lauantai 8. huhtikuuta 2017

NAISEN ELÄMÄÄ





Olen aina vieroksunut - tai itse asiassa suorastaan kammonnut - voimakasta mies/nainen -vastakkainasettelua. Sitä semmoista kärjistävää, usein toista sukupuolta väheksyvää ja jopa halventavaa asennetta. Tiedättehän; "miehet ovat putkiaivoja" (mitä ne kyllä oikeasti ovat, mutta sekin on positiivinen ominaisuus, johon löytyy selkeä evolutiivinen selitys), "naiset ovat avuttomia", miehet sitä, naiset tätä, miehet sitä, naiset tätä.... blaablaablaa... Olen itse ollut aina naisellinen nainen, mutta kuitenkin semmoinen äijäluonne. Tykkään vaatteista ja "hömpästä", olen toivoton kanaemo ja hoivaaja, mutta samanaikaisesti ihan tolkuton rekkakuski esim. kielenkäytön suhteen. Vasta opettajan ammatti ja viimeistään äitiys saivat mut siistimään juttuni, mutta edelleen tykkään käydä salaa nurkan takana kiroamassa ja suorastaan herään henkiin, kun löydän jonkun samanlaisen naisen, jonka kanssa voi heitellä mautonta ja välillä jopa alatyylistä läppää.

Ihmiset, Kodittomia, Nainen, Katu

Kauneus, Lähikuva, Art, Kahvi, Muotokuva

Nämä kaksi puolta minussa ovat olleet aina olemassa ja olen aina vaalinut ja tykännyt tästä piirteestä itsessäni. Tosiasia kuitenkin on, tietenkin, että olen nainen ja mitä enemmän ikää tulee mittariin, sitä enemmän nuo naispiirteet nousevat pintaan. Ja tosiasia on myös se, että ikääntyvän naisen elämään kuuluu se hiljaa kuiskattu, pelkoa herättävä sana. Vaihdevuodet.

Paitsi että mä en kuiskaa sitä hiljaa, enkä häpeile asiaa. Ja olen aivan rakastunut tähän nykyaikaan ja siihen, kuinka asiasta saa puhua, eikä siinä ole mitään hävettävää. Esim. Hanna Sumari on monesti kirjoittanut blogissaan aiheesta riemastuttavan ja itkettävän rehellisesti. Mikään ei ole niin ihanaa kuin huomata, että en ole yksin näiden asioiden kanssa ja - mikä vielä parempaa - jollain menee vielä "huonommin" kuin minulla.

No, ei mulla mitenkään huonosti mene. Mutta onhan tämä ihan saatanallisen ärsyttävää (*tähän semmoinen itkunauruhymiö*). Tähän liittyy nyt tämän postauksen aloitus, miesten ja naisten ero. On niin totaalisen ärsyttävää ja raivostuttavaa seurata sivusta miehen rauhallista ja verkkaista ikääntymistä, kun samalla itse painiskelee tämän vuosituhannen pahimman murrosiän kanssa. Olen vielä onneksi välttynyt pahimmilta fyysisiltä oireilta eli estrogeenivaiheessa ei vielä olla, eikä pääni sisään ole vielä muuttanut raivopäähirviö. Mutta kyllähän näitä oireita kuitenkin piisaa. Kuumia aaltoja oli alkuvuodesta niin, että meinasin muuttaa Huippuvuorille. Mikä ei kyllä auttaisi, koska se helvetillinen kuumuus tulee sisältä. Onneksi ne loppuivat, mutta meikäläisen tuurilla palaavat heinäkuun hellejakson aikaan. Ikääntyminen näkyy tietenkin myös peiliin katsoessa, mutta siihen liittyvän kriisin olen onnistunut välttämään. Tai no, hah, en kyllä ole, mutta asia ei ole vielä varsinaisesti kriisiytynyt. Muhii kyllä mehukkaasti tuolla takaraivossa, mutta olen vielä onnistunut välttämään kriisin akuutin vaiheen (jälleen se semmoinen itkunauruhymiö).



