perjantai 6. tammikuuta 2017

SUOLAISET MUFFINSSIT JA SOSEKEITTO

Hrrrr, nyt on kyllä vähän turhan kylmä!! Ja kuulemma nyt ihan parin päivän sisällä lämpötilan pitäisi kivuta taas plussan puolelle. En ole kauhean innoissani talvesta koskaan, mutta tämä edestakaisin veivaaminen on kaikista ärsyttävintä. Murrr...

Syväjään innoittamana päätin eilen siivota pakastimen, ajattelin, että on ihan sama vietänkö päivällä aikaa ulkona vai pää pakastimessa. Hanskat kädessä ja fleecetakki päällä kolusin kaapin läpi ja - häpeäkseni myönnän - heivasin ihan suoraan roskikseen kaikenlaista epämääräistä. Olen maailman surkein pakastimen käyttäjä, tunnustan! Säilön sinne jämiä ruuista, jotka eivät ole olleet erityisen maistuvia, ikään kuin pahan päivän varalle. Merkkaan pakasterasiat houkuttelevasti "linssikastike, ei erityisen hyvää", "sosekeitto, ei maistu miltään" tai "pastakastike, pahaa". Just, näitä sitten ihan varmasti tekeekin mieli syödä myöhemmin, oli paha päivä tai ei! Kaikki läks! Kuten myös joskus ennen Jeesusta avatut pakastevihannespussit, joissa on jäljellä neljä maissia. Siis maissinjyvää. Jauhelihapaketti, jonka sisältö näytti siltä, että se on peräisin suoraan ruumishuoneelta. Avattu kalapuikkopaketti, jossa on jäljellä yksi kalapuikko. Vajaa foliovuoka porkkanalaatikkoa vuodelta 2011 - tätä ihmettelen eniten, me ei edes asuttu tässä talossa silloin! Olen siis roudannut sen mukana edellisestä kämpästä. Voi hyvää päivää!

Toisaalta tein myös ihan mahtavia löytöjä: herkkutatteja monta rasiallista (saatu isältä), marjoja koko kevääksi ja jumpassa käyttämäni vesipullon jäähdytinosan. Järjestin pakkasen sisällön niin, että marjat, leivät, ruokajämät sun muut ovat omissa laatikoissaan ja tein listan siitä, mitä syötävää pakkasesta vielä löytyy. Tein myös pyhän lupauksen siitä, että pakastimeeni ei päädy enää ikinä mitään syömäkelvotonta tai järjettömiä pussin pohjia! Tuntui ihan kamalalta heittää pois sellainen määrä ruokaa.

Tarkoitukseni oli tehdä Marian ohjeen mukaan sitruunaista kanacouscoussalaattia, mutta päätin siirtää sen loppiaiselle ja käyttää edes jotain helvetillisen pakastimeni sisällöstä. Kaksi rasiallista kurpitsasosetta muuttui sosekeitoksi, joka oli... noh, niin kuin sosekeitot mun mielestä yleensä aina, aika mitätöntä. Ihanaahan tuommoinen kuuma keitto on pakkasella, mutta ei se juurikaan pidä nälkää ja on usein muutenkin aika vaisua.

Mutta se, mikä oli herkkua, olivat nämä suolaiset muffinssit! Alkuperäinen ohje löytyy ah niin ihanasta Liemessä-blogista, minä tietenkin vähän tuttuun tapaani tuunailin niitä. Näitä jäi ylikin perjantaiaamuksi: pikainen lämmitys uunissa ja ihan älyttömän ihana vapaapäivän aamupala oli valmis!



Suolaiset muffinssit (14 - 16 kpl)

5 dl jauhoja
(esim. 3 vehnä + 2 graham)
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 munaa
2 dl maustamatonta jugurttia (koska kermaviiliä ei ollut)
1 dl kauramaitoa (tavallinenkin varmasti passaa)
1 dl ruokaöljyä
2 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua salviaa

aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
Brie-juustoa
siemeniä

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Vatkaa munat, jugurtti, maito, öljy ja mausteet. Sekoita jauhoseokseen.
 
Kääntele tomaattisilppu taikinan joukkoon. Lusikoi taikina muffinsivuokiin. Tuikkaa jokaiseen muffinssiin pala Brietä. 

