitenkin liiallinen proteiini-hypetys - tämän ajan iso ongelma on, että kaikki vedetään överiksi.

Q. Luovutan... en keksi mitään :)

Ruoka. Need I say more?? Hyvä ruoka, parempi mieli :)

Kuva täältä

Smoothie. Olen jo usean vuoden ajan tehnyt smoothien aamupalaksi. Tai mun tapauksessa kyse taitaa olla fruitiesta, koska teen sen aina hedelmistä ja marjoista. Proteiinijauheet pilaavat hyvän maun ja koostumuksen, otan protskun aamulla mielummin vaikka munasta.

Tavat. Tavat ja rutiinit arjessa ovat hyvinvoinnin perusta, Kun joka kerta ei tarvitse miettiä, että "nyt teen tämän hyvällä tavalla", arki rullaa ja voin hyvin.

Uni. Ehdoton välttämättömyys, ilman riittävää unta muutun ihmisraunioksi alta aikayksikön. Tunnen ihan valtavaa sympatiaa kaikki kohtaan, jotka joutuvat painiskelemaan uniongelmien tai esim. valvottavan lapsen kanssa. Uni ei välttämättä aina tule heti silloin kun haluaisin, turvaudun silloin melatoniiniin.

Vege. Yritän sisällyttää viikkoon mahdollisimman monta kasvisruokapäivää. Tekee terveydelle hyvää, mutta mulla ehkä tärkein pointti on ekologisuus. Maapallo ei kestä lihantuotantoa tässä mittakaavassa. Haastellista vegeilyssä on saada ruoka maistumaan mielenkiintoiselta. Harjoitus tekee mestarin tässäkin asiassa!

Kuva täältä
X-kromosomi. Naiseus on välillä ihan kamalaa, mutta yleensä aika ihanaa <3

Y-kromosomi. Ilman miehiä - ja varsinkin omaa miestä - maailma olisi aika kurja paikka :) Minulla on ollut onni kohdata elämäni rakkaus ja jakaa elämäni hänen kanssaan. Hän on toinen puolikkaani, ihminen, jota ilman en pärjäisi. Pus kulta, jos luet tämän <3 Sama kromosomi löytyy tietenkin rakkaalta pojaltamme ja täytyy olla tyytyväinen siihen, että sen lahjoittaja on niin upea mies!

Zeta. Vetää zetaa, nukkua.

Å. Luovutan - tästäkään en saa vedettyä mitään linkkiä hyvinvointiin... :)

Äitiys. Oli aika, jolloin ei ollut varmaa, että pääsen kokemaan äitiyden, josta olen haaveillut ihan nuoresta tytöstä asti. Tärkein tehtäväni elämässä ja merkittävä syy sille, että haluan pysyä terveenä ja hyväkuntoisena mahdollisimman pitkään. Äitiys on antanut minulle enemmän, kuin mikään muu asia ja tekee minut onnellisemmaksi, kuin mikään muu asia.

Öinen aika. Herään joskus aamuyöstä ja jos en heti nukahda uudestaan, nousen tekemään työjuttuja tai kirjoittamaan. Olen ihan supertehokas ja luova aamuyön tunteina.

Kuva täältä

Mitkä on sun hyvinvoinnin aakkoset? Heitän haasteen kaikille bloggaajille jatkaa tätä omissa blogeissaan!