Mutta voivoi tuota pääparkaa ja sitä myrskyä, joka siellä raivoaa. Mulla ei edes ole kokemusta murrosiästä, olin varmasti 1900-luvun tasaisin ja tasapainoisin teini. Mutta nyt, voi hyvää päivää!! Yhtenä aamuna katson itseäni peilistä ja mietin, että onpas siinä aika näpsäkkä 48-vuotias nainen, Toisena aamuna melkein itkettää, kun silmäpussit ja kaulaheltta ovat isommat kuin käsilaukkuni. Yhtenä aamuna hihkun riemusta lähteä tekemään rakastamaani työtä. Toisena aamuna mietin, että otan lopputilin ja starttilainan ja perustan sen aina haaveilemani aamiais- ja lounasravintolan. Yhtenä aamuna ajattelen, että maailma on aika upea paikka elää. Toisena aamuna lyyhistyn ilmastonmuutoksen, terrorismin ja vihaisten ihmisten aiheuttamasta masennuksesta. Yhtenä aamuna ajattelen, että elämää on vielä jäljellä yhtä paljon kuin sitä on takana. Toisena aamuna olen varma, että elämää ei ole jäljellä enää kuin hetki ja pelkään sitä, että en näe lapseni kasvavan aikuiseksi. Yhtenä aamuna olen varma siitä, että kirjoitan vielä sen kirjan, jonka kirjoittamisesta olen haaveillut koko elämäni. Toisena aamuna moitin itseäni typerästä taivaanrannan maalailusta ja pohdin, pitäisiköhän tänään edes imuroida. Yhtenä aamuna mietin, että jos nyt ryhdistäytyisin syömisen ja liikkumisen suhteen, voisin pukeutua 50-vuotisbileissä siihen ihanaan mekkoon. Toisena aamuna ajattelen, että turha tämän ikäisenä enää mitään on ruveta tekemään ja laihduttaminen muutenkin on epätrendikästä ja tyhmää. Yhtenä aamuna herään pää täynnä bloggausideoita. Toisena aamuna ajattelen, että ei tätä mun p**skaa blogia kuitenkaan kukaan lue, eikä siinä ole mitään selkeää punaista lankaakaan, joten mitä välii.

Kasvot, Nainen, Maali, Taidetta, Muotokuva, Dreams

Nektariini, Persikka, Hedelmät, Kesävihannat, Mehukas

Sininen, Vesi, Vihreä, Järvi, Väri, Vaaka, Puhdas

Sitoutuminen, Määrittäminen, Johdonmukaisuus, Usko

Kakku, Birthday Cake, Jälkiruoka, Leivonta, Ruoka

Motivoiva, Dreams, Elämä, Rakenne, Koriste, Calligraphy

Kirjoituskone, Kirjaimet, Antiikki, Kirjailija, Vanha

Sininen, Mustikka, Herkullista, Hedelmät, Ruoka

Nuudelit, Nauhapastaa, Pasta, Raw, Tomaatit

Tänään oli se aamu ja se päivä, kun ajattelin, että hitto soikoon - siihen on syy, että en ole poistanut tätä blogia Bloggerista. Että mulla on ihan valtavasti juttuja ja aiheita, joista haluan kirjoittaa. Ja mitä sitten, vaikka ne eivät selkeästi sopisikaan ruoka-, lifestyle- tai elämänmuutos-blogin otsikon alle? Mä luon omanlaisen blogigenren, semmoisen johon kuuluu ruokaa, elämää, vaatteita, kenkiä, meikkejä, hajuvesiä, laihduttamista, repsahtelua, vaihdevuosia, kirjoja, vähän lisää ruokaa, ajatuksia, pähkäilyä, epätoivoa, toivoa ja rakkautta. Eikä siinä blogigenressä enää luvata, että ryhdistäydyn nyt kirjoittamisen suhteen, koska siinä kirjoitetaan kun siltä tuntuu ja kun kirjoittamiselle on aikaa.

