tiistai 12. joulukuuta 2017

AAMUJOOGA ❤❤❤

Kirjoitin aikaisemmin syksyllä joogasta ja siitä, kuinka hyväksi se saa minut tuntemaan. Se tuntuu toki myös hyvältä, mutta kaikesta jäykkyydestäni ja kömpelyydestäni huolimatta tunnen itseni joogatunnilla (ja varsinkin sen jälkeen) myös hyväksi, suorastaan yli-ihmiseksi - siis omalla mittapuullani mitattuna. Haaveilemani kotona tehtävä aamujoogahetki on vielä ajatuksen asteella ja se iltaryhmä, mistä tuossa tekstissäni mainitsin, on jäänyt pois - tämä pimeä aika on semmoinen, että en saa illalla lähdettyä yhtään mihinkään. Suurimpana selityksenä syynä on pimeällä ajaminen, mutta kyllä mulla tänä syksynä on liikunnan skippaamiseen liittynyt kaikki mahdolliset muutkin tekosyyt. On suorastaan kamalaa, miten vähän olen itseäni saanut liikkeelle viime kuukausien aikana (tästä tulossa juttu lähipäivinä) ja se kyllä tuntuu olossa kaikin tavoin. Nyt onkin alkanut projekti tämän asian suhteen!

Nyt kun mulla on alkanut koulussa helpompi jakso, olen kartoittanut kaikki lähialueen jumppa- ja joogapaikat ja löysin kuin löysinkin sekä joogastudion, että jumppapaikan, missä molemmissa on tunteja aamuisin ja aamupäivisin. Eli just sitä, mitä mä tarvitsen nyt. Jumppaan pääsee myös virtuaalitunneille, joten ihan jokaiselle haluamalleni päivälle löytyy jotain! Koska aamut ja aamupäivät ovat olleen aina mulle parasta aikaa liikkua, niin nyt ei ole enää mitään estettä tai mahdollista tekosyytä sille, että lähtisin liikkeelle!

Eilen olin ensimmäistä kertaa joogastudiolla aamupäivän Hot Yin -joogassa ja voi hyvät hyssykät (öööh, kuka sanoo noin???) että oli ihanaa!! Olen vähän arastellut ajatusta lämmitetystä salista, koska en ole lämmön (enkä hikoilun) suurin ystävä, mutta 30 asteen lämpö ei yhtään haitannut. Okei, mulla oli kyllä liikaa päällä, mutta siihen osaan nyt sitten varautua ensi kerralla. Selitykseksi niille, jotka eivät tunne joogan eri muotoja: Yin-jooga keskittyy lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen. Yin-joogan perusperiaatteena on harjoituksen tekeminen lihakset mahdollisimman rentoina, jolloin vaikutus kohdistuu sidekudoksiin. Venytykset ovat pitkiä, useita minuutteja kestäviä, sillä sidekudokset tarvitsevat aikaa venyäkseen. (suora lainaus täältä) Suosittelen Yin-joogaa kyllä ihan kaikille, vaikka joogaa muuten aristelisikin. Siinä ei siis tehdä mitään vaativia, varsinaisesti voimaa vaativia liikkeitä, vaan pääpaino on ihanan pitkillä venytyksillä. Mutta kyllä mulla tänään aamulla tuntui myös lihaksissa! Olen huomannut, että myös moni jumppapaikka tarjoaa Yin-joogaa lukujärjestyksessään, joten tunteja luulisi löytyvän, vaikka varsinaista joogastudiota ei lähistöllä olisikaan.

Olisipa ihana joskus päästää johonkin tämmöiseen paikkaan joogaamaan! (Kuva täältä)
Vielä kun oppisin keskittymään harjoitukseen ja "hiljentämään" pääni sisällä riehuvan höpöttäjän, niin olisin tyytyväinen! Mutta olen päättänyt, etten tästä (enää) ota stressiä, se varmaan tulee sitten aikanaan, kun harjoituksessa käy riittävän usein. Niinpä annoin eilen ajatusten vaeltaa venytysten aikana ihan rauhassa ja ehdin miettiä joulupöydän kalatarjottavat, abien tunnin sisällön ja lapsen joululahjojakin kävin mielessäni läpi.


Siis miten ihana ja energinen olo mulla olikaan koko päivän! Ihan kuin joku raskas villaviltti olisi karistettu harteiltani ja kerkesin päivän mittaan ihmetellä moneen kertaan, miksi liikunta taas kerran oli jäänyt pois mun elämästä! Huomasin illalla myös sen, kuinka levollinen ja hyvä fiilis mulla oli siitä, että olin tehnyt jotain jo päivällä. Olen näköjään kehittänyt syksyn mittaan aikamoisen itsensäruoskimis-stressin siitä, että en jaksa lähteä iltaisin jumppaan/joogaan ja eilen tätä fiilistä ei ollut, pelkkä tyytyväisyys itseensä. Aika mahtavaa!
Kuva täältä
Aamulla liikkuminen toki vaatii melkoista aikatauluttamista ja miettimistä; pitää muistaa pakata mukaan työvaatteet, meikkipussi, hiusten väkerrystarvikkeet jne. Lounaseväitä ei voi ottaa mukaan (pitäisi varmaan hankkia semmoinen kätevä, pieni kylmälaukku), vaan ne pitää käydä ostamassa kaupasta jumpan jälkeen. Mutta en kyllä näistä pienistä logistisista ongelmista viitsi valittaa, koska mulla kuitenkin on mahdollisuus harrastaa jotain ennen töitä.

Oletko sinä aamu- vai iltaliikkuja? Ihanaa tiistaita kaikille 💗

perjantai 8. joulukuuta 2017

HAJA-AJATUKSIA

En ole edes ihan varma, onko tuollaista sanaa olemassakaan. Mutta jos kerran on haja-asutusta, niin miksei myös haja-ajatuksia? Ainakin mun pään sisällä on tällä hetkellä ihan yhtä autiota ja pimeää kuin haja-asutusalueella. Mielessä olisi kaikenlaisia aiheita, joista kirjoittaa, mutta sanat eivät tunnu löytävän ulos tuolta pimeästä yläkerrasta.

Huh, kuulostaapa rankalta - pimeä yläkerta :) Älkää ymmärtäkö väärin, viikon juhlat ja itsenäisyyspäivään herkistyminen vaan ovat imeneet tämän tyypin ihan kuiviin. Maanantaina oli ihan mahtavan hauskat juhlat, mutta kyllä se valvominen vaan näillä maileilla tuntuu monta päivää (viikkoa). Ja pakko myöntää, että kaiken hauskan, keskustelun, hyvän ruuan, tanssimisen ja nauramisen lisäksi pippaloissa oli myös tarjolla (loputtomasti) erinomaista punaviiniä... Niih, itseään sitä saa vaan syyttää tästä väsymyksen asteesta. Mutta kadu en hetkeäkään; me käydään miehen kanssa yhdessä (tai yksinäänkään) ulkona niin harvoin, että yhtään ei harmita - varsinkaan, kun juhlat olivat niin kivat.

Tiistaina piti kuitenkin sitten edustaa vielä uudestaan, mutta onneksi keskiviikkona sai köllötellä kotona, herkistellä Suomea (ja Jennin vauvamasua ❤) ja olla vaan. Tänäänkin olisi ollut yhdet bileet, mutta ne skippasin, koska huomenna on tärkeän henkilön juhlapäivä.

Viikon mittaan olen ehtinyt miettiä, että joku joulukin sieltä taitaa olla tulossa, mutta en ole päässyt ajatusta pidemmälle sen asian suhteen. En itse asiassa edes tiedä vielä tällä hetkellä, missä olemme jouluna (vähän pukkaa jo ressiä tästä), joululahjoille en ole suonut ajatustakaan ja joulupäivä ja Tapanikin pitäisi miettiä. Josko ensi viikolla.

Haja-ajatuksen tasolla on myös ensi viikon aamupäiväjoogiin ilmoittautuminen; pääsen pitkästä aikaa liikkumaan aamupäivän aikoihin, mikä on mulle se paras aika päivästä, mutta tunnit ovat varaamatta ja 10x -kortti ostamatta. Kai senkin kerkeää ensi viikolla. Jos herään ajoissa.

Mikäköhän siinä on, että joulukalenteriin on niin vaikea keksiä mitään muuta järkevää pikkulahjaa kuin karkkia? Meillä on tänä(kin) vuonna semmoinen "pussukka-kalenteri": joka aamu lapsi saa vinkin, mistä päivän pussi löytyy ja etsii sen sitten. Mitään muuta kuin karkkia tai rahaa en ole tähän mennessä keksinyt, enkä kuollaksenikaan muista, mitä loistoideoita mulla viime vuonna oli.

Mun on pitänyt tehdä ihanaa Superleipää ja hummusta nyt jo melkein kahden viikon ajan. Hahaa, hyvä kun olen töiden jälkeen muistanut kaupassa käydä tervehtimässä Herra Saarioista (vai onko se Rouva?). Mistä tulikin mieleen, että pitäisikö tänä jouluna kokeilla jotain uutta reseptiä? No jaa, jos en edes tiedä, missä jouluni vietän, niin tuo on ehkä tällä hetkellä hieman tarpeeton stressin aihe.

Mun syys-talvikenkien pohjassa on halkeama. Huomasin sen tänä aamuna, kun kenkä hörppäsi sisäänsä puoli litraa loskaa, jota sitten muhittelin kengän sisällä koko päivän. Pitäisi siis mennä ostoksille, mutta käytin just viime viikonloppuna lapsen joululahjarahat kahden juhlamekon ostamiseen, joten pitää ehkä siirtyä kumisaappaisiin. Ja askarrella lapselle joululahjaksi jotain käpylehmiä...

Trumppikin on taas tehnyt jotain tyhmää, mutta tällä viikolla ei näillä haja-ajatuksilla ole ollut mahdollista perehtyä asiaan. Mietityttää kuitenkin kovasti, mihin tämä maailma on menossa. Että meillä pidetään jotenkin normaalina sitä, että uusnatsit marssivat Helsingissä itsenäisyyspäivänä. Saivat ihan luvan ja kaikkea. Jos en olisi niin väsynyt, tämä ajatus itkettäisi ja vihastuttaisi. Nyt olen vaan väsyneenä miettinyt, pitäisikö Facen profiilikuva päivittää sillä alpakka-logolla, mutta taitaa olla jo menneen talven lumia. Tai loskia oikeastaan.

Ainoa joulukoristelu, jota harrastan hyvissä ajoin ennen joulua, on hyasintit. Niitäkään en ole tänä vuonna vielä ehtinyt hankkia, sunnuntaina menen kukkakauppaan. Muut joulukoristeet ilmestyvät sitten perinteen mukaan vasta aaton aattona.

Kuva täältä
Haja-ajatusten virta katkesi, kun lapsi kävi ilmoittamassa, että hänellä on nälkä (huhuuuuu Herra Saarioinen, oletko hereillä??). Pitää siis mennä, palataan asiaan ensi viikolla ja toivottavasti vähän jäsentyneintemien ajatusten kera :) Ei ole muuten mitään käryä siitä, miten sana "jäsentynyt" taipuu... 😂

Mites teillä menee? Ihanaa viikonloppua kaikille 💗

maanantai 4. joulukuuta 2017

ONNEA 100-VUOTIAALLE SUOMELLE

Toivotan puolestani jo nyt tässä vaiheessa oikein ihanaa, juhlallista ja hyvää itsenäisyyspäivää teille kaikille! Meillä on alkuviikko niin täynnä juhlintaa, että en millään ehdi koneelle ennen kuin vasta loppuviikosta. Muistetaan olla onnellisia siitä, että olemme saaneet syntyä Suomeen! Vaikka meilläkin on paljon epäkohtia ja korjattavaa yhteiskunnassamme, asumme silti lukemattomilla mittareilla mitattuna maailman parhaassa maassa. Muistetaan tämä päivittäin, myös 100-vuotisjuhlinnan jälkeen!