Ripottele pinnalle siemenet ja paista uunissa n.15-20 minuuttia.




En ole muuten koskaan tehnyt yhtäkään muffinssiohjetta niin, että saisin tulokseksi saman määrän muffinsseja kuin alkuperäisessä ohjeessa. Näitäkin tulee alkuperäisen ohjeen mukaan 10 - 12 kpl. Aikaisemmista vahingoista viisastuneena varaan aina vuokia valmiiksi tarpeeksi, jottei kesken niiden täyttämisen (mikä on aina enemmän tai vähemmän sottaista touhua) tarvitse ruveta kaivamaan laatikosta lisää.


Levollista loppiaista ja viikonloppua kaikille <3

torstai 5. tammikuuta 2017

VAHINGOSSA HYVÄÄ RUOKAA

Heh, näin tosiaan pääsi käymään :) Tarkoitus ei ollut tehdä sen kummempaa kuin ihan tavallista lohta uunissa ja jotain siihen lisukkeeksi, mutta siinä puuhastellessa homma muuttui astetta mutkikkaammaksi. Helppo ruoka tämä on, en sitä tarkoita, mutta tosiaan tälle makulinjalle ei ollut alunperin tarkoitus lähteä.


Meillä syödään tosi usein kalaa, mutta harvemmin olen siitä kirjoittanut, koska pysyn yleensä samoissa vanhoissa ja tutuissa resepteissä. Tai no, eipä niitä edes voi resepteiksi sanoa, koska ovat niin simppeleitä (kalalle ripaus suolaa ja pippuria, loraus oliiviöljyä, silputtua tilliä jos löytyy, ehkä vähän sitruunaa ja uuniin). Tänäänkin tein toisen fileen tuolla ohjeella, koska nuoriherra rrrrakastaa lohta ja perunaa ihan vaan semmoisenaan. Eikä siinä mitään, tykkään kyllä itsekin ja kylmä lohi salaatin kanssa on myös tosi hyvä eväsruoka seuraavana päivänä.

Välillä kuitenkin tekee mieli kokeilla jotain uutta ja kalaa fileoidessani muistin lukeneeni kivan ohjeen Anu Marinin kirjasta Aktivoi aineenvaihduntasi (by the way, suosittelen ko. kirjaa kovasti). Anun tarkkaa ohjetta mulla ei ollut käsillä, mutta aika lailla tähän malliin se taisi mennä. Koska tein taas tuttuun tyyliin näppituntumalla, niin tarkkoja määriä mulla ei valitettavasti ole laittaa tähän ohjeeseen. Ja kannattaa siis aloittaa tuon kermaviilikastikkeen tekemisellä, jotta se ehtii mausta jääkaapissa.



Cashew-lohi

(kirjo)lohifile
suola, pippuri
sitruunaa
oliiviöljyä
cashew-murskaa (kourallinen pähkinöitä)
hunajaa
(chilihiutaleita)

Mausta kala suolalla ja ripauksella mustapippuria. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu ja lorota päälle hieman oliiviöljyä. Levitä öljy sormin kalan pintaan.

Murskaa kourallinen cashew-pähkinöitä muruiksi ja levitä tasaisesti kalan päälle. Lorota päälle juoksevaa hunajaa ja ripottele vielä halutessasi pinnalle chilihiutaleita.

Kypsennä kalaa 200 asteessa noin 30 min. Anna vetäytyä palsternakkojen kypsymisen ajan ja tarjoa huoneenlämpöisenä.

Palsternakkaranskalaiset

3 isoa palsternakkaa
öljyä
suola, pippuri
paprikajauhe

Kuori ja paloittele palsternakat. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet ja levitä uunipellille. Paista 225 asteessa noin puoli tuntia. Kääntele välillä ja tarkkaile, että eivät pääse palamaan liikaa. Nämä ovat tosi hyviä niin, että ovat vähän kärtsänneet!

Kapris-kermaviilikastike

purkki kermaviiliä
suola, pippuri
paprikajauhetta
kurkumaa
chilijauhetta
Dijon-sinappia (reilu teelusikallinen)
pikkupurkki kapriksia valutettuna

Sekoita kaikki ainekset ja anna muhia jääkaapissa tunnin verran.