Tai siis onhan tohon genreen kuuluvia ihania blogeja jo vaikka kuinka paljon, ei tämä mikään uraauurtava ajatus ole :D Tällä kirjoituksella liityn näiden ihanien naisten joukkoon ja samalla aloitan omassa blogissani ihan uuden aikakauden. Tähän uuteen blogiin olisi toki ihana saada lukijoita, jotka kommentoisivat ja olisivat mukana, joten jos olet siellä, niin kirjoita ihmeessä jotain tonne kommenttiboksiin. Mutta hei, olen itse maailman laiskin kommentoimaan niitä kaikkia ihania blogikirjoituksia, joita luen, joten ymmärrän kyllä jos et saa aikaiseksi. Ihana, että luit tänne asti, jo se riittää!

Sydän, Rakkaus, Love Sydämen, Mielitietty, Romanttinen



Kuvat: https://pixabay.com/fi/

perjantai 6. tammikuuta 2017

SUOLAISET MUFFINSSIT JA SOSEKEITTO

Hrrrr, nyt on kyllä vähän turhan kylmä!! Ja kuulemma nyt ihan parin päivän sisällä lämpötilan pitäisi kivuta taas plussan puolelle. En ole kauhean innoissani talvesta koskaan, mutta tämä edestakaisin veivaaminen on kaikista ärsyttävintä. Murrr...

Syväjään innoittamana päätin eilen siivota pakastimen, ajattelin, että on ihan sama vietänkö päivällä aikaa ulkona vai pää pakastimessa. Hanskat kädessä ja fleecetakki päällä kolusin kaapin läpi ja - häpeäkseni myönnän - heivasin ihan suoraan roskikseen kaikenlaista epämääräistä. Olen maailman surkein pakastimen käyttäjä, tunnustan! Säilön sinne jämiä ruuista, jotka eivät ole olleet erityisen maistuvia, ikään kuin pahan päivän varalle. Merkkaan pakasterasiat houkuttelevasti "linssikastike, ei erityisen hyvää", "sosekeitto, ei maistu miltään" tai "pastakastike, pahaa". Just, näitä sitten ihan varmasti tekeekin mieli syödä myöhemmin, oli paha päivä tai ei! Kaikki läks! Kuten myös joskus ennen Jeesusta avatut pakastevihannespussit, joissa on jäljellä neljä maissia. Siis maissinjyvää. Jauhelihapaketti, jonka sisältö näytti siltä, että se on peräisin suoraan ruumishuoneelta. Avattu kalapuikkopaketti, jossa on jäljellä yksi kalapuikko. Vajaa foliovuoka porkkanalaatikkoa vuodelta 2011 - tätä ihmettelen eniten, me ei edes asuttu tässä talossa silloin! Olen siis roudannut sen mukana edellisestä kämpästä. Voi hyvää päivää!

Toisaalta tein myös ihan mahtavia löytöjä: herkkutatteja monta rasiallista (saatu isältä), marjoja koko kevääksi ja jumpassa käyttämäni vesipullon jäähdytinosan. Järjestin pakkasen sisällön niin, että marjat, leivät, ruokajämät sun muut ovat omissa laatikoissaan ja tein listan siitä, mitä syötävää pakkasesta vielä löytyy. Tein myös pyhän lupauksen siitä, että pakastimeeni ei päädy enää ikinä mitään syömäkelvotonta tai järjettömiä pussin pohjia! Tuntui ihan kamalalta heittää pois sellainen määrä ruokaa.

Tarkoitukseni oli tehdä Marian ohjeen mukaan sitruunaista kanacouscoussalaattia, mutta päätin siirtää sen loppiaiselle ja käyttää edes jotain helvetillisen pakastimeni sisällöstä. Kaksi rasiallista kurpitsasosetta muuttui sosekeitoksi, joka oli... noh, niin kuin sosekeitot mun mielestä yleensä aina, aika mitätöntä. Ihanaahan tuommoinen kuuma keitto on pakkasella, mutta ei se juurikaan pidä nälkää ja on usein muutenkin aika vaisua.