ONNEA 100-VUOTIAS SUOMI 💗

Kuva täältä

torstai 30. marraskuuta 2017

YKSIN KOTONA

Ai että mä rakastan niitä koeviikon päiviä, kun ei ole koetta ja saan olla kotona yksin. Vaikka kalenterissa silloin lukeekin "kokeiden korjausta" (inhokki-homma!!!!), niin silti nautin siitä rauhallisuudesta ja hiljaisuudesta, joka kotona päivällä vallitsee. Koska työni on jatkuvaa ihmisten kanssa olemista ja iltaisin kotoa löytyy lapsi ja mies, jotka ovat kovia höpöttämään (öööh, itsehän en siis kotona puhu mitään... 😆), niin hiljaisuus on mulle aika harvinaista herkkua. Plus tietenkin se, että saa olla verkkarit jalassa, ilman meikkiä, eikä tukkaakaan tarvitse laittaa. Ja saa tehdä lounaan oman hellan ääressä, sekin on ihanaa.

Tällä viikolla kotipäivää viettäessäni innostuin linkoamaan mehuja ja tekemään vihersmoothien pitkästä aikaa. Tykkään molemmista tosi paljon ja pidän mehustinta esillä muistaakseni sen säännöllisemmin, mutta silti mehuja tulee tehtyä aika harvoin. Suurin syy on varmaan hommaan menevä aika (ja vaiva)! Ainesten kuoriminen, pilkkominen, ensimmäisen päälle roiskuneen mehusatsin siivoaminen ja paidan vaihtaminen (koska laite "potkaisee" kovasti käynnistyessään, mitä en koskaan muista), loppuun mehustaminen, laitteen purkaminen ja peseminen (mihin menee muuten ihan sairaasti vettä!), tehosekoittimen puhdistaminen ja lopuksi vielä ympäriinsä roiskuneen mehun ja hedelmä/kasvislihan puhdistaminen tasoilta (ja lattialta ja joskus seiniltä)... Hitto, mä teen meidän iltaruuan nopeammin, kuin mehustan itselleni lasillisen juotavaa!! En tajua, miten jotkut ihmiset ehtivät ja saavat aikaiseksi mehustaa joka aamu (mikä olisi kyllä ihanaa...)!!


Tässä kuitenkin pari toimivaa ja hyvää makuyhdistelmää niiden hetkien varalta, kun hommaan jaksaa tarttua. Molemmista tulee reilu annos, hedelmämehun ehkä voi jakaa jonkun kanssa, jos raaskii. Molemmat kannattaa muuten jäähdyttää jääkapissa ennen nauttimista, koska ainekset lämpenevät pyöriessään laitteissa (tai voit lisätä joukkoon pari jääkuutiota).

Aurinkoinen hedelmämehu

6 mandariinia
1 mango
2 porkkanaa

Mehusta ja nauti!

Ei-nurmikolta-maistuva vihersmoothie

2 sellerinvartta
1 parsakaalin varsi
1/2 kurkku
1/2 sitruuna
kourallinen pinaattia
1/2 iso avocado

Mehusta ensin selleri, parsakaali, kurkku ja sitruuna.
Pilko avocado tehosekoittimeen, lisää pinaatti ja vihermehu. 
Hurauta sileäksi! 

Lounas oli "komposti-munakas" kuten yleensäkin kotipäivinä. "Komposti" siis siksi, että pannulle kipataan jääkaapista kaikki jämät ja/tai jo vähän nahistuneet kasvikset, päälle pari munaa ja mahdollisesti vähän juustoraastetta, jos sellaista sattuu löytymään. Tällä kertaa kahden munan munakkaan joukkoon pääsi pari falafel-pyörykkää pilkottuna, yksi tomaatti ja ripaus juustoa. Oli vähän outo yhdistelmä, enkä itse asiassa edes ole kova munakasfani, mutta kun se on niin helppo ja kätevä lounasruoka! Tuo määrä oli myös muuten aivan liian iso tai sitten mulla ei vaan tällä kertaa ollut riittävän nälkä.


Mikä on vähän ihme, koska olin ennen lounasta hikoillut tunnin verran erilaisia juhlavaatteita sovittaen... Ihan vaan tämmöinen snadi vinkki tähän loppuun: koska ihmisellä on Suomi100-vuotta juhlat (tai parit) vain keskimäärin kerran elämässään, niin juhlavaatteet kannattaa miettiä valmiiksi ajoissa. Ja sitten vielä vinkki kakkonen: pelkkä miettiminen ei riitä, koska joskus saattaa käydä niin, että kaksi vuotta sitten ostettu ihana mekko on muuttanut kokoaan vaatekaapissa roikkuessaan. Ööh, arvatkaa siis kuka lähtee hikoilemaan vaatekaupoille ensi viikonloppuna...??

Onko sulla ensi viikolla isoja juhlia tiedossa? Tiedätkö jo, mitä laitat päälle?

Kivaa marraskuun loppua kaikille 💗

tiistai 28. marraskuuta 2017

VÄÄRÄ OTSIKKO!

Luin lokakuussa Jennyn blogista postauksen, missä hän kirjoitti omasta 101-tavoitelistastaan. Innostuin ja kirjasin omaan päiväkirjaani (se on semmoinen kirja, mihin teen kaikkia listoja, kirjoittelen fiiliksiä, suunnitelmia jne.) heti puhtaalle sivulle "101 asiaa, jotka haluan tehdä" -otsikon. Tarkoitus oli sitten ruveta siihen kirjaamaan ylös kaikkia niitä juttuja, joita olen miettinyt / suunnitellut / haaveillut tekeväni ja lopuksi ruveta niitä sitten ruksimaan yli. Kovin on ollut hiljaista, listalle on päätynyt kaksi asiaa, jotka nekin olen kirjoittanut jotenkin haparoiden, en omalla käsialallani - en vaan ole päässyt listaan käsiksi jostain syystä. Olen tätä välillä vähän ihmetellyt, mutta syksy on ollut niin haipakkaa menemistä, etten ole ehtinyt asiaan syventyä sen tarkemmin.

Mulla on sivupersoona, se semmoinen järkityyppi itsestäni. Eiköhän meillä kaikilla ole semmoinen (vai onko teillä?). Järki-Emma on käynyt vierailulla nyt lähiaikoina tosi harvoin. Viime yönä kuitenkin heräsin joskus kolmen aikoihin siihen, että meidän sängyssä makoili joku mun ja miehen välissä. Järkityyppihän se siinä! Ruvettiin siinä sitten juttelemaan ja se meni suurin piirtein näin.

Järki-Emma: Et ole sitten mitään kirjoittanut sille sun "101 asiaa, jotka haluan tehdä" -listalle?

Emma: No kun en mä ole keksinyt sinne mitään!

J-E: No onhan sulla vaikka miten paljon asioita, mitä olet ajatellut haluavasi vielä tehdä! Mites se kirjan kirjoittaminen? Tai etelän loma, missä kävisitte vaeltamassa jonkun kivan reissun? Tai se, että haluaisit ruveta luistelemaan taas, kuten silloin lapsena?

E: No ei sitä kirjaa kuitenkaan kukaan kustantaisi! Enkä mä kuitenkaan jaksaisi mitään vaellusreittiä! Tai entä toi luisteleminen - mistä semmoisen ryhmän edes löytäisi, missä tämmöinen keski-ikäinen nainen voisi muka ruveta "taitoluistelemaan". Hah!

J-E: Mitä sä nyt oikein höpötät? Kysehän on just siitä, että mitä sä haluaisit tehdä, ei varsinaisesti siitä, miten ne sitten onnistuisi tai toteutuisi!

E: Joo, mutta kun ei toi otsikko ole oikein. Kun siinä pitäisi olla, että "101 asiaa, jota haluaisin olla"! Mä haluaisin olla semmoinen, että alkaisin kirjoittaa sitä kirjaa, vaikka kukaan ei sitä kustantaisikaan. Mä haluaisin olla semmoinen, että varaisin sen vaellusmatkan, vaikka olisin huonossa kunnossa. Mä haluaisin olla semmoinen, että alkaisin etsiä sitä taitoluisteluseuraa, vaikka en edes tiedä missä mun luistimet on.  (**luettelee 152 asiaa, jota haluaisi olla **) Ja sitten lopuksi: mä haluaisin olla semmoinen, joka lopettaa tämmöisten "mä haluaisin olla semmoinen" -juttujen miettimisen. Tajuutko sä, toi otsikko on ihan väärin?

J-E: Siis... eikö tämä nyt ole vähän samaa saivartelua kuin se sun haaveita vai unelmia -höpötys silloin aikaisemmin syksyllä?

E: Ei todellakaan, sä et nyt yhtään tajua!!!!!!! Mun pitää ensin olla jotain, ennen kuin voin ruveta tekemään tai haluumaan jotain.

J-E:...............

E: Ootko sä vielä täällä?

J-E: Joo, mä tässä just mietin, että mitä jos me siis muutettaisi se otsikko siellä sun päiväkirjassa? Että jos sinne vaikka kirjoitettaisi toi "101 asiaa, jota haluaisin olla", niin olisiko se sitten parempi?

E: Jooo, tehdään niin! Ihan huippuidea, toi alkuperäinen olikin ihan surkea otsikko!

J-E: Ok, tehdään sitten niin...

E: Hei ihan superia, mahtavaa!! Kiva kun kävit, ruvetaanko nyt nukkumaan!!

J-E: Joo, ruvetaan vaan.

J-E: Että sä osaat joskus olla niin s***nan hankala!

E: Mitä, sanoitko sä vielä jotain?

J-E: Ei mitään, nuku nyt vaan!

Aamulla mies kysyi, olenko nukkunut hyvin. Vastasin kyllä ja että olen yöllä unissani ratkaissut elämän tarkoituksen. Tai ainakin jotain sinne päin, en ihan tarkkaan enää muistanut. Jotain hienoa ja tosi tärkeää kuitenkin!

Vähänkö osaan olla välillä fiksu 💗


lauantai 25. marraskuuta 2017

VINKKEJÄ, JOITA ET LÖYDÄ RESEPTEISTÄ

Huhheijaa, mikä viikko! Kalenterin mukaan elämän piti olla ihan normaalia tai jopa vähän normimeininkiä iisimpää, mutta jotenkin siitä muodostuikin ihan älytön haipakka- ja säheltämisviikko! Siksi oli normaalia ihanampaa päästä eilen kotiin ja rentoutua, tuttuun tapaan keittiöhommissa. Olen jo pitkään suunnitellut kokeilevani ihanalta kuulostavaa parmesan-sitruunakuorrutettua kanaa, jonka löysin 52 Weeks of Deliciousness -blogista. Ja kyllä kannatti, ruoka oli ihan taivaallisen hyvää. Jotenkin olen aina ajatellut, että paneerattu ruoka ei valmistu uunissa yhtä hyväksi kuin uppopaistamalla (jota kammoan ja välttelen), mutta kylläpä olen ollut väärässä. Kana oli ihan superhyvää ja itse asiassa vielä parempaa tänään lounaalla, kun maut olivat ehtineet syventyä yön aikana. Suosittelen, tätä ohjetta kannattaa kokeilla!