Tästä tuli niin hyvää, että uskallan suositella vaikkapa loppiaispöytään, jos sitä on tarkoitus viettää astetta juhlavammin. Meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia loppiaiseksi, mitä nyt meinaan siivota joulun pois ja alkaa vähitellen valmistautumaan töihin paluuseen. Mulla on ollut melkein kolmen viikon joululoma ja on kyllä ollut onnistunut loma. Ensinnäkin olen pysynyt terveenä, mikä on poikkeuksellista - olen yleensä tunnollisesti aina joululoman sairaana. Loma on tuntunut tosi pitkältä ja olen ihan täysin vieraantunut siitä ajatuksesta, että ensi viikolla pitää taas olla skarppina luokan edessä, ajatella ja edes yrittää vaikuttaa fiksulta :) Eli viikonloppuna pitäisi vähän taas yrittää harjoitella tuota fiksuna olemista... Ja töihin palatessani saan myös tietokoneen päivitettyä ja kuvankäsittelyohjelman toimimaan!

Hassua muuten, miten ihan jo pari päivää ilman sokeria tuntuu kropassa ja mielessä. Ajatus on kirkkaampi, olo on kevyempi ja ihokin näyttää fressimmältä. Mun ei ole edes tehnyt mieli mitään herkkuja koko viikkoon, tiedä sitten mistä se johtuu. Hyvä näin, herkkuvapaa tammikuu jatkukoot!

Ihanaa loppiaista kaikille, nauttikaa pitkästä viikonlopusta ja raikkaasta pakkassäästä. Tosin toi -18 on mun makuun jo vähän turhan rapsakka keli... Mutta hei, ei valiteta, parempi tämä on kuin se pimeä sadesää! Aurinkokin näyttäytyy tällaisina päivinä <3

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

VUODEN VIIMEINEN


Vuoden ensimmäinen päivä on mulle perinteisesti aina ollut edeltävän vuoden viimeinen :) Tammikuihin on aina enemmän tai vähemmän liittynyt erilaisia lupauksia ja päätöksiä, mutta ne saavat vielä tämän päivän odottaa. Laihdutuskuurit, elämäntapamuutokset, tipattomat, liikunnan aloittamiset, kaikki ne yleiset tammikuun jutut olen minäkin joskus nuorempana aloittanut, mutta aina vasta 2.1. Tänään on aina ollut vielä aika lörsötä, vetelehtiä, herkutella ja hyvällä omallatunnolla.

Kuten edellisessä tekstissä kirjoitin, en meinaa tälle vuodelle asettaa yhtäkään tavoitetta, yhtäkään tienviittaa tai yhtäkään kieltoa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tapoja voisi parantaa tai pyrkiä muutokseen. Mulla on yksi selkeä muutos tiedossa tämän vuoden alkuun ja se on sokerista irrottautuminen. En ole koskaan ollut kauhean paha sokeriaddikti, mutta viime syksynä (oikeastaan koko viime vuoden ajan enemmän tai vähemmän) sokeri sai minusta semmoisen niskalenkin, että olen taipunut sen edessä. Yleensä ehdottomuudet eivät ole mua varten missään asiassa, mutta tämä sokerihomma on selvästi joko tai -juttu. Aluksi siitä on päästävä 100 % eroon, sitten joskus myöhemmin voin taas yrittää kohtuukäyttöä, mikä multa on aikaisemminkin onnistunut. Yritin irrottautumista jo marraskuussa, mutta kestin surkeat kaksi päivää... Tammikuussa mun on tarkoitus kokeilla erilaisia sokerittomia jälkiruokaherkkuja, niistä sitten myöhemmin sitä mukaa kun niitä valmistuu (tunnisteella "sokeriton").

Mutta koska tänään on vielä viime vuosi, meillä herkuteltiin pannukakulla :) Meidän suunnalla oli pitkästä aikaa upea sää, joten lähdimme pitkälle Pokemon-lenkille, minkä jälkeen päiväsauna ja pannukakku. Ja sitten luonnollisesti päikkärit! Varsinainen neljän peen päivä :)


Kukaan ei tehnyt parempaa pannukakkua kuin isoäitini, en minäkään. Tällä perusreseptillä tulee kuitenkin lähes yhtä hyvää, kunhan pannukakun malttaa antaa kypsyä riittävän pitkään. Uunipellin voiteleminen voilla on myös tärkeä juttu, jos haluaa pannukakkuunsa rapean ja tummuneen, lähestulkoon palaneen, reunan. Kulmapalat ovat ihan parhaita! Varaan ne aina itselleni vedoten kokin oikeuksiin :) Jos et ole vielä kokeillut vaniljasokeria ja kardemummaa pannukakkuun, kokeile ihmeessä!