Mutta se, mikä oli herkkua, olivat nämä suolaiset muffinssit! Alkuperäinen ohje löytyy ah niin ihanasta Liemessä-blogista, minä tietenkin vähän tuttuun tapaani tuunailin niitä. Näitä jäi ylikin perjantaiaamuksi: pikainen lämmitys uunissa ja ihan älyttömän ihana vapaapäivän aamupala oli valmis!



Suolaiset muffinssit (14 - 16 kpl)

5 dl jauhoja
(esim. 3 vehnä + 2 graham)
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 munaa
2 dl maustamatonta jugurttia (koska kermaviiliä ei ollut)
1 dl kauramaitoa (tavallinenkin varmasti passaa)
1 dl ruokaöljyä
2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua salviaa

aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
Brie-juustoa
siemeniä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Vatkaa munat, jugurtti, maito, öljy ja mausteet. Sekoita jauhoseokseen.
 
Kääntele tomaattisilppu taikinan joukkoon. Lusikoi taikina muffinsivuokiin. Tuikkaa jokaiseen muffinssiin pala Brietä. 

Ripottele pinnalle siemenet ja paista uunissa n.15-20 minuuttia.




En ole muuten koskaan tehnyt yhtäkään muffinssiohjetta niin, että saisin tulokseksi saman määrän muffinsseja kuin alkuperäisessä ohjeessa. Näitäkin tulee alkuperäisen ohjeen mukaan 10 - 12 kpl. Aikaisemmista vahingoista viisastuneena varaan aina vuokia valmiiksi tarpeeksi, jottei kesken niiden täyttämisen (mikä on aina enemmän tai vähemmän sottaista touhua) tarvitse ruveta kaivamaan laatikosta lisää.


Levollista loppiaista ja viikonloppua kaikille <3

torstai 5. tammikuuta 2017

VAHINGOSSA HYVÄÄ RUOKAA

Heh, näin tosiaan pääsi käymään :) Tarkoitus ei ollut tehdä sen kummempaa kuin ihan tavallista lohta uunissa ja jotain siihen lisukkeeksi, mutta siinä puuhastellessa homma muuttui astetta mutkikkaammaksi. Helppo ruoka tämä on, en sitä tarkoita, mutta tosiaan tälle makulinjalle ei ollut alunperin tarkoitus lähteä.


Meillä syödään tosi usein kalaa, mutta harvemmin olen siitä kirjoittanut, koska pysyn yleensä samoissa vanhoissa ja tutuissa resepteissä. Tai no, eipä niitä edes voi resepteiksi sanoa, koska ovat niin simppeleitä (kalalle ripaus suolaa ja pippuria, loraus oliiviöljyä, silputtua tilliä jos löytyy, ehkä vähän sitruunaa ja uuniin). Tänäänkin tein toisen fileen tuolla ohjeella, koska nuoriherra rrrrakastaa lohta ja perunaa ihan vaan semmoisenaan. Eikä siinä mitään, tykkään kyllä itsekin ja kylmä lohi salaatin kanssa on myös tosi hyvä eväsruoka seuraavana päivänä.

Välillä kuitenkin tekee mieli kokeilla jotain uutta ja kalaa fileoidessani muistin lukeneeni kivan ohjeen Anu Marinin kirjasta Aktivoi aineenvaihduntasi (by the way, suosittelen ko. kirjaa kovasti). Anun tarkkaa ohjetta mulla ei ollut käsillä, mutta aika lailla tähän malliin se taisi mennä. Koska tein taas tuttuun tyyliin näppituntumalla, niin tarkkoja määriä mulla ei valitettavasti ole laittaa tähän ohjeeseen. Ja kannattaa siis aloittaa tuon kermaviilikastikkeen tekemisellä, jotta se ehtii mausta jääkaapissa.