Eilen posti toi mulle uuden pippurimyllyn, jonka mies antoi lahjaksi (öh, olin ehkä jossain vaiheessa saattanut käskeä sitä kaivaa pankkitunnukset esiin...) ja voi että, miten onnelliseksi tuosta myllystä tulin. Olette saattaneet huomata, että keittiössä mun väri on punainen ja nyt sarja täydentyi hyvällä myllyllä. Tälle oli huutava tarve, edellinen meni rikki noin kuukausi sitten ja olen ollut ihan pulassa, koska laitan mustapippuria ihan joka paikkaan. Mies on aina ollut sitä mieltä, että ei hän voi mulle lahjaksi ostaa mitään keittiöhärpäkkeitä, että ne on liian arkisia ja tavallisia juttuja. Eilen hän kuitenkin vihdoin tajusi, että kyllä voi. Kun mä kerran puuhaan (ja mielelläni) keittiössä joka päivä, niin siellä käyttämäni laadukkaat tavarat on just niitä, jotka tekevät mut tyytyväiseksi! Häntä lievästi sanoen nauratti eilen seurata mun ihastelua, onnen huokailua ja leveää hymyä - ja kaikki tämä "pelkän" pippurimyllyn takia. Veikkaan, että jatkossa alan saada lahjaksi pelkkiä keittiöjuttuja :) Ja kukkiakin sain, mutta siinä oli mulla itselläni näppini pelissä; puhuimme iltapäivällä puhelimessa ja mies selitti, miten oli käynyt ostoksilla ja hankkinut lapselle pari kivaa juttua ja kissalle myös. Ja että mulle kuulemma myös: lumiharjan! Lumiharjan!!! Karjaisin puhelimeen, että nyt mies kukkakauppaan (ihan läpällä, oikeesti!) ja tyyppi oli ottanut mun käskyn tosissaan, kääntynyt kotimatkalla takaisin kylille kukkakauppaa etsimään. En kestä, mulla on ehkä maailman ihanin mies ❤



Mutta hei, nyt asiaan. Olet varmaan joskus jutellut sen henkilön kanssa, joka kertoo olevansa ihan surkea kokki. Tai ei omien sanojensa mukaan osaa tehdä ruokaa lainkaan. Saatat itse olla just toi tyyppi - jos olet, niin tämä postaus on suunnattu just sulle!

Rohkenen olla täysin eri mieltä noiden henkilöiden kanssa. Ei ole surkeita kokkeja, mutta on ihan älyttömän paljon ihmisiä, jotka eivät ole harjoitelleet tarpeeksi keittiössä ja osa vielä tuon lisäksi pelkää keittiössä touhuamista. Koko Harkittuja herkkuja -blogin yksi alkuperäisistä ajatuksista oli auttaa ja opastaa noita ihmisiä ja sillä tiellä olen edelleen. Olen tarkoituksella pitänyt ohjeet suhteellisen simppeleinä ja olen myös yrittänyt näitä erilaisia vinkkejä viljellä aina ohjeiden yhteydessä. Lähiaikoina juttelin erään kollegan kanssa aiheesta ja hän pyysi minulta täsmäohjeita siihen, miten hän kehittyisi keittiössä. Siitä se ajatus sitten lähti ja päätin koota tärkeimmät vinkit yhteen postaukseen.

Harjoittele ja kokeile rohkeasti. Tuo keskustelu kollegan kanssa käynnistyi, kun hän näki evässalaattini ja parahti "voi että, kun mä osaisin tehdä tommoista". Siinä salaatissa ei rehellisesti sanottuna ollut päätä eikä häntää; olin heittänyt eväskippoon kylmää pastaa, raakaa parsakaalia, varsiselleriä, paprikaa ja valkoisia tölkkipapuja. Päälle olin silpunnut persiljaa, ripotellut suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, currya ja vähän chilihiutaleita. Loraus öljyä, kipon kansi kiinni, reipas ravistaminen ja jääkaappiin yöksi. Ei tähän ollut mitään reseptiä ja todennäköisyys sille, että homma olisi epäonnistunut, oli häviävän pieni. Ja mitä sitten, vaikka lopputulos olisikin ollut vähän outo? Sen päivän evässalaattini olisi ollut vähän vähemmän gurmee, mutta olisin kuitenkin selvinnyt päivästä hengissä! No ei ollut vähemmän gurmee, oli ihan älyttömän hyvä ja täyttävä salaatti - suosittelen!

Lue resepti läpi ennen, kuin alat kokata. Monessa reseptissä vaiheet saatetaan esittää vähän epäloogisessa järjestyksessä tai ohjeessa saattaa olla jopa virheitä. Käy reseptin vaiheet mielessäsi läpi ja mieti, voisiko uunin laittaa päälle jo ennen, kuin aloitat kokkaamisen tai olisiko järkevää silputa kaikki ainekset ensin valmiiksi (vastaus tähän on aina: KYLLÄ, pilko ensin, kokkaa sitten). Jos ohjeessa lukee 5 ruokalusikallista chilijauhetta, kyseenalaista ohje. Siinä on silloin virhe (ellet ole valmistamassa jotain yybertulistatähänkuoleejokainen -ruokaa). Kaksi litraa kermaa - vai olisiko se sittenkin kaksi desilitraa...? Jos resepti on epäilyttävä, hylkää se! Maailma on täynnä oikein kirjoitettuja, selkeitä reseptejä.

Mausteita on mun kokemuksen mukaan lähes kaikissa resepteissä vähän alakanttiin. Ja toki, mieluummin niin, kuin kertaheitolla liikaa. Mausteita voi aina lisätä, mutta niitä ei voi koskaan ottaa pois. Olen ihan kokeilumielessä välillä tehnyt jonkun reseptin millintarkasti ohjeen mukaan ja huomannut, että lopputulos on ihan älyttömän mitäänsanomaton. Kokenut kokki pystyy arvioimaan maustemäärän jo ohjetta lukiessaan, mutta jos olet epävarma, niin noudata ensin ohjetta. Kun ruoka on hetken aikaa hautunut, maista sitä. Tämä on itse asiassa tärkein ohje keittiössä: maistele ruokaa sen eri vaiheissa. Ei niin, että syöt sitä annoksen verran jo tekovaiheessa, mutta pidä käsillä teelusikka, jolla välillä otat pienen näytteen ruuasta. Liian vähän suolaa? Lisää sitä! Liian vähän pippuria? Lisää sitä! Liian vähän jotain muuta? Lisää sitä! Tuntuuko maisteluvaiheessa siltä, että tähän sopisi myös joku semmoinen mauste, jota reseptissä ei lue? LISÄÄ SITÄ!! Teet ruokaa itsellesi ja omien makumieltymystesi mukaan. Et ole töissä Rossossa, jossa jokaisen annoksen pitää maistua samalta oltiin sitten Helsingissä tai Oulussa. Mitä väliä, vaikka ruuan alkuperäinen idea muuttuukin sitä ruokaa tehdessä? My dear, that's what cooking is all about

Kypsentämisaika on lähes aina liian lyhyt, varsinkin niissä "arkiruokaa vartissa" -ohjeissa. Ruoka kyllä kypsyy vartissa, mutta harvemmin se siinä ajassa saa makua tarpeeksi. Lähes kaikki ruuat tarvitsevat huomattavasti pidemmän hauduttamisen, kuin mitä reseptissä lukee. Poikkeuksina tietenkin esim. pastan ja riisin sun muiden keittäminen, mutta varsinkin kastikkeet yleensä paranevat minuutti minuutilta. Koita siis varata aikaa arkiruuankin hauduttamiseen. Tee suunnitelma ennen, kuin aloitat ruuan valmistamisen: laita kastike ensin porisemaan ja vasta sen jälkeen pistä pyykkikone pyörimään, kuulustele lapsen läksyt, tyhjennä tiskikone ja siivoa vessa - tai mitä suunnitelmia sulla nyt olikaan sille illalle. Sitten salaatin pilkkominen ja samanaikaisesti sen kanssa pastan/riisin/perunoiden keittäminen ja pöydän kattaminen. Ja sit syömään! Ja mikä tärkeintä: ruuan jälkeen ei enää tarvitse tehdä mitään tylsää, kun illan pakolliset on jo tehty!

Lue keittokirjoja, ruokalehtiä ja -blogeja. Ei kukaan ehdi tekemään niitä kaikkia ohjeita, mutta ei ole tarviskaan. Inspiroidu ohjeista, innostu ja opiskele. Eikö olekin mahtavaa tietää, miten munakoisoa käsitellään, vaikka et koskaan siitä mitään kokkaisikaan? Voit olla työpaikan tietopankki äyriäisten käsittelemisen suhteen, vaikket niitä sietäisikään. Ole ennakkoluuloton ja kokeile joskus jotain uutta ja yllättävää. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä ja erikoista - kokeile esim. lisätä Bolognese-ohjeeseen hienoksi raastettua palsternakkaa ja loraus balsamicoa. Voi jösses, mikä muutos lopputuloksessa ja ihan pienellä muutoksella! (Resepti löytyy täältä Soppa 365-sivustolta)

Jos olet ihan aloittelija, muista se! Älä yritä tehdä joka päivä jotain uutta ja erikoista, vaan harjoittele kärsivällisesti ja kehitä itsellesi reseptipankki ruuista, joita pystyy muuntelemaan ja varioimaan. Alla lista, joita kikkailemalla saat tehtyä viidestä ohjeesta ainakin kaksikymmentä erilaista ruokaa. Ruuat on linkitetty joko tähän blogiin tai sivustolle, josta löydät kyseisen perusreseptin.

Tästä ohjeesta saat kehiteltyä lukemattomia erilaisia versioita. Viereen hyvää tuoretta leipää, mieluisaa juustoa ja salaatiksi vaikka pilkottuja porkkanoita.

Kaikkien rakastama perusohje, johon ei kyllästy koskaan! Ohjetta voi rohkeasti lähteä muuntelemaan (vinkki tuolla yllä), mutta jo pelkkä pastalaadun vaihtaminen muuttaa ruuan ihan erilaiseksi. Tai sekoita kastike keitetyn pastan sekaan, kippaa uunivuokaan, murustele päälle juustoa ja kuorruta uunissa. Entäpä jos kokeilisit joskus syödä pastakastiketta riisin tai perunan kanssa? Juhuu, taas kaksi uutta ruokaa!

Huom! Bolognese-kastikkeita on melkein yhtä paljon kuin kokkejakin. Linkin ohje on hyvä, mutta muista, että punaviini ei ole välttämätön, ainakaan arkena! Minä keitän usein tomaattikastikkeen ensin erikseen ja lisään sen sitten paistetun jauhelihan joukkoon, jonka jälkeen haudutan vielä 1-2 tuntia. Tuolla menetelmällä aikaa menee useita tunteja, koska hyvän tomaattikastikkeen valmistamiseen menee toinen 1-2 tuntia.

Uunilohi
On vaikea keksiä, miten tässä voi mennä pieleen. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja kylmän kermaviilikastikkeen kanssa. Murustele seuraavana päivänä ylijäänyt lohi kerman sekaan, lisää jotain kivoja mausteita, hauduta ja tarjoa pastan kanssa. Tai riisin kanssa. Tai perunoiden kanssa. Siinä - kolme uutta ruokaa!

Vähän mutkikkaampi, mutta edelleen HELPPO uunilohiresepti täältä!
Broilerin rintafileet
Kypsennä uunissa (n. 175 astetta) perusmausteiden (suola, pippuri, curry, paprikajauhe) ja lorauksen oliiviöljyä kanssa. Tarjoile sellaisenaan hyvän salaatin, raejuuston ja tuoreen leivän kanssa. Tai uunijuuresten kanssa. Tai anna jäähtyä ja pilko seuraavana päivänä pannulle, lisää loraus kermaa ja lisämausteita, hauduta ja tarjoa pastan kanssa. Tai riisin kanssa. Tai perunoiden kanssa. Tai pilko kylmänä evässalaatin sekaan.