En tykkää äklömakeista hilloista, joten sekoitin valmiin mansikkahillon sekaan kohmeisia pakastemansikoita. Miehet halusivat vielä kermavaahtoakin annoksensa kruunuksi, mutta se ei ole mua varten. En yleensä koskaan juo maitoa, mutta pannukakun kanssa on saatava jääkylmää rasvatonta maitoa. Jäähdytän lasin aina etukäteen pakastimessa, jotta maito pysyy kylmänä koko herkuttelun ajan.

Perinteinen pannukakku

3 kananmunaa
7,5 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
2-3 tl vaniljasokeria
ripaus kardemummaa
100 g sulatettua voita + uunipellin voitelemiseen

Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita muna-maitoseokseen. Jätä taikina lepäämään noin puoleksi tunniksi.

Säädä uuni 225 asteeseen. Sulata voi ja sekoita taikinaan. Voitele uunipelti voilla (huolehdi, että varsinkin kulmiin tulee riittävästi) ja kaada taikina pellille.

Paista uunissa 30 - 45 minuuttia. Aika vaihtelee uunin mukaan, tarkkaile pannukakkua kypsentämisen aikana. Anna kypsyä, kunnes melko tumma, lähes kärtsännyt reunoilta. Nosta pelti uunista ja anna vetäytyä n. 15 minuuttia. Tarjoa haluamasi hillon ja jääkylmän maidon kanssa.

Vuoden 2016 herkuttelut, ne olivat nyt tässä. Kiitos ja näkemiin sokeri, tavataan taas joku päivä. Veikkaan, että mulle tulee ensin ikävä, mutta koitetaan kestää!



Meillä ruvetaan nyt katsomaan Hobitti-trilogian ensimmäistä osaa. Taru Sormusten Herrasta on ollut mulle yksi järisyttävimpiä lukukokemuksia koskaan ja tarkoituksena on vähitellen alkaa ujuttamaan tuota nuorta herraa (ja vanhempaa myös) kohti sitä maailmaa. En ole itsekään nähnyt Hobitti-elokuvia, joten mielenkiintoisia ja kivoja tunteja edessä.

Kuva täältä
p.s. kuvankäsittelyohjelmani ei jostain syystä käynnistynyt, enkä jaksanut nyt ruveta pulaamaan tietokoneen kanssa. En siis saanut kuvia muokattua millään tavalla. Koittakaa kestää... :)

lauantai 31. joulukuuta 2016

PAREMPAA VUOTTA 2017

Tein vuosi sitten klassisen mokan ja asetin tulevalle vuodelle hurjasti odotuksia. Osa oli ihan järkeviä, mutta loput ihan liian ylimitoitettuja ja epärealistisia. En onneksi niistä kauhean paljon huudellut ääneen, en täällä enkä muuallakaan - hyvä niin, koska vuosi 2016 osoittautui aika kehnoksi. En sano, että se olisi ollut huono, mutta parempiakin on ollut ja toivottavasti tulee myös tulevaisuudessa.

Käyn läpi jonkunlaista muutosprosessia pääni sisällä. Se alkoi jo pari vuotta sitten ja tuntuu jatkuvan aina vaan suurempana. En tiedä onko kyse (surullisen)kuuluisasta keski-iän kriisistä vaiko mistä, mutta jotain tapahtuu ja jatkuvasti. En kuitenkaan suostu kriiseilemään enää aiheesta (niinkuin ehkä tein vuosi sitten?), vaan annan elämän viedä. Niin olen tehnyt lähes koko elämäni ajan ja aina se tie on minut vienyt perille. Ja yleensä myös kohti jotain parempaa ja ihanaa. Oli siis ihan turha yrittää viitoittaa sitä tietä itse liian tarkasti!