Cashew-lohi

(kirjo)lohifile
suola, pippuri
sitruunaa
oliiviöljyä
cashew-murskaa (kourallinen pähkinöitä)
hunajaa
(chilihiutaleita)

Mausta kala suolalla ja ripauksella mustapippuria. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu ja lorota päälle hieman oliiviöljyä. Levitä öljy sormin kalan pintaan.

Murskaa kourallinen cashew-pähkinöitä muruiksi ja levitä tasaisesti kalan päälle. Lorota päälle juoksevaa hunajaa ja ripottele vielä halutessasi pinnalle chilihiutaleita.

Kypsennä kalaa 200 asteessa noin 30 min. Anna vetäytyä palsternakkojen kypsymisen ajan ja tarjoa huoneenlämpöisenä.

Palsternakkaranskalaiset

3 isoa palsternakkaa
öljyä
suola, pippuri
paprikajauhe

Kuori ja paloittele palsternakat. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet ja levitä uunipellille. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. Kääntele välillä ja tarkkaile, että eivät pääse palamaan liikaa. Nämä ovat tosi hyviä niin, että ovat vähän kärtsänneet!

Kapris-kermaviilikastike

purkki kermaviiliä
suola, pippuri
paprikajauhetta
kurkumaa
chilijauhetta
Dijon-sinappia (reilu teelusikallinen)
pikkupurkki kapriksia valutettuna

Sekoita kaikki ainekset ja anna muhia jääkaapissa tunnin verran.


Tästä tuli niin hyvää, että uskallan suositella vaikkapa loppiaispöytään, jos sitä on tarkoitus viettää astetta juhlavammin. Meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia loppiaiseksi, mitä nyt meinaan siivota joulun pois ja alkaa vähitellen valmistautumaan töihin paluuseen. Mulla on ollut melkein kolmen viikon joululoma ja on kyllä ollut onnistunut loma. Ensinnäkin olen pysynyt terveenä, mikä on poikkeuksellista - olen yleensä tunnollisesti aina joululoman sairaana. Loma on tuntunut tosi pitkältä ja olen ihan täysin vieraantunut siitä ajatuksesta, että ensi viikolla pitää taas olla skarppina luokan edessä, ajatella ja edes yrittää vaikuttaa fiksulta :) Eli viikonloppuna pitäisi vähän taas yrittää harjoitella tuota fiksuna olemista... Ja töihin palatessani saan myös tietokoneen päivitettyä ja kuvankäsittelyohjelman toimimaan!

Hassua muuten, miten ihan jo pari päivää ilman sokeria tuntuu kropassa ja mielessä. Ajatus on kirkkaampi, olo on kevyempi ja ihokin näyttää fressimmältä. Mun ei ole edes tehnyt mieli mitään herkkuja koko viikkoon, tiedä sitten mistä se johtuu. Hyvä näin, herkkuvapaa tammikuu jatkukoot!

Ihanaa loppiaista kaikille, nauttikaa pitkästä viikonlopusta ja raikkaasta pakkassäästä. Tosin toi -18 on mun makuun jo vähän turhan rapsakka keli... Mutta hei, ei valiteta, parempi tämä on kuin se pimeä sadesää! Aurinkokin näyttäytyy tällaisina päivinä <3

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

VUODEN VIIMEINEN


Vuoden ensimmäinen päivä on mulle perinteisesti aina ollut edeltävän vuoden viimeinen :) Tammikuihin on aina enemmän tai vähemmän liittynyt erilaisia lupauksia ja päätöksiä, mutta ne saavat vielä tämän päivän odottaa. Laihdutuskuurit, elämäntapamuutokset, tipattomat, liikunnan aloittamiset, kaikki ne yleiset tammikuun jutut olen minäkin joskus nuorempana aloittanut, mutta aina vasta 2.1. Tänään on aina ollut vielä aika lörsötä, vetelehtiä, herkutella ja hyvällä omallatunnolla.

Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, en meinaa tälle vuodelle asettaa yhtäkään tavoitetta, yhtäkään tienviittaa tai yhtäkään kieltoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tapoja voisi parantaa tai pyrkiä muutokseen. Mulla on yksi selkeä muutos tiedossa tämän vuoden alkuun ja se on sokerista irrottautuminen. En ole koskaan ollut kauhean paha sokeriaddikti, mutta viime syksynä (oikeastaan koko viime vuoden ajan enemmän tai vähemmän) sokeri sai minusta semmoisen niskalenkin, että olen taipunut sen edessä. Yleensä ehdottomuudet eivät ole mua varten missään asiassa, mutta tämä sokerihomma on selvästi joko tai -juttu. Aluksi siitä on päästävä 100 % eroon, sitten joskus myöhemmin voin taas yrittää kohtuukäyttöä, mikä multa on aikaisemminkin onnistunut. Yritin irrottautumista jo marraskuussa, mutta kestin surkeat kaksi päivää... Tammikuussa mun on tarkoitus kokeilla erilaisia sokerittomia jälkiruokaherkkuja, niistä sitten myöhemmin sitä mukaa kun niitä valmistuu (tunnisteella "sokeriton").

Mutta koska tänään on vielä viime vuosi, meillä herkuteltiin pannukakulla :) Meidän suunnalla oli pitkästä aikaa upea sää, joten lähdimme pitkälle Pokemon-lenkille, minkä jälkeen päiväsauna ja pannukakku. Ja sitten luonnollisesti päikkärit! Varsinainen neljän peen päivä :)


Kukaan ei tehnyt parempaa pannukakkua kuin isoäitini, en minäkään. Tällä perusreseptillä tulee kuitenkin lähes yhtä hyvää, kunhan pannukakun malttaa antaa kypsyä riittävän pitkään. Uunipellin voiteleminen voilla on myös tärkeä juttu, jos haluaa pannukakkuunsa rapean ja tummuneen, lähestulkoon palaneen, reunan. Kulmapalat ovat ihan parhaita! Varaan ne aina itselleni vedoten kokin oikeuksiin :) Jos et ole vielä kokeillut vaniljasokeria ja kardemummaa pannukakkuun, kokeile ihmeessä!



En tykkää äklömakeista hilloista, joten sekoitin valmiin mansikkahillon sekaan kohmeisia pakastemansikoita. Miehet halusivat vielä kermavaahtoakin annoksensa kruunuksi, mutta se ei ole mua varten. En yleensä koskaan juo maitoa, mutta pannukakun kanssa on saatava jääkylmää rasvatonta maitoa. Jäähdytän lasin aina etukäteen pakastimessa, jotta maito pysyy kylmänä koko herkuttelun ajan.

Perinteinen pannukakku

3 kananmunaa
7,5 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2-3 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa
100 g sulatettua voita + uunipellin voitelemiseen

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita muna-maitoseokseen. Jätä taikina lepäämään noin puoleksi tunniksi.

Säädä uuni 225 asteeseen. Sulata voi ja sekoita taikinaan. Voitele uunipelti voilla (huolehdi, että varsinkin kulmiin tulee riittävästi) ja kaada taikina pellille.

Paista uunissa 30 - 45 minuuttia. Aika vaihtelee uunin mukaan, tarkkaile pannukakkua kypsentämisen aikana. Anna kypsyä, kunnes melko tumma, lähes kärtsännyt reunoilta. Nosta pelti uunista ja anna vetäytyä n. 15 minuuttia. Tarjoa haluamasi hillon ja jääkylmän maidon kanssa.

Vuoden 2016 herkuttelut, ne olivat nyt tässä. Kiitos ja näkemiin sokeri, tavataan taas joku päivä. Veikkaan, että mulle tulee ensin ikävä, mutta koitetaan kestää!