Eivät petä koskaan. Voit tehdä ne perusreseptin mukaan naudanlihasta tai broilerista. (Erilaisia kikkailuohjeita löytyy netistä pilvin pimein, kyseessä on kuitenkin yksi maailman suosituimmista ruuista.) Sama juttu kuin broilerin kanssa: tarjoile ihan minkä kanssa tahansa, kaikki tykkäävät aina. Lihapullia voi syödä "kuivana" tai hauduttaa niitä kermassa tai tomaattimurskassa ja sitten tarjota pastan, riisin, nuudeleitten tai perunan kanssa.

Huom! itse en koskaan vaivaudu paistamaan lihapullia pannulla (kauhee homma ja kauhee käry!), vaan valmistan ne aina uunipellillä.

On siis tärkeää muistaa myös se, että lisuke voi joskus olla se ratkaiseva tekijä. Tykkäät sitten perunoista, riisistä, pastasta, höyrytetyistä tai uunissa kypsennetyistä kasviksista, yhdestä ruuasta saa muokattua monta erilaista lopputulosta pelkkiä lisukkeita vaihtelemalla. Ja yksi pikkuvinkki noihin perunoihin liittyen: mä ainakin olen huomannut, että ne bulkkiperunat, ne laarissa myytävät, ovat nykyjään aika huonolaatuisia ja silkkaa höttöä. Eli jos vaan talous antaa periksi, osta niitä vähän kalliimpia luomuperunoita tai käy jollain lähialueen tuottajatorilla ostamassa ne. Ero on merkittävä!

Sitten vielä muutama pikkuvinkki.

Sipuli kuuluu lähes kaikkiin ruokiin. Minä paistan sipulin aina voin ja öljyn seoksessa. Kypsennän ensin kuumalla pannulla hetken aikaa (varo, ettei pääse palamaan!), sen jälkeen lämpöä alas, ripaus suolaa ja sokeria ja pieni loraus vettä. Joskus rouhaisen mukaan vähän pippuriakin. Annan hautua hiljalleen 5-10 minuuttia, kunnes neste on haihtunut. Tällä tavalla paistettu sipuli on pehmeän ja lempeän makuista ja antaa ruualle kuin ruualle ihanan maun.

Ai miten niin punainen on mun väri...?
Jos kastikepohja (tai keitto) on tomaattimurskasta tehty, mukaan aina ripaus sokeria taittamaan tomaatin hapokkuutta!

Tarkkaile ruokailijoiden annoskokoa pakastamista silmällä pitäen. Kuinka monta kauhallista keittoa äiti syö, entä lapsi? Mikä määrä kastiketta on sopiva yhteen annokseen? Näin saat pakastettua täsmällisen oikean kokoisia annoksia. Muista myös merkata pakasterasiat: mitä sisältää, kuinka monta annosta ja kenelle tarkoitettu?

Ja sitten tyypit hei, loppuun se tärkein. Jokaiseen reseptiin pitää lisätä ripaus rakkautta. Tässä saa vetää överit, tätä maustetta ei voi olla ruuassa liikaa! Teet ruokaa itsellesi ja parhaassa tapauksessa myös rakkaimmillesi. Älä kokkaa liian kiireisenä tai varsinkaan kiukkuisena. Jos tiedossa on minuuttiaikataulutettu ilta, kaiva pakasteesta valmiita annoksia ja sulata ne. Tämä tietenkin edellyttää sen, että olet ennakoinut näitä iltoja ja tehnyt pakkaseen valmiiksi ruokaa 😁 Jos sua kiukuttaa ihan älyttömästi, älä turhaan vaivaudu, vaan roudaa lapset suosiolla lähimpään Mäkkäriin. Ja jos kiukun aihe on oma siippa, anna sen huolehtia ruuastaan itse - ei se kuole nälkään, vaikka ei saisikaan tänään muuta kuin voileipiä! Tai pistä se itse kokkausvuoroon!

Näillä ohjeilla pääset ihan taatusti alkuun tai saat keittiömörön selätettyä! Mitä ajatuksia herätti? Onko teillä muita hyviä perusvinkkejä? Kaipaatko lisää ohjeita tai onko sulla joku täsmäkysymys, johon kaipaat vastausta? Olisi tosi kiva kuulla teistä! Rohkeasti vaan ja muistakaa, keittiössäkään ei ole tyhmiä kysymyksiä!

Kivaa ja herkullista viikonlopun jatkoa kaikille 💗

lauantai 18. marraskuuta 2017

TORTILLAILTA JA THE KAKKU

Perjantai on se päivä, kun viikon väsymys väistyy hetkeksi aikaa ja meillä syödään hyvin. Vaikka olisi miten uuvuttavat päivät takana, saan perjantaista jotain superenergiaa ja jaksan puuhastella keittiössä jotain kivaa herkkua. Yritän aina ehtiä käydä kaupassa jo torstaina ja teen yleensä koko viikonlopun ruokaostokset kerralla. Perjantaina sitten tulen kotiin, vaihdan verkkarit jalkaan, pesen meikit pois (koko viikonlopuksi!) ja kaadan lasiin punaviiniä. Lueskelen toisella silmällä blogeja ja toisella teen suunnitelman illan kokkailun vaiheista. Pyrin yleensä siihen, että teen perjantain kokkailuinnossani ruuan valmiiksi myös lauantaita varten, joka mulla on aina se viikon lörsöpäivä; nukun pitkään, syön myöhäisen aamiaisen, pötköttelen, luen kirjaa, nukun päiväunet, enkä tee keittiössä muuta kuin valmiin ruuan lämmittämisen.

Okei, pakko myöntää, että syödään hyvin tarkoittaa yleensä jotain kotona tehtyä "mättöruokaa", kuten pizzaa, itse tehtyjä hampurilaisia tai - kaikkien ehdotonta suosikkia - tortilloja, kuten eilen. Vaihtoehtoisesti perjantairuoka voi olla myös esim. nakkikastike tai lihapullat kermakastikkeessa eli jotain semmoista, mitä yleensä arki-iltaisin en valmista. Meillä ei yleensä harrasteta jälkiruokia, mutta perjantaisin saatan joskus jopa semmoisenkin pyöräyttää. Tai sitten syödään vaan karkkia 😀


Tortillat eivät sen kummempaa reseptiä kaipaa. Meillä tykätään syödä ne uunissa gratinoituina (eli ovatko ne tarkkaan ottaen siis enchiladoja?). Täytteeksi käy mikä vaan; kasvis-papuseos, broilerin suikaleet, liha suikaleina tai - kuten eilen - jauheliha ja kidneypavut. Paistan jauhelihan, lisään Taco-mausteseosta (se pussitettu) vähän enemmän kuin ohjeen mukaan eli 600 g jauhelihaa, kaksi maustepussia ja purkillinen papuja. Annan täytteen jäähtyä sillä aikaa, kun pilkon lisukkeet ja sen jälkeen täytän tortillat lihaseoksella, ladon uunivuokaan, päälle juustoraastetta (usein Emmentalia) ja pallo mozzarellaa murusteltuna. Uuniin n. 200 asteeseen, kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut vähän väriä. Jokainen sitten kokoaa lautaselleen oman yhdistelmän tortilloja ja täytteitä. Yleensä näitä jää vähän yli ja lauantain lounas on sillä hoidettu.



Eilen tein pitkästä aikaa lempparikakkuani. En ole mikään erityinen jauhopeukalo, enkä osaa loihtia mitään hienoja jälkiruokia (tai varmaan osaisin, mutta minua ei yleensä huvita). Siksi leivonnassa "mitä yksinkertaisempi, sitä parempi" -ohje on mun juttu ja tätä kakkua yksinkertaisempaa saa kyllä hakea. En ole kertaakaan epäonnistunut tämän tekemisessä, en usko, että se on edes mahdollista! Kakku ei ole ällömakea ja se maistuukin meillä parhaiten viikonloppuaamuna, jolloin on välillä kiva syödä aamupalalla pieni pala herkkua. Koska kakussa ei ole rasvaa, se tuntuu jopa muka vähän "terveelliseltä", vaikka ei sitä tietenkään ole tuon sokerimäärän takia. No, parempi tämä tietenkin, kuin iso pala juustokakkua! Ja hei, ne jotka kaipaavat gluteenittomia herkkuja, tämähän sopii teille tosi hyvin, kunhan vaan ei vuoraa kakkuvuoka korppujauhoilla.


Mantelikakku

4 kananmunaa
150 g sokeria
200 g mantelijauhetta 
(Pirkka-merkki sopii tähän parhaiten, on just sopivan karkeaa)

Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. 
Voitele kakkuvuoka voilla ja korppujauhoilla tai vuoraa se (voilla voidellulla) leivinpaperilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Mitä kuohkeampi, sen parempi! Sekoita joukkoon mantelijauhe ja kaada seos kakkuvuokaan. 

Paista uunin keskitasolla 30-35 minuuttia.



Siinä, maailman yksinkertaisin kakkuohje! Oltiin eilen niin täynnä tortillojen jälkeen, että kukaan ei jaksanut syödä kakkua illalla, mutta aamulla tämä maistui ihan älyttömän hyvältä.

Tämä lauantai ei mene perinteiden mukaan ihan täysin lörsöten, koska pitää lähteä kylille hoitamaan muutama asia. Koitan metsästää semmoisen liikuteltavan vaatetangon vaatehuoneen siivouksen avuksi. Mun vaatehuone pysyy yleensä järjestyksessä aika hyvin ja siltä se näennäisesti nytkin näyttää, mutta totuus on ihan toinen. Mulle on vaivihkaa kertynyt liikaa vaatteita ja nyt on tultu siihen tilanteeseen, että tangot ja hyllyt ovat niin täynnä tavaraa, että en sieltä enää löydä mitään. Tajusin just, että olen kulkenut muutamassa samassa asussa nyt pari kuukautta, koska en ole saanut aikaiseksi käydä vaate(helvettiä) läpi, enkä edes muista mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy. Huomenna siis Operaatio Vaatehuone: käyn vaatteet läpi yksi kerrallaan, viikkaan pinoon ja hyllyyn kaikki kotivaatteet, ripustan tangolle kaikki työvaatteet ja armottomasti heitän isoon säkkiin kaiken sen, mitä en enää käytä tai mikä ei vaan enää miellytä. Olen surkea kirpparimyyjä, mutta nyt taitaa olla sen aika, veikkaan, että tuo säkin sisältö tulee olemaan sen verran iso.

Tänään kuitenkin kauppareissun jälkeen tortillan jämät lounaaksi ja sitten uuden, mielenkiintoisen kirjan pariin. Syksyn kaksi todella rankkaa ja täyttä jaksoa ovat nyt ohi ja kunhan koeviikko on hoidettu, mulla alkaa ihanan kevyt ja helppo jakso. Olen tästä ihan hirveän huojentunut, syksy on ollut vähän liiankin työntäyteinen ja ajatus siitä, että parin viikon kuluttua pääsen välillä menemään jumppaan tai kävelylenkille keskellä päivää, tuntuu ihan älyttömän ihanalta! Jospa vihdoin saisin säännöllisen liikunnan takaisin päivärutiineihin...

Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu? 💗

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

YHDELLÄ SANALLA

Blogimaailmassa on kiertänyt hauska "yhdellä sanalla" -haaste, johon minäkin päätin tarttua. Mutta tiedättekö mitä - ei pysty!! Idea haasteessa on se, että siihen vastataan suhteellisen spontaanisti, sen kummempia miettimättä. YHDELLÄ SANALLA??? En kykene, en vaikka miten yritän. Olen siis nyt päivätolkulla tota vääntänyt ja päätin vihdoinkin luovuttaa. En ole yhden sanan nainen, vaikka aseella uhattaisi.