Noin vuosi sitten kirjoittamassani tekstissä hapuilin aihetta, mutta olin hakotiellä. Jo silloin kuitenkin mielessäni pyöri lause Gretchen Rubinin Onnellisuusprojekti -kirjasta ja tuo lause on "piinannut" minua koko tämän kehnon vuoden ajan. Piinannut, mutta hyvällä tavalla. En ole ymmärtänyt, mitä se kohdallani tarkoittaa ja olen työstänyt asiaa koko vuoden ajan. Nyt alan vähitellen käsittämään mistä kohdallani on kyse.

En kuitenkaan meinaa sortua samaan virheeseen kuin viime vuonna. En aseta itselleni yhtäkään tavoitetta, yhtäkään tienviittaa tai yhtäkään kieltoa. Jatkan onnellista elämääni kuten ennenkin ja luotan siihen, että olen oivaltanut mihin olen matkalla. Ja kuten viime vuonnakin, ajattelen yhä, että päämäärällä ei niinkään ole väliä, matka sinne on se, mikä merkitsee.

Niin, mikä se lause olikaan?

Haluan muuttaa elämääni muuttamatta elämääni.

En ala avaamaan lausetta yhtään, jokainen tulkitkoot sen omalla tavallaan. Joillekin se ei varmastikaan merkitse mitään, toinen saattaa saada siitä saman kipinän kuin minä. Joku tulkitsee lauseen kirjaimellisesti, toinen näkee syvemmälle.

Kaikille teille siellä ruudun takana ihanaa alkavaa vuotta 2017!! Olkoot se onnellinen ja täynnä kaikkea sitä, mikä tekee Sinut onnelliseksi <3

Kuva täältä

tiistai 20. joulukuuta 2016

IHANAA JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2017

Postaustahti on ollut loppuvuoden kiireistä johtuen olematon, eikä mulla nytkään ole sen kummempaa asiaa, kuin että OIKEIN IHANAA JOULUA KAIKILLE TEILLE <3 Vuosi 2016 oli mulle monella tavalla melko haastava ja hieman alavireinenkin, joten toivon niin itselleni kuin kaikille lukijoille onnellista ja ilon täytteistä vuotta 2017! Omalta osaltani teen ainakin yhden uuden vuoden lupauksen: yritän löytää aikaa blogin kirjoittamiseen paljon enemmän kuin tänä vuonna.

Nauttikaa joulun ruuista hyvällä omalla tunnolla :) Blogissa tiedossa vähän tiukempi tammikuu, mitä ruokapuoleen tulee!

Pus ja hali!

Kuva täältä





tiistai 29. marraskuuta 2016

KUN AAMUKAHVI HERKUKSI MUUTTUI

Miten te aloitatte aamunne ja kuinka tarkkoja olette siitä, että aamupala on "oikeanlainen"? Mä olen itse ihan hirveän tarkka ja nirso aamuisin, kaiken pitää olla just niinkuin eilenkin. Normaalisti olen hyvin ennakkoluuloton maistelemaan uusia juttuja, mutta auta armias, jos joku yrittää tunkea aamulla mun nenän eteen jotain uutta!

Ja tämä koskee varsinkin kahvia. Sen pitää olla just oikeanlaista: vähän liian vahvaksi keitettyä ja sitä pitää saada kolme kupillista maidolla. Eikä millä tahansa maidolla, vaan Valion ykkösmaidolla. Mikään muu ei kelpaa, muuten päivä on pilalla. En yleensä juo kahvia myöhemmin päivällä, joten mikään kahviaddikti en ole, mutta aamulla en kyllä herää ilman sitä.

Eilen aamulla koitti se kauhun hetki, joita pääsee sattumaan kerran tai pari vuodessa. Eli maito oli loppu. APUA!!!!! Äärimmäisessä hädässä kelpuutan myös muut kuin ykkösmaidon, mutta nyt ei ollut mitään. Meinasi itku päästä, koska mustana en pysty kahvia juomaan. Olen mieluummin sitten vaikka ilman.

Multa löytyy nykyjään aina jääkaapista purkki kauramaitoa (vai onko se virallinen nimitys kaurajuoma?), koska tykkään käyttää sitä leivonnassa. Viimeksi olin vahingossa ostanut suklaa-kauramaitoa, joka odotteli vielä kokeiluun pääsyä (ajattelin surauttaa välipalaherkuksi banaanin kanssa). Aamukahvipaniikissani päätin kokeilla sitä kahvin sekaan ja hei - siitähän tuli tosi hyvää!! Ei se aamua pelastanut ihan täysin, mutta pysyin sentään hengissä. Hah, taas on niin first world problems, että...


