tiistai 5. tammikuuta 2016

EI SE OLE NIIN VAIKEAA!

Ihan alkuun haluan painottaa, että tarkoitukseni ei ole tällä ja tähän aiheeseen liittyvillä seuraavilla teksteillä arvostella, eikä varsinkaan loukata ketään. Toivon ennemminkin, että herättäisin tällä ajatuksia ja mahdollisesti jopa saisin annettua jollekin teistä uusia ideoita syömisen suhteen. Toinen tärkeä muistettava asia on se, että nämä ovat vain ja ainoastaan omia ajatuksiani ja perustuvat huomioihin, joita olen tehnyt ruuan vaikutuksesta hyvinvointiin. Olen itse uudistanut ruokailutottumuksiani melko radikaalisti parin viime vuoden aikana ja sinä aikana lukenut valtavasti ravintoon ja hyvinvointiin liittyviä tekstejä ja kirjoja. En kuitenkaan ole ravitsemustieteilijä enkä lääkäri, joten missään tapauksessa kirjoituksiani ei pidä ottaa kirjaimellisina ohjeina tai absoluuttisina totuuksina. Olen kuitenkin koulutukseltani biologi, joten mitään ihan huuhaata en usko kirjoittavani, koska olen itse omaksunut vain ne opit, joita pidän tieteellisesti uskottavina ja luotettavina. Kaiken, mitä kirjoitan, olen itse kokeillut ja todennut minulle sopivaksi ja hyvää oloa tuottavaksi.

Ruuasta ja syömisestä on tullut nykyihmiselle kamalan vaikeaa! Tämä ihmetyttää minua päivittäin ja joskus myös huomaan sortuvani siihen, että arvostelen näitä "vaikeilijoita". Tämä ei tietenkään ole oikein, koska ongelmien taustalla on aina joku syy. Koitan muistaa sen, että olen itse etuoikeutetussa asemassa: olen oppinut ruuan valmistamisen taidon jo kotona ja saanut kokea sen, että ruoka on ollut monipuolista, ravitsevaa ja herkullista. Olen osa kokkaavien sukupolvien ketjua, minkä perinnön haluan siirtää myös omalle lapselleni. Näin ei tietenkään ole kaikkien kohdalla ja silloin on täysin ymmärrettävää, että keittiössä puuhailu tuntuu ydinfysiikkaakin haastavammalta tehtävältä.


Tietoa terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta löytyy nykyjään enemmän kuin koskaan. Ongelma on se, että osa tästä tiedosta ei ole "oikeaa" (lue: tieteellisesti luotettavaa) tai se on esitetty ehdottomana totuutena. Kenen tahansa on vaikea seuloa kaiken seasta luotettava totuus, varsinkaan jos ei hallitse alkeellisimpiakaan perustietoja ravitsemustieteestä ja ihmisen fysiologiasta. Mikä sitten ratkaisuksi? Yksinkertaisuus ja maalaisjärki - siinä kaksi peruspilaria, joiden varaan mielestäni jokainen pystyy rakentamaan omaa terveyttään tukevan elämäntavan. Nimenomaan elämäntavan, en halua puhua ruokavaliosta, koska se herättää heti ajatuksen rajoituksista ja tiukoista käskyistä.




"Grillatut lampaankyljykset ja tabouleh-salaatti lounaaksi, jättikatkaravunpyrstöt kreolilaisessa kastikkeessa päivälliseksi" - what!!?? Tällaisia (toki herkullisia ja ihania) ohjeita löytyy erilaisista elämäntapamuutos- ja laihdutuskirjoista, varsinkin hieman vanhemmista. Juu, onnistuu jos olet Madonna ja sinulla on kolme henkilökohtaista kokkia, mutta normiarjessa menee hieman haastavaksi. Vähän yksinkertaisemmatkin kirjat sortuvat mielestäni turhaan kikkailuun; joka päivälle on esitelty kaksi eri ruokalajia ja vieläpä niin, että kahta perättäistä päivää ei pysty toteuttamaan samoilla aineksilla. Menee ihan turhan monimutkaiseksi ja haasteelliseksi ja väitän, että JOS näitä valmiita ruokalistoja jaksaa/ehtii noudattaa, myös ruokahävikkiä tulee paljon. Eli kolmas peruspilari on suunnitelmallisuus - muutaman päivän ruokien valmistaminen kerralla helpottaa arkea, pienentää kauppalaskua ja vähentää ruokahävikkiä.
Näistä kolmesta aiheesta - yksikertaisuus, maalaisjärki ja suunnitelmallisuus - tulen kirjoittamaan ihan lähiaikoina. Toivon, että aiheet kiinnostavat ja antavat teille ideoita arkeen.


Tänään jännätään illalla lätkää!! Mukavaa tiistaita kaikille!

Emma <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit :) Kiitos kun jätät kommenttisi!