On aika hupaisaa, että olen päätynyt opettajaksi. Siis työhön, jossa saan rahaa lempiharrastuksestani - puhumisesta! Olen koti- ja kaveripiirissä ihan legendaarinen tapaus siinä, että en pysty antamaan yhtäkään pientä ohjetta, kertomaan yhtäkään lyhyttä tarinaa tai kommentoimaan yhtäkään asiaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Mieheni ei edes yritä enää, vaan varaa aina vähintään 15 minuuttia aikaa, jos kysyy multa yhtään mitään. Ja kelatkaa - opettajan työhön just kuuluu toi, että asiat pitää pohjustaa, selittää ja perustella kaikilta eri kanteilta. Vähänkö siistii! Kuka enää edes haluaa puhua kotona, kun saa puhua töissä?


Joo, se haaste. Siinä oli niin monta kohtaa, joihin oli ihan täysin mahdotonta vastata yhdellä sanalla. Puolisosi? Äitisi? Isäsi? Unelmasi? Pelkosi? Just joo, saan jokaisesta sanasta vähintään neljä blogipostausta aikaiseksi. Yhdellä sanalla - hahhaaah!!!!!!!

Olen ollut pienestä pitäen tämmöinen. Muistan selvästi hetken, jolloin isäni lupasi minulle jonkun juuri silloin haluamani asian (joku tavara se oli), jos olisin viisi minuuttia hiljaa. Istuimme junassa matkalla johonkin, en muista mihin, enkä sitä, mitä halusin. Mutta se oli joku iso juttu, jotain mitä halusin ihan älyttömän paljon. Arvatkaa vaan sainko sen? No en! Viisi minuuttia hiljaisuutta oli mulle äärettömän pitkä aika, mahdottomuus. Olen aikuisena muistellut tuota tapausta huvittuneena ja ajatellut, että isäni säästi tuolla keinolla rahaa - ei silloin 70-luvulla ollut ylimääräistä rahaa ostella kaikkea mahdollista, mitä lapset halusivat. Vasta nyt kun, itselläni on samanlainen puhekone täällä kotona, tajuan isäni pointin - hän olisi ihan oikeasti halunnut istua junassa edes sen viisi minuuttia hiljaa. Ja on tämä ihan kätevä säästökeinokin tuommoisen puheripulia sairastavan lapsen kanssa! Mistä lie sekin geeninsä saanut...? 😂

Yhdellä sanalla? Miten te siihen pystytte?

Kivaa päivää kaikille 💗


maanantai 13. marraskuuta 2017

LAIHDUTTAMINEN ON MUUTAKIN KUIN RUOKAVALIOTA JA LIIKUNTAA

Vielä kerran tällä teemalla, ensi kerralla sitten siitä, missä mennään tällä hetkellä. Edellisissä jutuissa (käy lukemassa osa1. ja osa 2.) kirjoitin niistä isoista ja tärkeistä muutoksista, joiden avulla muutin elämäntapojani. Tällä kertaa niitä vähän pienempiä juttuja, jotka kuitenkin ovat todella tärkeitä laihduttamisen ja varsinkin sen tiputetun painon hallinnan suhteen. Varsinkin ensimmäinen eli uni.

Lisäsin unen määrää. Merkittävästi. Ja vaikka nyt kirjoitankin unesta täällä "vähän vähemmän tärkeiden juttujen parissa", niin täytyy kyllä sanoa, että se saattaa olla yksi niistä tärkeimmistä muutoksista, mitä tein. Entisestä ilta- ja yökukkujasta tuli aamuvirkku - muutos, joka edelleen hämmästyttää mua tosi paljon, mutta mikä on tuonut ihan valtavasti hyvinvointia, jaksamista ja ihan uudenlaista energiaa mun elämään. Priorisoin unen nykyjään ruuan lisäksi ihan ykköseksi, asiaksi, josta en tingi. Tämä(kään) muutos ei varsinaisesti lähtenyt liikkeelle tietoisesti. Muutama vuosi sitten syksyn ja pimeyden koittaessa huomasin olevani iltaisin ihan älyttömän väsynyt. Siis rättipoikkiuupunut ja ajattelin vaan koko illan sitä hetkeä, että pääsen nukkumaan. Silti vanhasta tottumuksesta kukuin ylhäällä myöhään ja olin taas seuraavana päivänä entistä väsyneempi. Sitten yhtenä iltana vaan "luovutin" ja menin nukkumaan yhdeksän aikoihin. Jösses mikä muutos jo yhdessä yössä! Heräsin seuraavana aamuna pirteänä ja olin koko päivän ajan energinen ja hyvällä tuulella. Ei tarvittu mitään ydinfysiikkaa sen oivaltamiseksi, että tarvitsen unta noin kahdeksan tuntia voidakseni hyvin. Tämän tavan muutin kertaheitolla ja edelleen menen nukkumaan ennen kymmentä. Joskus viikonloppuisin saatan valvoa myöhempään, mutta aika usein silloinkin sänky huutaa aikaisin. Enkä koe, että olisin joutunut luopumaan yhtään mistään tämän tavan myötä. Tai no, lukeminen arkisin on ainoa asia, mikä on jäänyt, koska en yksinkertaisesti pysty laskemaan hyvää kirjaa käsistäni riittävän aikaisin. Niinpä rakkain harrastukseni painottuu nykyjään viikonloppuihin ja loma-aikaan. Mutta se on pieni hinta siitä, mitä olen riittävällä unella saanut.

Kuva täältä
Lisäksi aamutunnit saattavat olla suorastaan maagisia, jos sattuu nousemaan sängystä oikealla jalalla: kun muut vielä nukkuvat, saan aikaiseksi ihan hirveän paljon. Kirjoittaminen sujuu kuin unelma, saan lyhyessä ajassa uudistettua jonkin oppitunnin materiaalit tai ihan vaan käytyä läpi päivän/viikon to do -listan. Vielä kun saisin näihin aamuihin lisättyä aamujoogan, olisin ihan valtavan onnellinen ja se onkin yksi tämän hetken tavoitteistani. Kun tämän juttusarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin listasta, neuvoin kirjaamaan siihen myös tavoitteet. Mihin haluaisit päästä? Mun tavoitelistalla yhtenä asiana lukee aamujooga. Ihan vaan semmoinen lyhyt, alkuun 15 minuutin hetki, joka vetreyttäisi ja herättelisi jäykkää ja vielä vähän unista kehoa. En yhtään panisi pahakseni, vaikka tuokio venyisi vähitellen puolen tunnin mittaiseksi, mutta tässä(kin) asiassa pitää aloittaa pienesti ja vaatimattomasti. Edes 15 minuuttia!

Makeat herkut ja karkki/suklaa eivät olleet mulle nuorempana mikään ongelma. Saatoin silloin tällöin syödä niitä, mutta harvemmin. Elämänmuutoksen aikoihin havahduin kuitenkin siihen, että olin muuttunut ja mulla saattoi olla monta viikkoa putkeen sellaisia päiviä, että söin joka päivä karkkia. En mitään kauheita määriä (en ole koskaan kyennyt esim. suklaalevy-övereihin), mutta kuitenkin - joka päivä! Tälle tein stopin ihan kertaheitolla ja olin pitkään ilman karkkia. Viikonloppuisin tein kyllä välillä jonkun hyvän jälkiruuan, mutta raivasin kaikki karkkivarastot kotona roskikseen ja lopetin karkin ostamisen kaupasta. Ruuan jälkeisen makeanhimon rupesin tyydyttämään esim. parilla kuivatulla (luomulaatuisella) aprikoosilla, pienellä määrällä rusinoita tai jääkaappikylmillä viinirypäleillä. Karkkihimoni hävisi näillä konsteilla aika nopeasti ja pystyin jonkin ajan kuluttua siirtymään yhteiseen karkkipäivään lapsen kanssa.

Kuva täältä

Riittävä veden juonti. Tämä ei ole onneksi ollut mulle koskaan ongelma, olen aina juonut paljon vettä päivän mittaan. Asiaan kannattaa kiinnittää huomiota, koska iltapäivän pieni nälän tunne ja varsinkin väsymys johtuvat usein siitä, että elimistöä ei ole nesteytetty tarpeeksi. Kiinnitä tähän huomiota! Jos et tykkää vedestä - ööh, nyt tekisi mieli sanoa miten niin et tykkää? tai pakota itsesi tykkäämään!, mutta eihän se toimi. Mausta vesi esim. sitruunalla, mintulla tai kurkkuviipaleilla (kokeile ihmeessä, kuulostaa hassulta, mutta toimii yllättävän hyvin). Ihan rehellisesti sanottuna, olen kyllä sitä mieltä, että pientä pakottamistakin pitää kyllä joskus harrastaa! Jos siis olet sitä mieltä, ettet pysty juomaan vettä, niin tee se ensin vaikka vähän väkisin. Pieni lasi kerrallaan, säännöllisesti vaikka tunnin välein (laita puhelimeen hälytys, jos et muuten muista). Lupaan, että kun jonkun aikaa sinnittelet, alat huomata eron olossasi.

Kuva täältä

Lopetin leivän ja pastan syömisen lähes kokonaan. En varsinaisesti demonisoi kumpaakaan, mutta olen vaan huomannut, että niiden syöminen ei sovi mulle. Varsinkin voileivät iltapäivän välipalana suistavat koko loppupäivän ja illan ihan raiteiltaan; olen niiden jäljiltä väsynyt, turvonnut, eikä iltaruoka enää maistu. Rakastan tuoretta, rapeakuorista maalaisleipää ihan älyttömästi ja syön sitä kyllä välillä esim. linssikeiton kanssa, mutta perinteinen voileipä päällysteineen on mun lautasella nykyjään aika harvinainen juttu. Niin ikään kaikki ihanat pastaruuat, joita niitäkin kyllä rakastan, eivät kovin hyvin sovi mulle ja teenkin niitä yleensä vain viikonloppuisin. Eli silloin, kun ruuan jälkeen on mahdollista ottaa päiväunet!

Loput eivät enää varsinaisesti liity niinkään laihduttamiseen, vaan enemmän hyvinvointiin ja yleiseen jaksamiseen ja elämänlaatuun. Jotka kyllä tietenkin heijastuvat siihen, jaksatko ja viitsitkö laihduttaa, että sikäli kyllä tosi tärkeitä asioita.

D-vitamiini. En oikein usko, että meidän kannattaa kauheasti syödä kalliita vitamiineja purkista, kun saman vaikutuksen saa aikaiseksi syömällä terveellistä, monipuolista ja puhdasta ruokaa. Toki hyvälaatuinen monivitamiinivalmiste ei haittaa ketään ja erilaisilla ravintolisillä voi saada merkittäviäkin parannuksia hyvinvointiinsa. Syön itse säännöllisen epäsäännöllisesti monivitamiinitabletin, mutta D-vitamiinista en tingi. Kun silloin muutama vuosi sitten meinasin nujertua pimeiden kuukausien aiheuttaman väsymyksen alle, aloin nukkumisen lisäksi syömään D-vitamiinia (mutta vasta seuraavana syksynä). Tarvittavasta määrästähän ollaan kahta mieltä. Itse syön 100 mikrogrammaa päivässä ja lisäksi meillä syödään lohta 1-2 kertaa viikossa. Silti oma verinäytteestä mitattu D-vitamiinitasoni on vain juuri ja juuri suositusten alarajan yläpuolella. Ainakin siis oman kokemukseni perusteella hyvin alhainen annos ei ole riittävä. Uni ja D-vitamiini yhdessä ovat vaikuttaneet ihan selvästi siihen, kuinka hyvin pärjään tämän pimeän vuodenajan. Tiedän tämän siitä, että ensimmäisenä rankkana talvena lisäsin pelkästään unta, seuraavana talvena olin ottanut jo syksyllä mukaan myös ison deen ja muutos oli merkittävä edelliseen vuoteen verrattuna!