En kyllä ala tuota käyttämään aamuisin sen makeudesta johtuen, mutta voisin kuvitella juovani tuommoisen herkkukahvin viikonloppuna brunssilla tai iltapäiväkahvina. Tai miksei vaikka jälkkärinä pienen suklaakakkupalan kera?

Kääk, nyt rupesi tekemään mieli suklaakakkua! Viimeisimmässä Glorian Ruoka ja Viini -lehdessä oli ihan mielettömän ihana resepti vadelma-suklaakakusta ja se on nyt kummitellut mun mielessä pari päivää. Pitäisiköhän uhmata jumalia ja kokeilla sitä, vaikka surkea kakkumaakari olenkin. Onko joku jo ehtinyt tehdä kyseisen kakun?

Kuva räpsäisty Glorian Ruoka ja Viini -lehdestä (8/2016)
Hei ihanaa päivää teille kaikille!! Täällä paistaa aurinko, jihuuuu. Vaikka sisällä joudunkin istumaan (koeviikko, silloin ope istuu koko päivän, mikä on ihan tyhmää), niin onhan toi näkymä ikkunasta ihan erilainen tällaisena päivänä. Ihan melkein hymyilyttää:)

Hymyä teillekin!

 Kuvahaun tulos haulle sydän emoji

maanantai 28. marraskuuta 2016

ÄLÄ VÄITÄ VASTAAN!

On kaksi tahoa, joille ei koskaan pidä ruveta väittämään vastaan: toinen on äiti (tähän pakettiin kyllä usein kuuluu myös isä) ja toinen on tiede. Molemmat ovat aina kiistatta oikeassa, eikä taitavinkaan väittelijä voita näitä kahta, kun keskustellaan tärkeistä asioista. Tieteelliset faktat pystytään todistamaan - no, tieteellisesti - ja äitien tietous on osa sukupolvien ketjua, jota ei aina tarvitse edes perustella. "Koska äiti sanoo niin" on kortti, jonka äiti voi heittää pöytään, eikä asiasta enää keskustella :) Mistä nyt puhutaan? No unesta, tuosta ilmaisesta ihmelääkkeestä ja kaiken parantavasta voimasta.

Rakastin nuorempana tätä pimeää aikaa. Oikein odotin kesällä syksyn kuukausia ja sitä, että minua häiritsevä jatkuva valo alkaa hämärtymään ja muuttuu lopulta pimeydeksi. Heräsin kesän jälkeen henkiin samalla tavalla kuin useimmat keväällä; olin intoa ja puhtia täynnä, nautin kuulaasta syyssäästä ja jopa talven pakkasista. Ja ennen kaikkea siitä pimeydestä! Kun muutama vuosi sitten aloin tuntemaan ensimmäistä kertaa kaamosväsymyksen oireita, oli kuin vanha ystäväni olisi pettänyt minut pahimmalla mahdollisella tavalla. Yhtäkkiä pimeys tuntuikin taakalta ja voimalta, joka pusertaa kaiken energian musta pois. Eikä tämä tullut mitenkään pikkuhiljaa hissukseen vaan kunnon kertarytinällä.

Kuva täältä
Terveyden ja hyvinvoinnin "pyhä kolminaisuus" on oikeastaan hyvin yksinkertainen yhtälö. Nuku riittävästi + syö terveellisesti + liiku säännöllisesti = voit hyvin. Mitään sen kummempia kikkoja ei tarvita, mutta harvalla tämä paketti kuitenkaan on kunnossa. Yleensä epäkohtaa yritetään lähteä purkamaan väärästä päästä eli liikunnan puolelta. Ja nyt, älä ymmärrä tätä väärin: en tietenkään sano, että siinä olisi mitään väärää, että lähtee marraskuuiltana sysipimeään metsään lenkille tai raahautuu jumppaan illalla. Mutta yleensä homma kaatuu vähintään muutamassa viikossa jos paketti ei ole muuten kunnossa. Ei jakseta lähteä, koska väsyttää niin tolkuttomasti, mistä seuraa syyllisyyttä ja usein lohtusyöpöttelyä, mikä edelleen lisää väsymystä. Väsyneenä ei jakseta tehdä kunnollista ruokaa (eikä keho välttämättä edes osaa sitä vaatia, jos se on tottunut puputtamaan illalla pelkkiä voileipiä ja karkkia).