Meillä ruvetaan nyt katsomaan Hobitti-trilogian ensimmäistä osaa. Taru Sormusten Herrasta on ollut mulle yksi järisyttävimpiä lukukokemuksia koskaan ja tarkoituksena on vähitellen alkaa ujuttamaan tuota nuorta herraa (ja vanhempaa myös) kohti sitä maailmaa. En ole itsekään nähnyt Hobitti-elokuvia, joten mielenkiintoisia ja kivoja tunteja edessä.

Kuva täältä
p.s. kuvankäsittelyohjelmani ei jostain syystä käynnistynyt, enkä jaksanut nyt ruveta pulaamaan tietokoneen kanssa. En siis saanut kuvia muokattua millään tavalla. Koittakaa kestää... :)

lauantai 31. joulukuuta 2016

PAREMPAA VUOTTA 2017

Tein vuosi sitten klassisen mokan ja asetin tulevalle vuodelle hurjasti odotuksia. Osa oli ihan järkeviä, mutta loput ihan liian ylimitoitettuja ja epärealistisia. En onneksi niistä kauhean paljon huudellut ääneen, en täällä enkä muuallakaan - hyvä niin, koska vuosi 2016 osoittautui aika kehnoksi. En sano, että se olisi ollut huono, mutta parempiakin on ollut ja toivottavasti tulee myös tulevaisuudessa.

Käyn läpi jonkunlaista muutosprosessia pääni sisällä. Se alkoi jo pari vuotta sitten ja tuntuu jatkuvan aina vaan suurempana. En tiedä onko kyse (surullisen)kuuluisasta keski-iän kriisistä vaiko mistä, mutta jotain tapahtuu ja jatkuvasti. En kuitenkaan suostu kriiseilemään enää aiheesta (niinkuin ehkä tein vuosi sitten?), vaan annan elämän viedä. Niin olen tehnyt lähes koko elämäni ajan ja aina se tie on minut vienyt perille. Ja yleensä myös kohti jotain parempaa ja ihanaa. Oli siis ihan turha yrittää viitoittaa sitä tietä itse liian tarkasti!

Noin vuosi sitten kirjoittamassani tekstissä hapuilin aihetta, mutta olin hakotiellä. Jo silloin kuitenkin mielessäni pyöri lause Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti -kirjasta ja tuo lause on "piinannut" minua koko tämän kehnon vuoden ajan. Piinannut, mutta hyvällä tavalla. En ole ymmärtänyt, mitä se kohdallani tarkoittaa ja olen työstänyt asiaa koko vuoden ajan. Nyt alan vähitellen käsittämään mistä kohdallani on kyse.

En kuitenkaan meinaa sortua samaan virheeseen kuin viime vuonna. En aseta itselleni yhtäkään tavoitetta, yhtäkään tienviittaa tai yhtäkään kieltoa. Jatkan onnellista elämääni kuten ennenkin ja luotan siihen, että olen oivaltanut mihin olen matkalla. Ja kuten viime vuonnakin, ajattelen yhä, että päämäärällä ei niinkään ole väliä, matka sinne on se, mikä merkitsee.

Niin, mikä se lause olikaan?

Haluan muuttaa elämääni muuttamatta elämääni.

En ala avaamaan lausetta yhtään, jokainen tulkitkoot sen omalla tavallaan. Joillekin se ei varmastikaan merkitse mitään, toinen saattaa saada siitä saman kipinän kuin minä. Joku tulkitsee lauseen kirjaimellisesti, toinen näkee syvemmälle.

Kaikille teille siellä ruudun takana ihanaa alkavaa vuotta 2017!! Olkoot se onnellinen ja täynnä kaikkea sitä, mikä tekee Sinut onnelliseksi <3

Kuva täältä

tiistai 20. joulukuuta 2016

IHANAA JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2017

Postaustahti on ollut loppuvuoden kiireistä johtuen olematon, eikä mulla nytkään ole sen kummempaa asiaa, kuin että OIKEIN IHANAA JOULUA KAIKILLE TEILLE <3 Vuosi 2016 oli mulle monella tavalla melko haastava ja hieman alavireinenkin, joten toivon niin itselleni kuin kaikille lukijoille onnellista ja ilon täytteistä vuotta 2017! Omalta osaltani teen ainakin yhden uuden vuoden lupauksen: yritän löytää aikaa blogin kirjoittamiseen paljon enemmän kuin tänä vuonna.