Kaikesta unesta, monipuolisesta ravinnosta, D-vitamiinista ja vaikka mistä huolimatta olen toki välillä ihan rättipoikkiväsy kun tulen kotiin. Tekisi mieli heittäytyä sohvalle, syödä suklaata ja vaan möllöttää loppuilta. En kuitenkaan sitä (yleensä) tee, vaan aloitan heti ruuan laittamisen (ja mahdolliset omat koulutyöni seuraavaa päivää varten). Tämä on välillä todella vaikeaa, mutta sitkeästi pidän tästä tavasta kiinni. Haluan saada itse tehdyn ruuan pöytään joka päivä. Tai edes osittain itse tehdyn; vaikka söisimme jotain puolivalmista, niin salaatin pilkon kuitenkin. Ja pakkaan seuraavan päivän eväät. Lepään vasta, kun olemme syöneet, koska jos noudatan sitä sohvalle pötkähtämisen halua heti kotiin tultuani, en yleensä enää pääse siitä ylös. Tämäkin on loppujen lopuksi tottumuskysymys, yleensä menen tän asian suhteen niin autopilotilla, ettei asiaa tarvitse edes miettiä. Sitten joskus harvoin annan väsymykselle periksi, enkä tee koko iltana mitään. Sekin pitää itselleen sallia ja niitä iltoja varten pakkasessa kannattaa olla valmiita annoksia, jotka voi heittää mikroon. Ja salaatti saa noina iltoina olla yksi kuorittu porkkana. Mutta yleensä tämmöinen täydellinen lörsöilta sitten kostautuu seuraavana päivänä...

Koska hyvä päivä alkaa jo edellisenä iltana. Olen ottanut tavaksi tehdä kaiken mahdollisen aamuun liittyvän valmiiksi jo edellisenä iltana. Järjestän keittiön niin, että aamulla ensimmäinen näkemäni asia ei ole tiskivuori. Laitan omat ja lapsen vaatteet valmiiksi illalla, pakkaan oman laukun valmiiksi ja varmistan, että lapsi tekee saman. Katson kalenterista, onko seuraavana päivänä koulukuvaus, luistelua tai jotain muuta, mitä varten tarvitaan varusteita tai muuten vaan varustautumista. Lataan kahvinkeittimen valmiiksi ja pilkon hedelmät smoothieta varten tehosekoittimen kannuun. Kaikki nämä ovat pikkujuttuja, joiden tekemiseen illalla menee vain hetki, mutta jotka tuntuvat aamulla loputtoman pitkiltä ja monimutkaisilta operaatioilta. Kiireen tunne aamulla on ihan kauhea ja jättää epämukavan fiiliksen koko päiväksi. Siksi nousen aina aikaisemmin, kuin pitäisi - haluan, että aamu on kiireetön ja rauhallinen, enkä myöskään halua hoputtaa lasta aamuisin. Kun menee riittävän aikaisin nukkumaan, myös aikaisemmin herääminen onnistuu.

Kuva täältä


Nämä viimeiset kohdat ovat juuri niitä rutiineja, joista olen maininnut jo aikaisemminkin. Välillä arkena aika hankalia ja vaikeita toteuttaa, mutta kun niistä on tullut tapa, ei niitä kauheasti joudu miettimään. Ilman näitä rutiineja arkiruokailu olisi meillä usein ihan retuperällä ja aamut olisivat yhtä korkeaa stressipiikkiä heräämisestä lähtöön. Ja se tunne illalla ruuan jälkeen, kun voi hyvällä omalla tunnolla pötkähtää sohvalle katsomaan telkkaria tai lukemaan kirjaa tietäen, että keittiö on siivottu, seuraavan aamun hommat laitettu valmiiksi ja kalenteri on selvillä - se tunne on vaan niin ihana!

Näiden kolmen tekstin ohjeilla onnistuin pudottaa painoani ja muuttaa elämääni huomattavasti paljon aikaisempaa aktiivisemmaksi ja energisemmäksi. Oliko muutos pysyvä? Oli ja ei. Monta juttua jäi osaksi arkea, enkä niitä joudu enää edes miettimään. Osa kuitenkin unohtui ja lipsuin vanhoille, huonoille tavoille. Näiden korjaaminen oli koko tämän juttusarjan aloittamisen idea; halusin kirjata kaiken oleellisen ylös ja niin muodostuneen listan kautta nähdä, missä kohdissa pitää taas tehdä ryhtiliike. Siitä lisää ensi kerralla!

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille 💗

perjantai 10. marraskuuta 2017

OPEN PÄIVÄ

Arki on ihanaa. Oma arki kuitenkin usein tuntuu aika tylsältä ja sellaiselta Päiväni murmelina -elämältä, kun taas muiden normipäivät kuulostavat mun mielestä aina ihan hirveän kiehtovilta. Nakit ja mutsi ja Valeäiti kirjoittivat just postaukset omasta arjestaan ja kun noiden päälle vielä luin Annan jutun opettajan päivästä, innostuin kirjoittamaan omasta, ihan tavallisesta päivästäni lukion opettajana. Monella on se käsitys, että opettajat vaan piipahtavat koululla viettämässä lyhyen päivän, jonka jälkeen vapaa-aikaa on tolkuttomasti. Ja senhän voi käyttää vaikka odotellen sitä pitkää kesälomaa...

Klo 5.15

Herään, raahaudun autopilotilla suihkuun, napsautan kahvinkeittimen päälle ja hurautan smoothien. Syön aamupalan samalla kun odottelen ärsyttävän hitaan tietokoneen käynnistymistä. Haluaisin hetken kirjoittaa blogitekstiä, mutta kurkkaan ensin wilma-viestit, joita opiskelijat lähettävät yleensä myöhään illalla (ja yöllä!). Vastailen viesteihin kahvia juoden. "Kyllä, voit tietenkin olla tunnilta pois, jos sulla on hammaslääkäri, mutta ei, en laita erikseen sulle viestiä läksyistä. Ne löytyvät sieltä tuntimerkinnöistä". "Autokoulu ei kyllä oikeasti ole syy olla tunnilta pois, mutta ok..." Tekisi mieli vähän äristä aiheesta, mutta en jaksa heti aamusta. Yksi opiskelija ilmoittaa palauttaneensa kaksi kuukautta myöhässä olevan kurssityön sähköiseen palautuskansioon, mutta en löydä sitä mistään. Käytän 15 minuuttia sen etsimiseen, kunnes lähetän opiskelijalle viestin, että lähettää sen mulle sähköpostiin.

Kurkkaan päivän lukujärjestyksen läpi ja mietin pikaisesti tunnit läpi. Huomaan, että yksi päivän tunneista on sellainen, mihin mulla on ollut tarkoitus tehdä uutta materiaalia jo ties miten pitkään. En ehdi nyt aamulla aloittaa, mutta klikkaan itseni lukemaan Agenda 2030 -tekstejä. Uppoudun niihin niin, etten huomaa ajan kulumista ja tajuan, että kello on jo niin paljon, että pitää aloittaa "oikeat aamutoimet". Muistan, että mun oli tarkoitus korjata aamulla yhdet pistarit. No, korjaan ne tänään hyppytunnilla!

Klo 7.00

Herätän lapsen, teen hänelle aamupalan, meikkaan ja puen. Vien lapsen kouluun ja ajan itse työpaikalle. Vielä tähän aikaan on sentään hämärää, mietin kauhulla sitä, että parin viikon kuluttua tähän aikaan on jo pilkkopimeää.

Klo 8.10

Päivä alkaa tiimipalaverilla, jossa käydään läpi sähköisiin kokeisiin liittyviä käytännön asioita ja uusia sovelluksia. Masentaa, kun kuuntelen nuorempien kollegoiden esityksiä uusista kätevistä sähköisistä työkaluista, joilla voi teettää pistareita. Mulla on tekemistä jo sen kanssa, että pysyn kärryillä isoissa, pakollisissa jutuissa - en mitenkään enää kykene sisäistämään kaikkia miljoonaa uutta sähköistä sitäsuntätä. Mietin, kuinka monta vuotta mulla on eläkkeelle jäämiseen. Jotain 17 - okei, tota korttia ei voi käyttää. Alistun ja lataan koneelle pari sovellusta, tutustun niihin sitten joskus. Muistan ne pistarit.

Klo 9.40

Mulla on hyppytunti ja päätän korjata pistarit ja sen jälkeen valmistella sitä tuntia, mihin aamulla luin aineistoa. Käyn ensin opehuoneessa ja jään suustani kiinni kollegan kanssa. Kello on 10.15 kun pääsen työpöydän ääreen ja kurkkaan ihan vaan nopeasti pari kivaa blogia, ennen kuin aloitan niiden pistareiden korjaamisen. Klo 10.55 huomaan, että hyppytunti on ohi. Ei hitto, ne pistarit! Lähden opehuoneeseen syömään lounaseväitä.

Klo 11.40

Ihana ykkösvuosikurssilaisten ryhmä pöllähtää luokkaan. Innostumme tunnilla puhumaan tulevaisuuden geenitesteistä, -ruuasta ja -hoidoista. Aihe ei varsinaisesti liity päivän tunnin otsikkoon, mutta eihän näiden innostusta voi latistaa! Tykkään itsekin kaikista geenijutuista, joten annan mennä ja mietin, että otan opetussuunnitelman aikataulua kiinni sitten ensi tunnilla. Välitunti alkaa ja yksi opiskelija jää juttelemaan lääkishaaveistaan. Mietimme, mitä kursseja ja missä järjestyksessä hänen tulisi suorittaa ja mitä kaikkea niihin lääkiksen pääsykokeisiin tarvitaankaan.

Seuraavan tunnin opiskelijat valuvat jo luokkaan. Tajuan, että mulla on kauhea pissahätä, mutta menen sitten seuraavalla välkällä. Nämä ovat väsyneitä abeja, joita ei saa keskustelemaan edes aseella uhaten. Yritän innostaa ja haastaa porukkaa, mutta vastassani on 30 tylsistynyttä silmäparia, joista kaikista näkee, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Yksi viittaa ja innostun; jollain on mielipide! Kysyy saako mennä vessaan... Hitto, muakin pissattaa ihan älyttömästi edelleen. Joo, mene vaan. Ei sitten keskustella, ottakaa vihot esiin ja tehdään muistiinpanoja. Lopputunti on niin tylsä, että meinaan nukahtaa itsekin. Päästän porukan pois tunnilta 5 minuuttia etuajassa, jotta ehdin sinne vessaan. Paitsi että muistan, että seuraavalla tunnilla on laborointia ja kaikki tarvikkeet pitää laittaa valmiiksi. No, käyn vessassa sitten kun koulu loppuu.

Laborointitunti menee kivasti, opiskelijat tutkivat mikroskoopeilla omia solujaan ja ovat ihan innoissaan. Että mä rakastan tätä työtä! Mutta nyt mun on kyllä ihan pakko lähteä sinne vessaan, odottakaa, mä tuun takaisin ihan pian. Kukaan ei edes huomaa, että olin hetken poissa. Kun tulen takaisin, joku on keksinyt kaivaa navastaan soluja tutkittavaksi. Yritän selittää, että se mitä mikroskoopissa näkyy ei ole soluja, vaan napanöyhtää. Ei usko, vaan ottaa kännykällä kuvan "napasoluista", jotka haluaa näyttää kotona äidille. Okei, no ehkä ne sittenkin on soluja. Ihanan innostunut tyyppi ❤ On siinä äidillä illalla ihmettelemistä!

Klo 14.30

Päivä on ohi. Siivoan luokan, käyn kopiokoneella monistamassa huomisen tunnin tehtävämonisteet (koska sähköinen oppimisalusta ei toimi) ja hallintokäytävällä merkkaamassa pari arvosanaa kurssipäiväkirjoihin. Kolmen aikaan lähden koululta ja ajan kotiin kaupan kautta. Vessapaperi on loppu, mutta sen unohdan ja ostan vain omenoita ja maitoa. Muistan kotimatkalla ne pistarit, ne täytyy korjata heti kun tulen kotiin!