Väsyneenä ON vaikea lähteä jumppaan. Väsyneenä ON vaikea lähteä lenkille. Väsyneenä ON vaikea tehdä oikeita ruokavalintoja. Väsyneenä ON vaikea jaksaa seistä keittiössä mikroaaltouunin minuuttia pidempää aikaa. Mutta väsyneenä ON myös helppo mennä nukkumaan ja siitä kaiken pitäisi alkaa. Nukkumisesta!

Kuva täältä
Antakaas, kun kerron tarinan. Kolme vuotta sitten muhun iski ekaa kertaa elämässäni syysväsymys ja rytinällä iskikin. Olin ekaa kertaa elämässäni syksyllä niin väsynyt, että illalla kuuden aikoihin mua itketti ajatus siitä, että pitää valvoa vielä monta tuntia. Aamut olivat silkkaa tuskaa ja päivät menivät jonkinlaisessa sumussa. Ainoa ajatus, jonka turvin jaksoin, oli se, että illalla pääsen nukkumaan. Tätä jatkui muutaman viikon ajan, kunnes eräänä iltana päätin, että menen aikaisin nukkumaan. Ja tarkoitan nyt siis todella aikaisin eli jo kahdeksan aikoihin. Toistin saman seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Ja sitä seuraavana jne. Noin viikon kuluttua aloin tuntemaan itseni pikkuhiljaa taas ihan normaaliksi ihmiseksi ja kuukauden kuluttua alkoi tapahtua kaikenlaista kummallista. Siitä vielä kohta, mutta anna kun kerron ensin, mistä jouduin luopumaan tämän uuden tavan myötä. En MISTÄÄN niin tärkeästä, että sillä olisi ollut mitään merkittävää vaikutusta elämääni!

Lopetin iPadin ja kännykän pläräämisen iltaisin. Lopetin telkkarin katsomisen iltaisin. Sängyssä lukeminen (usein reilusti yli puolen yön) on aina ollut mulle rakas harrastus ja siitä luopuminen vähän kirpaisi, mutta päätin, että luen sitten viikonloppuisin. Lapsen laittaminen nukkumaan oli ainoa asia, josta luopuminen tuntui ensin todella pahalta, mutta sitten se kääntyi hauskalla tavalla päälaelleen; lapsi rupesikin laittamaan minut nukkumaan ja piti (ja pitää edelleen) sitä ihan hurjan hauskana juttuna. "Nyt nukut äiti hyvin, minä nyt peittelen sut, hyvää yötä äiti, rakastan sinua". Mieheni rupesi hoitamaan lapsen iltahommat ja siitä tuli heille ihan uusi, heidän kaksinkeskeinen hetkensä.

Kun uutta unielämää oli jatkunut muutama viikko, huomasin, että mun rupesi tekemään mieli ihan uudenlaisia ruokia. Terveellisiä ja simppeleitä. En enää halunnut syödä illalla pastaa tai kermaisia kastikkeita, eikä mun tehnyt mieli suklaata tai muitakaan herkkuja. Tästä innostuneena aloin kiinnittämään ruokaan huomiota ihan tietoisesti ja aloin opettelemaan uudenlaista tapaa laittaa ruokaa. Meillä ruvettiin syömään paljon enemmän kasviksia, hyvin yksinkertaisesti valmistettuja proteiininlähteitä, paljon salaattia. Hedelmiä kannoin kotiin kilotolkulla.

Samoihin aikoihin aloin myös tajuamaan sen, että haluan nousta ylös puoli tuntia pakollista aikaisemmin, jotta saan rauhallisen aamuhetken itselleni. Kun on mennyt ajoissa nukkumaan, se puoli tuntia ei tunnu kauhean pahalta. Näin päivä ei ala kiireellä ja töihin lähtiessä on levollinen olo. Kiskon nykyjään myös lapsen ylös hyvissä ajoin, koska myös hän selvästi arvostaa rauhallisia aamuja. Kukapa ei arvostaisi? Lataan illalla kahvinkeittimen valmiiksi, täytän smoothiekannun ja laitan sen jääkaappiin odottamaan aamun surauttelua. Järjestän nopeasti keittiön (5 min) niin, että aamulla siellä ei odota kasa tiskejä. Vaatteet katson valmiiksi sekä itselleni että lapselle ja tarkistan, että käsilaukussa on lompakko, avaimet ja muut tärkeät jutut, jotka usein aamulla ovat hukassa.