Nauttikaa joulun ruuista hyvällä omalla tunnolla :) Blogissa tiedossa vähän tiukempi tammikuu, mitä ruokapuoleen tulee!

Pus ja hali!

Kuva täältä





tiistai 29. marraskuuta 2016

KUN AAMUKAHVI HERKUKSI MUUTTUI

Miten te aloitatte aamunne ja kuinka tarkkoja olette siitä, että aamupala on "oikeanlainen"? Mä olen itse ihan hirveän tarkka ja nirso aamuisin, kaiken pitää olla just niinkuin eilenkin. Normaalisti olen hyvin ennakkoluuloton maistelemaan uusia juttuja, mutta auta armias, jos joku yrittää tunkea aamulla mun nenän eteen jotain uutta!

Ja tämä koskee varsinkin kahvia. Sen pitää olla just oikeanlaista: vähän liian vahvaksi keitettyä ja sitä pitää saada kolme kupillista maidolla. Eikä millä tahansa maidolla, vaan Valion ykkösmaidolla. Mikään muu ei kelpaa, muuten päivä on pilalla. En yleensä juo kahvia myöhemmin päivällä, joten mikään kahviaddikti en ole, mutta aamulla en kyllä herää ilman sitä.

Eilen aamulla koitti se kauhun hetki, joita pääsee sattumaan kerran tai pari vuodessa. Eli maito oli loppu. APUA!!!!! Äärimmäisessä hädässä kelpuutan myös muut kuin ykkösmaidon, mutta nyt ei ollut mitään. Meinasi itku päästä, koska mustana en pysty kahvia juomaan. Olen mieluummin sitten vaikka ilman.

Multa löytyy nykyjään aina jääkaapista purkki kauramaitoa (vai onko se virallinen nimitys kaurajuoma?), koska tykkään käyttää sitä leivonnassa. Viimeksi olin vahingossa ostanut suklaa-kauramaitoa, joka odotteli vielä kokeiluun pääsyä (ajattelin surauttaa välipalaherkuksi banaanin kanssa). Aamukahvipaniikissani päätin kokeilla sitä kahvin sekaan ja hei - siitähän tuli tosi hyvää!! Ei se aamua pelastanut ihan täysin, mutta pysyin sentään hengissä. Hah, taas on niin first world problems, että...


En kyllä ala tuota käyttämään aamuisin sen makeudesta johtuen, mutta voisin kuvitella juovani tuommoisen herkkukahvin viikonloppuna brunssilla tai iltapäiväkahvina. Tai miksei vaikka jälkkärinä pienen suklaakakkupalan kera?

Kääk, nyt rupesi tekemään mieli suklaakakkua! Viimeisimmässä Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä oli ihan mielettömän ihana resepti vadelma-suklaakakusta ja se on nyt kummitellut mun mielessä pari päivää. Pitäisiköhän uhmata jumalia ja kokeilla sitä, vaikka surkea kakkumaakari olenkin. Onko joku jo ehtinyt tehdä kyseisen kakun?

Kuva räpsäisty Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä (8/2016)
Hei ihanaa päivää teille kaikille!! Täällä paistaa aurinko, jihuuuu. Vaikka sisällä joudunkin istumaan (koeviikko, silloin ope istuu koko päivän, mikä on ihan tyhmää), niin onhan toi näkymä ikkunasta ihan erilainen tällaisena päivänä. Ihan melkein hymyilyttää:)

Hymyä teillekin!

 Kuvahaun tulos haulle sydän emoji