Klo 15.45

Kotona. Vaihdan verkkarit jalkaan ja pesen meikit. Lapsi tekee läksyjä ja pyytää multa apua matikan sanallisissa tehtävissä. Pähkäämme niitä yhdessä melkein 20 minuuttia, kunnes luovutan. Olen opiskellut matikkaa yliopistolla hetken aikaa, mutta en tajua neljännen luokan tehtäviä! Viiden minuutin kuluttua lapsi ilmoittaa, että tehtävät on tehty ja kysyy, saako pelata pleikkaa. Joo, pelaa vaan, mä teen vähän aikaa hommia. Innostun tekemään sen yhden tunnin materiaaleja uusiksi, mitä aamulla mietin. Jossain takaraivossa on päivän aikana kypsynyt idea, joka pitää nyt heti kirjata ylös ja tehdä siihen liittyviä tehtäviä, vaikka toi tunti seuraavan kerran onkin lukujärjestyksessä vasta keväällä.

Klo 18.30

Lapsi kysyy, saako ottaa kolmannen välipalan, kun on vähän nälkä. Tajuan, että olen täysin kadottanut ajantajun ja kirjoittanut tuntimateriaaleja yli kaksi tuntia. Suljen koneen ja siirryn äitihommiin. Siivoan keittiön, teen ruuan ja laitan aamusmoothien valmiiksi. Mies tulee kotiin ja kuuntelen toisella korvalla hänen kuulumisiaan. Muistan ne pistarit. Jaksaisinkohan korjata ne vielä ruuan jälkeen? Syömme, järjestämme keittiön yhdessä ja päätämme katsoa vähän aikaa Netflixiä. Lapsi avaa iPadin, hän on tänään ihan hunningolla. Lupaan, että huomenna teen hänen kanssaan koulun jälkeen jotain kivaa ja viikonloppuna mennään uimaan.

Klo 21.15

Väsyttää ihan älyttömästi. Teen lapselle iltapalan ja käyn peittelemässä hänet. Juttelemme hetken Suomen itsenäisyydestä ja sodasta Neuvostoliiton kanssa. Tajuan, etten muista historian tunneista juuri mitään ja tunnen itseni vähän hölmöksi. Ei olisi kannattanut lintsata lukiossa niin paljon! Lupaan huomiseksi kerrata asioita. Ei kuitenkaan nyt, koska ihan pakko mennä nukkumaan.

Klo 21.35 

Sammutan valot ja muistan ne pistarit. Ei jaksa enää, päätän valehdella opiskelijoille, että unohdin ne kotiin.

Klo 01.10

Herään huonoon omaantuntoon. Jatkan unia.

Klo 3.48

Herään uudestaan. Helvetin pistarit.

Klo 4.45

Nousen ylös ja korjaan ne pistarit. Siihen meni loppujen lopuksi 18 minuuttia.

Tänään on perjantai. Haen muuten ihan varmasti illaksi punkkupullon! Ensin kuitenkin käyn vähän piipahtamassa töissä.

Ihanaa viikonloppua kaikille arjen sankareille 💗




maanantai 6. marraskuuta 2017

TIKKA MASALA LINSSEILLÄ

Sen jälkeen kun lihaton lokakuu meni pöperöksi, meillä on syöty tosi paljon lihaa! En tiedä mikä "menkööt nyt samaan konkurssiin" -mentaliteetti muhun iski (vai onko vaan tehnyt mieli lihaa), mutta viikonloppuna alkoi taas vähän tökkiä. Perjantai-illan jauhelihakastike ja viimeistään lauantai-illan salamipizza saivat taas haikailemaan kasvisruuan perään ja mieleen muistui Viimeistä murua myöten -blogissa näkemäni Tikka Masalan ohje. Alkuperäinen resepti tehdään kikherneistä, mutta jostain syystä en ole niiden kova fani (paitsi hummuksessa!), joten vaihdoin kikherneet valmiiksi kypsennettyihin punaisiin linsseihin ja voin kyllä suositella! Vähän olen muutenkin muokannut alkuperäistä ohjetta, joten kannattaa varmaan tutustua molempiin. Mausteita laitoin aika paljon enemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, niin teen yleensä aina, mutta toki jos olet epävarma keittiössä, niin kannattaa aina aloittaa ohjeen tarkoilla maustemitoilla. Niitä voi sitten lisäillä maun mukaan loppuvaiheessa.


Tikka Masala linsseillä

2 keskikokoista sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 paprika
1/2 - 1 punainen chili (maun mukaan)
2 tl raastettua inkivääriä
öljyä paistamiseen
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterijauhetta
½ tl kurkumaa
½ tl kanelia
1 tl paprikajauhetta
1 tl garam masalaa
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 dl punaisia linssejä
1 tlk valmiiksi kypsennettyjä punaisia linssejä (Go Green)

2 dl kaurakermaa chilillä (Planti)
  suolaa, mustapippuria, sokeria

Kuori ja hienonna sipulit, paprika, valkosipulinkynnet ja chili. Lisää pannulle öljyä ja kuullota sipuleita ja paprikaa muutama minuutti. Lisää valkosipuli, chili ja raastettu inkivääri, sekä kaikki kuivat mausteet. Paista pari minuuttia. 

Lisää tomaattipyre, tomaattimurska, huuhdotut ja hyvin valutetut linssit sekä kypsentämättömät linssit. Mausta suolalla ja mustapippurilla, lisää myös ripaus sokeria taittamaan tomaattimurskan happoja.

Anna hautua miedolla lämmöllä vähintään puolen tunnin ajan. 
Lisää loraus vetta, jos vaikuttaa siltä, että kastike on liian kuivaa.
Lisää joukkoon kaurakerma. 
(Minä hauduttelin tämän jälkeen vielä melkein tunnin verran, minkä jälkeen kastike ehti jäähtyä kattilassa pari tuntia huoneenlämmössä, jonka jälkeen vielä kertaalleen kiehautin sen kun rupesimme syömään.)

Tarjoa riisin ja mieluisan salaatin kanssa. 
Meillä tällä kertaa superyksinkertaisesti punakaaliraastetta; ihan parasta kausiruokaa, jos multa kysytään!


Tämän kylkeen olisi sopinut naan-leipä tosi hyvin, ehkäpä sitten ensi kerralla. Ohjeesta tulee melkoinen määrä ruokaa, mutta tämä sopii oikein hyvin pakastettavaksi annosrasioissa.

Lisäsin muuten tunnisteisiin hakusanan "linssit", koska vaikuttaa siltä, että näitä reseptejä tänne tulee kasvisruuista eniten. En vielä kuitenkaan ehtinyt käydä lisäämässä sitä vanhoihin ohjeisiin, koitan muistaa kertoa sitten, kun saan sen tehtyä. Aika moni, jonka maha ei siedä palkokasveja, pystyy kuitenkin syömään linssejä. Niistä saa ihan älyttömän helpolla (ja halvalla) todella monipuolisia kasvisruokia, joten suosittelen seuraamaan näitä linssireseptejä, jos kaipailet vinkkejä ja inspiraatiota kasvisruokakokkailuun. Linssit ovat myös hyvin neutraali raaka-aine, joilla saa nirsoja lapsiakin totutettua kasviruokiin suht helpolla!

Mulla roikkuu sitkeästi pieni ärsyttävä flunssanpoikanen, mutta yritän aktiivisesti unohtaa sen ja koitan jaksaa mennä tänään joogaan parin viikon tauon jälkeen. Kroppa suorastaan huutaa venyttelyä ja kevyttä liikuntaa, vaikka vähän räkäinen onkin. Joogan voi onneksi ottaa just niin kevyesti, että pieni flunssa ei haittaa. Tämä kyllä ei taida olla mikään virallinen suositus, mutta kyllä kai sen itse pystyy arvioimaan, onko riittävän terve ihan kevyesti liikkumaan!?

 Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!💗

torstai 2. marraskuuta 2017

LAIHDUTTAMINEN - MITEN ONNISTUIN SIINÄ? (osa 2.)

Ennen kuin jatkan, haluaisin korostaa yhtä asiaa. Kaikki mitä nyt tulen kirjoittamaan ravinnosta, terveellisistä elintavoista ja laihduttamisesta, perustuu mun omiin kokemuksiin. Tämä on minun tarinani, ei kirjoitus siitä, mikä oikein tai välttämättä edes totta. Mikään kirjoittamani ei ole - eikä sen ole tarkoituskaan olla - absoluuttinen totuus, eivätkä mun vinkit ja ohjeet välttämättä sovi jollekin toiselle. Tämä on asia, missä ollaan menty tosi pahasti pieleen nykypäivänä! Se, että puuro riittää mulle aamupalaksi ei tarkoita sitä, että näin olisi kaikilla muillakin. Se, että leipä ei sovi mulle, ei tarkoita sitä, että viralliset ravitsemussuositukset olisivat väärässä. Ravinnon suhteen on mahdotonta löytää absoluuttisia totuuksia. Jos olisi, niin mehän kaikki söisimme terveyden näkökulmasta optimaalisella tavalla!

Luonnontieteilijänä olen aika kauhuissani seurannut lähivuosina tapahtunutta muutosta. Mukatieteet ja musta tuntuu -totuudet ovat alkaneet kukoistaa todellisen, oikean tieteen kustannuksella. Ihmiset uskovat mitä tahansa, jos se paketoidaan kivalta kuulostavaan pakettiin ja ollaan päästy tilanteeseen, missä osa ihmisistä uskoo Maan olevan litteä, pelottava määrä maailman väestöstä ei usko ilmastonmuutokseen ja rokotusvastaisuus on kasvava trendi. Ihan vaan muutamia mainitakseni.

Tiede ei ole uskon asia. Tiede on. Näin on myös ravitsemustieteessä. Tiede toki muuttuu ja kehittyy koko ajan, se kuuluu sen perusolemukseen, mutta esim. biologinen kiistaton tosiasia on, että ihmiselimistö tarvitsee tietyn määrän proteiineja, hiilihydraatteja, rasvoja, vitamiineja sekä hiven- ja kivennäisaineita. Niitä tarvitaan solujen rakennusaineiksi ja solun toiminnan ylläpitämiseen. Elämä on sarja solussa tapahtuvia kemiallisia reaktioita ja jos näille reaktiolle ei ole oikeita raaka-aineita oikeissa suhteissa, solu ei toimi - silloin myöskään meidän keho ei toimi. Mutta se, mikä määrä esim. hiilihydraatteja sopii kullekin ihmiselle, on yksilöllistä. Se, että huomaa jonkun tietyn ruokavalion sopivan itselleen, ei muuta sitä tieteelliseksi tosiasiaksi. Olkaa siis tarkkoina, kun luette aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja blogikirjoituksia. Jos joku julistaa jotain oppia liikaa, kannattaa heti olla vähän varautunut! Timo Kettunen kirjoitti tästä just mainion artikkelin Hesariin, kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa!

Mutta nyt asiaan. Yksi muutos kerrallaan, tähän jäin edellisessä kirjoituksessani (voit käydä lukemassa sen täältä).Tämä on varmasti tärkein asia, mihin kannattaa panostaa, jos on tarvetta elämäntapojen muuttamiselle tai laihduttamiselle. Jos yrität muuttaa edes kahta asiaa kerrallaan, onnistumisen todennäköisyys laskee merkittävästi - saatikka sitten, jos kertarysäytyksellä päätät muuttaa kaiken ensi maanantaista lähtien. Aika tuttua varmaan monelle, vai?