Vaikka missään vaiheessa tuon muutaman vuoden takaisen syksyn aikana en ollut miettinyt laihduttamista, aloin kuitenkin huomaamaan, että vaatteet ovat kummallisen löysiä. Työkaverit rupesivat huomauttamaan muuttuneesta ulkomuodostani ja mies totesi ihan samaa. Olin laihtunut laihduttamatta hetkeäkään! Ja sitten yhtenä päivänä tapahtui se, mitä olin odottanut koko aikuisikäni: HALUSIN lähteä jumppaan.

Ekaa kertaa elämässäni mulla oli toi hyvinvoinnin kolmio kunnossa, enkä ole koskaan voinut yhtä hyvin. Ja kaikki vain siksi, että päätin ruveta nukkumaan! Äidin "nyt nukkumaan, jotta saat riittävästi unta" pitää siis paikkaansa. Lukemattomat tutkimukset tukevat riittävän pitkien yöunien merkitystä ja valitettavan iso osa ihmisistä ei nuku riittävästi (yksi tutkimus täällä). Kun juttelee ihmisten kanssa, suurin osa kertoo valvovansa viikolla ihan liian myöhään ja valittelee väsymystään. Ymmärrän toki, että monella voi olla haasteita, jotka estävät riittävän nukkumisen: on koliikkivauvoja, taaperoita, jotka heräävät painajaisiin, kuorsaava mies, stressiä, vuorotyö jne. Näihin ongelmiin en valitettavasti osaa antaa vinkkejä ja myötätuntoni on teidän puolellanne. Iso osa valvojista kuitenkin tekee sen valvomispäätöksen ihan itse, usein vanhasta tottumuksestaan. Teille suosittelen kokeilua: mene nukkumaan ajoissa! Takaan ja vannon, että se kannattaa.

Entä jos uni ei tule? Mulla itselläni on ajoittain haasteita nukahtamisen kanssa ja silloin otan melatoniinia, joka ainakin mulla auttaa. Pahempia unettomuuskausia varten mulla on lääkekaapissa työterveyslääkäriltä saatuja nukahtamislääkkeitä. Niillä saan unettomuuskierteen katkaistua parissa yössä ja saan taas normaalista unesta kiinni. En tykkää itse ylimääräisistä ja "turhista" lääkkeistä, mutta unesta on tullut terveyteni ja jaksamiseni kannalta niin tärkeä asia, että pidän parin illan lääkkeen ottamista pienempänä pahana kuin valvomista.

Enää en rupea nukkumaan kahdeksalta! Tai no, joskus harvoin, mutta yleensä menen sänkyyn vähän yhdeksän jälkeen. Luen puoli tuntia (koukuttavimmat kirjat säästä viikonlopulle, koska tiedän, etten pysty niitä laskemaan käsistäni) ja olen unessa viimeistään kymmeneltä. Nykyjään pääsen siis myös peittelemään lapsen iltaisin :)

Tieteellisiä artikkeleita ja tutkimuksia aiheesta löytyy vaikka kuinka. Ne ovat kuitenkin usein aika tylsää luettavaa, joten jos haluat lukea aiheesta (ja muista terveyteen liittyvistä asioista) selkokielellä, suosittelen Kaisa Jaakkolan kirjaa Hyvän olon hormonidieetti. Se näkyy olevan Adlibriksessä tällä hetkellä hurjassa tarjouksessa, joten osta siitä itsellesi joululahja. Suosittelen! Jos et ole lukuihmisiä, voit myös kuunnella Kaisan webinaarin aiheesta täältä. Ja kun nyt kerran innostuin mainostamaan, niin suosittelen lukemaan kaiken, mitä OP:n porukka on blogeihinsa suoltanut. Kaisan miehen Jonin blogi on ihan huikea ja myös Anun ja Hanskin blogeihin kannattaa tutustua.

Nukkukaa hyvät ihmiset tarpeeksi <3