Kuten viimeksi kirjoitin, mun eka muutos oli liikunnan aloittaminen ja kun huomasin (vähän vahingossa) laihtuvani sen myötä, aloin muuttaa ruokavaliotani. En ihan tarkkaan muista, missä järjestyksessä asiat tapahtuivat, mutta nyt kun olen kirjannut näitä asioita ylös, huomaan, että sain muutettua todella monta asiaa ja ilokseni olen myös todennut, että suurin osa näistä ruokaan liittyvistä muutoksista on jäänyt elämääni. Niistä on tullut tapoja ja rutiineja, mikä myös on ihan hirveän tärkeää. Jos joudut taistelemaan ja tekemään jokaisen jutun ajatuksella uudestaan ja uudestaan, riski sille, että jätät sen joku päivä tekemättä, on aika iso. Olemme mukavuudenhaluisia, eikä hampaat irvessä tekeminen ole kivaa. Eli keskity siihen, että tartut seuraavaan haasteeseen vasta, kun edellisestä on tullut rutiini.

Aamupalan merkityksestä puhutaan paljon ja varsinkin oma hyvinvointiguruni Kaisa Jaakkola (miehensä Jonin kanssa) korostaa aamupalan merkitystä päivän tärkeimpänä ateriana. No, me kaikki olemme yksilöitä ja vaikka ymmärrän (ja tavallaan myös allekirjoitan) Kaisan opit aamupalasta, ei se kuitenkaan itselleni ole se päivän tärkein ateria. Toiseksi tärkein kyllä, mutta mulla ehdoton ykkössija menee lounaalle. Jos tutustut Kaisan ja Jonin oppeihin (tai olet niitä jo lukenut), huomaat varmasti, että moni asia, mistä minäkin kirjoitan, löytyy ihan suoraan heidän blogeistaan ja kirjoistaan. En sen kummemmin ole näistä hyvinvointiaiheista kirjoittaessani viitannut heidän teksteihinsä, koska olen jo sisäistänyt monet asiat niin syvälle omiin tapoihini. Mutta haluan tässä yhteydessä sanoa tästä - lähes kaiken, mitä itse tiedän ja noudatan hyvinvointiin liittyen, olen oppinut Jaakkolan pariskunnalta. Suosittelen vahvasti, että käyt tutustumassa kaikkeen heidän kirjoittamaansa!

Niin, se aamupala. Nuorempana skippasin aamupalan kokonaan, mitä en nykyjään voi ymmärtää. Miten ihmeessä pääsin liikkeelle ja jaksoin lounaaseen asti? Huh... No, sitten monen vuoden ajan aamu alkoi kahvilla ja leivällä, mikä näin jälkikäteen ajatellen ei sopinut mulle ollenkaan. Olin kuitenkin niin tottunut leipäaamiaiseen, etten edes ajatellut asiaa sen kummemmin. Elämänmuutoksen myötä keksin kokeilla uudenlaista tapaa aloittaa aamu ja muutos on ollut todella positiivinen. Lähes kaikki hyvinvointiopit hehkuttavat proteiinin merkitystä aamupalalla, mutta sori vaan - ei sovi mulle ollenkaan. Olen kokeillut monta kertaa, mutta oloni on todella raskas ja tunkkainen koko päivän, mikäli syön esim. munakkaan aamulla. Joskus syön Valion Kreikkalaista jogurttia marjoilla ja myslillä (varsinkin kesällä, kun tarjolla on tuoreita marjoja), mutta kaikista parhaiten mun aamu alkaa smoothiella, kaurapuurolla ja pienellä määrällä cashew-pähkinöitä. Smoothie on mulla itse asiassa fruitie, koska teen sen aina pelkästään hedelmistä ja marjoista. Puuroa syön tosi pienen annoksen ja laitan siihen yleensä vain voisilmän, en oikein tykkää esim. marjoista puurossa. Lähiaikoina olen tykästynyt maapähkinävoipuuroon: sekoitan puuroon pienen määrän sokeritonta maapähkinävoita ja pilkon päälle puolikkaan banaanin. Nam!



Kaikkea mahdollista kokeilleena olen todennut, että tämä aamiainen sopii mulle parhaiten. Aina ei siis kannata noudattaa virallisia ja "oikeita" oppeja, vaan on tärkeää kuunnella omaa kehoaan ja toimia sen antamien neuvojen mukaan. Tietenkin jos kehosi kertoo sulle joka aamu, että tarvitset ison korvapuustin tai palan suklaakakkua, on syytä vähän keskustella sen kehon kanssa ja miettiä, onko se tässä asiassa oikeassa... :)

Viikonloppuaamuisin on joskus kiva herkutella croissantilla ja smoothiella <3
Aamupalani on sen verran pieni, että yleensä mulla ehtii tulla pieni nälkä ennen lounasta. Tästäkin ollaan montaa mieltä, mutta mua toi pieni nälän tunne ei yleensä haittaa. Jos se kasvaa liian suureksi, nappaan kourallisen pähkinöitä tai syön hedelmän, mutta yleensä pärjään hyvin lounaaseen asti. Ja nyt ollaan tärkeän äärellä - ainakin mulle lounas on ehdottomasti päivän tärkein ateria. Tästä olen kirjoittanut niin monta kertaa täällä blogin puolella, etten aloita samaa saarnaamista nyt tässä yhteydessä. Tunnisteella lounas löydät paljon kirjoituksia täältä blogin puolelta, kannattaa käydä lukemassa. Mitä tänään lounaaksi? -kirjoituksessa kirjoitan aiheesta tarkemmin!


Sitten erikoisen (?) jutun pariin. Lakkasin syömästä (arkena) ruokaa, jolla on joku nimi. Tämä kuulostaa varmaan tosi hassulta, mutta väitän tämän olleen yksi merkittävimmistä onnistumisen pilareista mun elämäntapamuutoksessa ja tämä on myös yksi niistä tavoista, jotka ovat jääneet elämään. Ruoka on aina ollut mulle ihan hirveän tärkeä asia ja olen kasvanut perheessä, jossa syötiin aina yhdessä itse tehtyä ruokaa. Silloin pari vuotta sitten kuitenkin tajusin, että joka kerta ruuan ei tarvitse olla valmis ruokalaji, vaan syömäni ateria voi hyvin koostua yksittäisistä, erillisistä komponenteista. Tämä nimittäin yllättäen pienensi annoskokojani merkittävästi. Ruuan ei myöskään joka kerta tarvitse olla makuhermoja hivelevä, tarkkaan harkittu kokonaisuus, vaan joskus voi tyytyä vähän vaatimattomampaan ateriaan. En suostu syömään pahaa ruokaa, siitä en tingi koskaan, mutta ei ruokailun aina tarvitse olla ravintolaillallista muistuttava elämys.

Tällä ruualla on nimi...

...tällä taas ei!
Uskon ja vannon perinteisen kotiruuan nimeen, älkää siis käsittäkö väärin. Mutta jos syön annoksen makaronilaatikkoa tai nakkikastiketta perunamuusilla, niin tulen syöneeksi huomattavasti enemmän kuin silloin, kun lautasella on pala lohta, keitetty kananmuna, puolikas avocado ja reilu kasa salaattia. Lisäksi oloni (varsinkin lounasaikaan) on huomattavasti parempi tällaisen "nimettömän" aterian jälkeen.




Itse asiassa olen huomannut, että tämä nimetön ruoka -periaate on hiipinyt isoksi osaksi mun ruuanlaittofilosofiaani. Tosi harvoin enää teen monimutkaisia ruokalajeja, nykyjään meillä syödään tosi simppelisti. Tämä aiheuttaa välillä päänvaivaa täällä blogin puolella; yhä harvemmin "kehtaan" kirjoittaa meidän arkiruokailusta, koska koen, että se on liian yksinkertaista ruokablogin aiheeksi. Mutta sitten taas toisaalta - juuri tämä on se "ilosanoma", mitä haluan Harkittuja herkkuja -blogin kautta julistaa: yksinkertainen ja simppeli toimii ja on hyvää! Viikonloppuna sitten voi kikkailla ja kokkailla enemmän.

Eli yksinkertaistin aterioitani, mikä samanaikaisesti johti niiden monipuolistumiseen. Lisäsin kasvisten määrää paljon, mukaan tuli avocado ja moni muukin aikaisemmin vähän vieraampi kasvis. Syö sateenkaari - tämä ohje todellakin toimii! Pienestä pitäen olen tottunut syömään salaattia ruuan kanssa, mutta nyt laajensin repertuaaria siitä perinteisestä jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkku -kombosta. Lisää lautaselle mahdollisimman paljon kasviksia, niitä joista tykkäät. Jos et tykkää parsakaalista, älä syö parsakaalia! Maailma on täynnä erilaisia kasviksia, juureksia ja vihanneksia, löydät niistä varmasti mieleisiä vaihtoehtoja, kunhan vaan uskallat kokeilla. Myös valmistustavalla on merkitystä: itse en esimerkiksi kauheasti tykkää keitetyistä porkkanoista. Niinpä en yleensä syö niitä, piste. Pilkon kuitenkin tosi usein lounasrasiaan mukaan raakaa porkkanaa. Sama pätee moneen muuhunkin kasvikseen.


Olen huomannut saman ilmiön myös lapsen kohdalla. Pidän ihan hirveän tärkeänä sitä, että oma lapseni oppii terveellisen ruokavalion perustan, jotta hänen ei sitten aikanaan aikuisena tarvitse kipuilla näiden samojen asioiden kanssa. Smoothie marjoista ja hedelmistä maistuu taatusti jokaiselle lapselle, mutta on turha väkisin yrittää tunkea ruohikolta maistuvaa vihersmoothieta naperon suusta alas. Meidän nuoriherra ei suostu syömään kaalilaatikkoa, mutta raakaa kaalia raasteena hän rakastaa. Porkkana ja kukkakaali eivät maistu keitettynä, mutta raakana hän napostelee niitä välipalaksi. Ananas tökkii, mutta omenoita hän voisi syödä kilotolkulla. Ja niin edelleen. Myös lasta ja hänen makutottumuksiaan pitää kuunnella ja kunnioittaa!

Yksi tärkeä muutos silloin muutama vuosi sitten oli se, että aloin syödä enemmän. Pointtina se, että söin joka kerta suhteellisen tasaisesti saman määrän ruokaa. Olen sitä vuosikertaa, joka on kasvanut aikuiseksi maailmassa, missä uskottiin "mitä vähemmän syöt, sitä enemmän laihdut" -mantraan. Välillä siis söin tosi vähän, välillä taas tosi paljon - aika tuttu tarina monelle (ainakin) mun ikäiselle naiselle. Aluksi muutos siis vaikutti siltä, että syön koko ajan enemmän kuin aikaisemmin, mutta todellisuudessa kyse oli määrien tasaantumisesta. Vaikea sanoa, oliko kroppani aikoinaan sillä kuuluisalla säästöliekillä, mistä nykyjään niin paljon puhutaan niiden ajoittaisten liian pienten annosten takia - voi olla, mutta mikäli oli, niin aika nopeasti se tilanne kyllä minun kohdallani purkautui.

Huh, kylläpä tätä tekstiä nyt tulee! Olisikohan taas aika vähän hengähtää ja jatkaa myöhemmin? Juttusarja siis jatkuu vielä, aiheesta tuntuu riittävän niin paljon kirjoitettavaa 😄

Moni varmaan on suunnitellut juhlistavansa Pyhäinpäivää hyvällä ruualla, hyvä niin! Nauttikaa myös jostain ihanasta jälkiruuasta ja muistakaa tehdä se hyvällä omallatunnolla. Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että jos suklaakakkupalasta tuntee huonoa omaatuntoa, sen kalorimäärä vähintäänkin tuplaantuu. Arkena on aika olla järkevä, viikonloppuisin on aika ottaa rennommin ja herkutella.

Aurinkoista loppuvikkoa kaikille 💗